Etu-Lyöttö Vanhantullinkatu mielipiteitä!

Onko hyvä paikka asua Etu-Lyöttö ja vanhantullinkatu Tarjottiin asuntoa sieltä. Olisi viikoloppu aikaa tehdä päätös. En ole aikaisemmin asunut Oulussa. Pari kertaa käynyt, mutta enpä ihmeemmin tunne kapunkia.
93677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Etu-lyötty on kantakaupunkia, joten suurinosa palveluista on kävelymatkan päässä ja alue on rakennettu oululaisella mittakaavalla jokseenkin miellyttäväksi, vaikkakin hieman lähiömäiseksi ja liian matalaksi, mutta siellä ei ole kuitenkaan metsälähiöiden ongelmia, johtuen korkeasta vuokratasosta.

Edellisissä kuntavaaleissa Etu-Lyötyn äänestysalueen suosituin puolue oli kokoomus, jota pitäisin oulussa positiivisena asiana, koska Etu-Lyötyssä ei ole keskustalaisuuden mukanaan tuomio lieveilmiöitä.

Tällä hetkellä alue on vain entisestään parantumassa, koska heinäkenkä muuttaa kansankadulle, joten töiden jälkeen ei tarvitse enää lähteä tuopposelle keskustaan tai heinäpään oluttupaan sekä vanhatullinkadun ja kansankadun kulmassa maisemaa rumentanutta taidekoulun rakennusta ollaan juuri purkamassa, jonka tilalle nousee asuinkerrostalo.
Plus:
Ehkä Oulun paras sijainti. Kaikki kulttuuri, urheilu, ravintolat/baarit ja ostokset kävelymatkan päässä, mutta siltikään aluetta ei voi mieltää keskustaksi vaikka periaatteessa asut keskustassa.
Lidl lähellä
Riittävän rauhallinen, mutta ei siltikään täysin kuollut alue.
Heinäkenkä

Miinus:
-Alueen läpi menee citybussin linja, mutta parempien bussiyhteyksien äärelle pitää kävellä noin 300 metriä saaristonkadulle.
-Vuokrien hintataso
- Hieman lähiömäinen fiilis
- Suurin osa rakennuksia rakennettu punatiilestä, joka voi aiheuttaa mielenterveysongelmia

http://i1205.photobucket.com/albums/bb437/Jarzzza86/IMG_4329.jpg
Taka-alalla ja keskellä olevat talot ovat vanhantullinkadulla.

Äänestä

Ihan jees aluetta. Etu-Lyötyssä on pääasiassa hintavia vuokra-asuntoja ja eläkeläisten ja nuorten aikuisten omistuskämppiä. Pitkäaikaistyöttömiä, mamuja tai narkkareita ei siis lampsi kaduilla vastaan. Plussana myös lyhyt matka keskustaan, uudempien talojen hyvin äänieristetyt asunnot, monipuolinen lähikauppa ja jopa useampi kahvila. Kyllähän täällä asuu.

Äänestä

Kiitos tiedoista. Muutto on varmistunut. Etu-Lyöttöön muutan, ja teidän viestinne vahvisti, että hyvä paikka likellä keskustaa, niin kuin olen tuossa aluetta katsonu netin kautta

Äänestä
  • Oohan tarkkana ku kirijotat katuosotettas, ettet leimauvu.

    Äänestä

  • tullinkuppi kirjoitti:

    Oohan tarkkana ku kirijotat katuosotettas, ettet leimauvu.

    Miksi vanhantullinkadulla asuvat leimautuvat ja mitä se haittaa anonyymillä palstalla?

    Äänestä

Olen asunut Etu-Lyötössä Mielestäni hyvä asuinpaikka. Kaikki likellä. Mielummin asun kerrostalossa palvelujen äärellä, kun jossain metsässä rivitalossa.

Äänestä
  • Tuohan on sanomattakin selvää ja eiköhän ne omakoti- ja rivitalohelveteissä asuvat ole noihin paikkoihin ihan pakon sanelemana joutuneet.

    Äänestä

Vanhantullinkatu ulottuu kansankadulta rautstenkadulle länsi- itäuunnassa. Punatiilisiä taloja 5-6-kerroksisia. Kansankadulta Rautatienkadulle käkulkiessa vasemmallepuilellea Vantullinkatua on viihtyisä Vetrinaukio, jossa kesällä on kauniita kukkaistutuksia, myös vihreitä puita. Puistomainen alue on miellyttävä ja viihtyisä. Vanhantullinkadun oikealla puolella on leveä kävely- pyörätie pensaineen nurmikkoineen ja puineen. Viihtyisä ja miellyttävä. Yleisesti ottaen hyvä ja rauhallinen paikka asua. Tosin riippuu talosta ja asunnosta minkälainen on. Me katsoimme asuntoa täältä sopivaa asuntoa kolme -neljä
vuotta. Kuvissa asunto ei näyttänyt hyvältä. Kävimme kuitenkin katsomassa. Olemme kyllä tyytyväisiä. Hyvät maisemat, hyvin pidetty talo , hyvä äänieristys rauhallinen. Sijainti sopii meidän tarpeisiin. Samassa talossakin asunnot ja ikkunanäkymät ym. ovat aivan erilaisia. Niin myös tässä talossa.

Äänestä

Vanhantullinkatu 6 kämppiä kannattaa välttää. Äänieristys on aivan luokaton ja pienikin kolina kuuluu kertautuen naapuriin. Sitten onkin vain mäihästä kiinni, että onko naapurilla sama unirytmi kuin sulla. Meidän ex-naapureilla ei ollut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muuttoehkä kirjoitti:

Onko hyvä paikka asua Etu-Lyöttö ja vanhantullinkatu Tarjottiin asuntoa sieltä. Olisi viikoloppu aikaa tehdä päätös. En ole aikaisemmin asunut Oulussa. Pari kertaa käynyt, mutta enpä ihmeemmin tunne kapunkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu