Yksin erämaahan hiihtäen

erauspoikanen

Olen pitkään suunnitellut maaliskuun puoliväliin viikon vaellusta Sodankylän pohjoisosasta porttipahdan laidalta Leville Kittilään. Matka taittuu hiihtäen.

Eilen toteutin ensimmäisen kolmesta testipäivästä ja yöstä. Hiihdin n 14 km täyttä umpea ja sitten leiriydyin, tein ns lumi-laavun, hyvin tarkeni n 10 asteen pakkasessa. Nyt tulin kotiin ja alan tehdä puute/tarvelistaa kokemuksista.

Eli se hemmetin WC-paperi oli unohtunut. Onneksi tarkenin pyyhkästä takamuksen lumella. Toinen juttu on vaihtovaatteet, kun on hikeen itsensä vetänyt, vaihtaa toki kuivaa päälle, vai pitääkö vaihtaa, ajatus on , että kuivuvathan vaatteet yön aikana päälläkin?

Kolmas koettu seikka on, että jalkoja palelee illalla leirissä. Nyt oli sekä monot että huopakengät. Kun hiihto-osuus oli takana, leiriytymisen aluksi vaihdoin kuivat sukat ja huopakumpparit. Silti loppuillasta alkoi varpaita paleltaan...

Matkaseuraa eräs kelkkailija, joka vastaan tuli, ihmetteli, et kai yksin ole reissuun lähdössä. Miksen? Sitä omaa rauhaa ja tilaa omille ajatuksille nimen omaan haen.

Pulkka on hyvä, tosin nyt pitää miettiä mallia. Ulkona kun upottaa hiihtäjän aika syvälle, tulee pulkka koko ajan toisella kyljellä, kun ei kokonaan mahdu tekemääni uraan. Suurin osa matkasta on metsämaastossa ummella menoa, ei mitään avotunturi-surffailua.

Kommentoikaa ajatuksianne.Mikään varuste-hifistelijä en ole eikä vaelluskokemusta yksin ole, ryhmän osana olen kolunnut UKK-puistoa ja Hetta-Pallasta ja kerran Porojärvellä autiotupa-vaelluksella.

15

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 112ymm

      Ota GPS mukaan ettet eksy ja kännykkään 112-paikannus että saat apua oikeaan paikaan jos ne jalat tosissaan jäätyy.

    • Yksinhiihtäjäok

      Lähde vaan yksin hiihtovaellukselle. Jos osaat lumimajoituksen teon, ei sinulla mitään suurempia ongelmia reissussa tule.
      Pitää muistaa, että lumi on erilaista. Pakkaslumi voi olla hyvin pehmeätä ja sama koskee metsän soselunta. Etenemisvauhti voi pudota 0,5 km:n tunnissa.
      GPS on hyvä väline. Hommaa sellainen, missä on karttapohja, niin tiedät sijaintisi heti.
      Vaihtovaatteita olisi hyvä olla mukana sen verran, että leiriytyessä voi vaihtaa kuivat päälle. Myös kuivat huopikkaat kumppareihin!
      Tulitikkuja sellaiseen pussiin, että pysyvät kuivina vaikka kuinka kastuisit. Ja jokunen syttypala auttaa nopean nuotion teossa.
      Hyvä on myös varautua siihen, että riu'ulla joutuu käymään jopa ilman riukua.

    • Väylän_varresta

      Talviteltta ja kemikaalikeitin

    • erauspoikanen

      Tarkoitus on ensi viikonloppuna lähteä perjantai-iltana, hiihtää pari kilsaa ja leiriytyä, lauantaina vedetään sitten kelistä riippuen 5-15 km ja leiriydyn. Sunnuntaina sitten kotiin n 3 km.

      Lähinnä mietin vaatteiden määrää, pitääkö joka päivälle olla kuivaa hiihtomatkalle päälle, sehän tarkoittaa 5-6 vaatekertaa hiihtoon ja lisäksi parit vaatteet leiriin. Vaatemäärää voi toki vähentää kun pitää sen perusajatuksen mielessä, että niin rajusti ei vedetä, että hiki tulee. No, ehkä perjantaina tuli tuo 14 km vedettyä innostuksissaan ja hikihän siinä tuli.

      Ruokapuoli on tuttu aiemmilta reissuilta, Trangia ruuanlaittoon ja varalla pieni kaasukeitin. Toki notskintekovehkeet aina mukana, hyvin sopivat ahkioon perjantaina kaikki tarpeelliset, mutta nuotiota ei ainoaksi ruuantekotavaksi voi laskea, silloin on liikaa sää- ym olosuhteiden armoilla.

      Ja toki Levillä on vastassa tuttavat perheen kanssa samalla viikolla, heillä on kelkka, heitä kuulemma pitää vaivata, jos jokin ongelma tulee. Onhan tuolla Tieva-Kiistala-alueella metsäautoteitäkin aika hyvin, lienevätkö sitten ajokunnossa talvella...

      No, mietin viikon aikana vielä tuota varustepuolta ennenkuin perjantaina starttaan liikkeelle.

    • erauspoikanen

      Nyt on harjoitusreissu tehty. Kosteat oli kelit ja sunnuntai-aamuna paluu kotiin oli aika viluista ennenkuin lämpeni. Hikeen en hiihtänyt itseäni missään vaiheessa, se kyllä tiputti matkavauhdin aika olemattomiin, pitää varata ylimääräinen päivä tuohon reissuun, lähteä päivää aiemmin matkaan. Kostumisen aiheutti sää, oli ihan nollakeliä tai yksi aste pakkasta. myös laavukangas veti itsensä märäksi, mutta teltta näytti pitävän pintansa.

      Muutoin homma toimi, paitsi että gps:n akku simahti, onneksi vara-akku toimi. Pitää siihenkin hommata toinen vara-akku. Nyt vain kuivatellaan kamppeita ja keskiviikkona on lähtö tositoimiin.

    • uu7987987504

      Pistähän raporttia tulemaan, kun reissu on tehty. Keliennuste lupaa erinomaista säätä.

    • rghe3h

      risukeitin tietty mukaan niin ei kulu niin paljoa puuta.

    • erauspoikanen

      REISSU TEHTY

      Väsynyt mutta onnellinen. Ylpeä siitä että selvisin. Yli tuhat valokuvaa, action-kameran kameralla 32Gt editoitavaa raakavideota. Mä tein sen, YES!!!!!

      Päivämatkat vaihtelivat hurjasti, tekojärven ympärillä oli eka päivänä kelkanjälkiä ja matkaa tuli peräti 22 km. Toinen ääripää kun viimeisen yön palelin -18 asteessa Ounasjoen itäpuolella, onneksi aamulla ei ollut kuin 3 km matkaa, mutta kankeaa ja hampaat kalisten sen taivalsin. Kamppeet olivat jo märkinä, oli likainen ja "töhnö" olo.

      Kuusi tuntia taivalsin tuota 3 km matkaa. Onneksi tuttavat olivat mökillä ja pääsi Leville Rakalle mökkiin. Ensin kamppeiden pakkaus, sitten suihku ja ruokaa. Nukuin klo 18 - 08, muut olivat pitäneet bileetkin mökissä mutta ei mua häirinnyt. Aamulla uudelleen ajettiin suihkuun, haisen kuulemma savulle ja lialle vieläkin...

      Tärkeät huomiot:
      - päivällä alussa oli plussakeliä, sukset keräsivät pintalunta ->voitelu
      - Ruoka riitti hyvin, mikään ei loppunut kesken. Leville tultaessa oli vielä vararuoka (näkkärit, pähkinät ym) koskematta. Arviointi osui nappiin.
      - Neljännet kuivat alus-vaihtovaatteet olisivat olleet poikaa...
      - Kaasu olisi loppunut kesken, jos ei olisi tehnyt puu-nuotiota parina iltana ja laittanut ruokaa sillä.
      - Rullattava aurinkopaneeli todella toimii, tosin hitaasti. Mutta latasi xcover3:n akullisen verran 8 päivän aikana, mutta siis hätätilassa ihan toimiva varuste, tulee reppuni vakiokamaksi.
      - Järkkäri oli mukana ja nyt olen kiitollinen, upeita otoksia!
      -Lapissa pienet purot ja joet ovat jopa 2 metriä syvissä "uomissa", näiden ylittäminen on paha ongelma varsinkin yksin liikuttaessa. Onneksi poromiehet olivat kairassa liikkuneet melko hyvin ja seuraamalla jälkiä löysin ylityspaikat.

      Tarkempi tilitys tulee joskus myöhemmin, mutta jos jollain on unelma, pyrkikää toteuttamaan se, mutta harkiten. En yhtään kadu niitä kolmea yötä, jotka vietin ulkona testaten ja kokeillen eri asioita ja varusteita. Lappi on kaunis sydäntalvellakin!

      • 789899032

        Hienoa! Vaikuttaa sille, että ennakkovalmistelut kannatti tosiaan tehdä ja retki oli sopivan mittainen. Jos pistät kuvia julkiseen jakeluun niin pistähän linkkiä mistä niitä voi katsella. Tuota järkkäriä kannattaa tosiaan kuskata kaikkine kamppeineen mukana ahkioreissulla; ei tuo olennaisesti lisäpainoa. Itsellä on suunnitteilla toukokuun lopulla 4-5 yön reissu Tuntsan suunnalle ja on kova arpominen sen suhteen, että miten monta kiloa sitä viitsii kuvauskalustoa mukanaan raahata.


    • erauspoikanen

      Digijärkkärin akku-asia on suuri ongelma, miten saat virran pysymään. Toinen juttu on että kameran pitäisi olla helposti saatavilla, mutta kuitenkin sen on oltava niin hyvin pakattu, että jos pulkka kaatuu, tai esim alamäkeen mentäessä törmää puuhun, ettei se rikkoudu. Minulla meni ahkio nurin varmaan 5 kertaa, mutta olin varautunut. Kantaa ei järkkäriä paljoa tarvitse, peruskuvaa tulee action-kameralla nopeasti.

      Tuosta Porttipahta-Levi - vaelluksesta voisi tehdä kyllä uuden "matkailureitin". Paljon siellä on suota ja vaara-maisemaa, mutta ihan tyytyväinen olen. Tässä kun vielä on aikaa ja virtaa, suunnitelmat ovat jo kovat, eli hiihto Lemmenjoelta Vuotsoon. Siinä on iso Hammastunturin erämaa ja seikkailu kutsuu. Tarkoitus on kiertää ivalojoen latvoja, läheltä Kutturaa, ei siis viivasuoraa menoa. Siellä on vappuna vielä kuitenkin ihan kunnon hiihtokelit, tosin vapuksi pitäisi kyllä olla jo pois erämaasta.

    • 89759877435

      Itse olen kantanut järkkärin akkuja pakastuspussiin kääräistynä jossakin taskussa, joka on lähellä lämmittävää ihoa (yl. povitasku). Kamerassa en ole akkua pakkasessa valmiina välttämättä pitänyt, varsinkaan pidemmällä retkellä. Eli olen lähtenyt siitä, että vaellusosiot ovat oma kuvaamaton maailmansa ja kameraa käytellään tauoilla, leirissä tai erillisissä kuvaussessioissa. Törmäysuhkia varten on ollut joskus talvireissuilla kanoottihommista tuttu vesitiivis noin 15 litran muovipömpeli, jossa kulkee koko kuvauskalusto varavaatteisiin ja muuhun pehmeään käärittynä. Hieman hankalaa ja elämistä rajoittavaahan se välistä kuitenkin on niiden kameratarpeiden kanssa sählääminen.

      Porttipahta-Levi -reitin "kaupallistamisen" suurin puute voi olla siinä, että alue on melko tasaista ja avarat laet ovat vähissä. Mutta kuten sanoit, on sitä soissakin näkemistä; tunturiin ja järviinkin tuppaa turtumaan jos niitä liikaa katselee ja niissä käy. Erityisesti keväinen suo ja loppusyksyn/ alkutalven suo, jolloin se kantaa myös suksetonta kulkijaa, ovat omaan mieleeni.

    • Ylläs-hetta

      Kerro vähän miten majoituit? Oliko teltta, kasvu, havupatja taivasalla vai teitkö lumimajoitteita?

    • erauspoikanen

      Kaksikuorinen kupoliteltta oli päämajoite. Yhden yön vietin laavukankaan alla, mutta vilu siinä tuli. Makuupussi on untuvapussi, makuualustana oli kaksi irrallista päällekäin laitettavaa solumuovipatjaa.

      parina yönä kaivoin teltan lähes kesämaalle, mutta sitten totesin, että on parempi jättää 10-20cm lunta, koska lumikin eristää routamaan kylmyyttä. Hyvin tampattu ja poljettu teltanpohja ei ollut yksin ongelma.

      Lapissakin on nyt jopa 4 astetta plussaa. Viime yön testailin varusteita Ivalon lähistöllä, tämän yön olen hotellissa kun on taas tilaa. Huomenna aamusta kaveri heittää minut lähtöpisteeseen ja se on menoa taas. Pistelen viestiä jos/kun elävänä palaan taas ihmisten ilmoille. Nyt on iltapalat syöty ja parta ajettu, aurinkovoide ostettu ja se on aamulla siis menoa.

    • nextspringmetoo

      kiitos opettavien kokemuksiesi jakamisesta....
      tuo riittävän akuston lataamismahdollisuuden huomioiminen on ehken hyvä opetus monelle.

      leiriytymisaikainen jalkojen lisälämmön tarve on myös seikka jota en ole aiemmin kokenut -> mm. armeijakaupat myyvät edullisia, käytettyjä telttatossuja

      makuualustoista olen itse tykästynyt raita/vohvelikuviointiin, tällöin väliin jäävä ilma toimii myös eristeenä.

    • erauspoikanen

      Ai niin, ollaan ihmisten ilmoilla taas ja töissä päivät. Hammastunturin erämaareissu oli seikkailu, vähän päähänpistona tullut. Tulipa taas opittua asioita ihan kantapään kautta. Hankikeli oli jonkinlainen ja eteneminen helpompaa kuin ensimmäisellä reissulla. Naama on ruskeampi kuin thaimaassa kuukauden olleella. Yritän tämän illan aikana saada jonkinlaista raporttia tännekin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      212
      2809
    2. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      125
      2679
    3. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      77
      1753
    4. Exän käytös hämmentää (taas)

      Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k
      Sinkut
      237
      1322
    5. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      63
      1298
    6. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      47
      1098
    7. Miksi sä olet jatkanut tätä näin pitkään?

      Kerro tai vaikene iäksi
      Ikävä
      99
      1011
    8. Helena Koivun rikosrekisteri

      Kasvaa. Tällä kertaa murtautuminen...😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      851
    9. Sä tiedät rakas

      Mitä toivon. Olisit vain rohkea ❤️
      Ikävä
      46
      833
    10. Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."

      Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka
      Tv-sarjat
      6
      823
    Aihe