Miten kieltäytyä

Ongelmana "uhkaava" kummius .. Koen kummiuden muunakin, kuin nimenä paperissa - kummin tehtävähän on kirkollisesti "kristillisen esikuvan antaminen", minun nähdäkseni kummin tulee ennenkaikkea antaa lapselle aikaa ja huomiota - ei pelkkiä synttäri ja joululahjoja...
Nyt pelkään, että minua tullaan pyytämään kummiksi (ennakoivia vihjeitä on tullut, lapsi vielä syntymättä) - lähinnä lahjojen takia! Jo pitkä etäisyys asuinpaikoissamme estää lähemmän kanssakäymisen, muutoinkaan emme ole yhteyksissä olleet vanhempien kanssa - sukulaisuus näennäisesti yhdistää.
Siis miten ilmoittaa jo ennen suoraa kysymystä, että en ole käytettävissä - vanhan perinteen mukaanhan kummiudesta ei voi kieltäytyä, jos tätä kunniaa tarjotaan... A p u a ! ! !
111624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kummiudestakin saa ja pitää kieltäytyä, jos katsoo ettei ole sovelias kyseistä tehtävää hoitamaan. Mieluummin kieltäytymiunen, kuin kummiuden huono ja vastemielinen hoito.

Äänestä

sano hyvä ihminen suoraan! itse olen ollut vastaavassa tilanteessa, enkä kehdannut kieltäytyä. en osaa innostua moisesta asiasta ja olen huono kummi. joulut ja synttäripäivät ovat minulle kauhistus kun raahaudun kauppoihin ja yritän epätoivoisesti keksiä mitä nyt ostaisin lahjaksi.

sano vain että kiitos kunniasta, olet hyvin otettu, mutta olet sitä mieltä, että vauvasi tarvitsee paremman kummin.. (anteeksi, en tiedä, olisit varmaan hyvä kummi-kunhan kirjoitin ehdotuksen)..

itse olen kuitenkin päättänyt, että en enää ala koska olen siinä erittäin huono. lapset tarvitsee paremman.
:)

Äänestä

Jos tapaat heidät vielä ennen kuin kerkeevät kysyä sen pelkäämäsi kysymyksen, ala puhumaan kummiudesta ja siitä, mitä mieltä aiheesta olet. Voit myös ohimennen mainita esim. että sinulla on jo riittävän monta kummilasta.

Tai jos niitä vihjailuja vielä tulee, vastaa, että ainakaan sinusta ei saisi hyvää kummia tekemälläkään.

Äänestä

Oli hyvä toi että ennen kun ehtivät kysyä niin kerro ettet koskaan halua kummiksi.. Minun ystäväni sanoi niin kun kerroin raskaudestani ja juteltiin kaikesta, en minä siitä tietenkään loukkaantunut, tiputin vaan ystäväni kummiehdokaslistalta hiljaa mielessäni:) Muutenkin kysyessäni kummiksi toista ystävääni, annoin vaihtoehdoksi kieltäytymisen, onhan se kivempaa että on kummi joka kokee sen kunniana..

Äänestä
  • Antakaa heti vaitoehdoksi vapaaehtoisuus tai vaan nimi paperiin, ei mitään velvotteita. Itsekkin olen rustannut puumerkkini pari kertaa, eikä siitä sen enempää. Koska en edes pidä enkä ole kiinnostunut lapsista. Mutta heillä kun ei ollut muitakaan kirjoittamaan nimeensä paperiin.

    Jotkut ovat joutuneet jopa vähän vanhemmista lapsista haalimaan kummeja, koska siihen hommaan ei ole aikuisia suostunut. Nuoria kun on helppo jymäyttää vaikka mihinkä ja saada heidät uskomaan että se on joku velvollisuus sitten kun nimensä johonkin raapustaa.

    Kuka nyt jaksaa enään nykyään tässä kiireisessä yhteiskunnassa olla toisten penskoista kiinnostunut? Monilla omissaankin ihan tarpeeksi. Ja taloudellinen tilannekkin voi romahtaa milloin vaan, ettei resursseja riitä edes lahjojen hankkimiseen. Eikös ne käy mummot ja vaaritkin kummeiksi ja hehän eivät sitä koe rasitteeksi ja hoitavat mielellään lapsenlapsiaan useimmiten. Ja suhteetkaan eivät katkee!

    Äänestä

minulla on 7 kummilasta ja sen jälkeen olen kieltäytynyt kummiksi alkamisesta kolme kertaa. minusta ei vastaa enää tarkoitusta että alan kummiksi kun en puoliinkaan kummilapsista pysty tai ehdi yhteyttä pitämään. ei ole oikein lastakaan kohtaan olla vain "nimikummi" ja siksi toiseksi kummillahan on laillinen velvollisuus olla käytettävissä jos esim. vanhemmat kuolee tms. eli ei mikään pikku juttu minusta. jos vanhemmat eivät kieltäytymistäsi hyväksy, on se heidän ongelmansa. sinä olet kuitenki ajatellut heidän lapsen parasta kun olet kieltäytynyt tietäessäsi ettet kummiuteen syystä tai toisesta ole kykenevä. ei ole mitään järkeä alkaa kummiksi vain sen vuoksi ettei kehtaa vanhempien mieltä pahoittaa kieltäytymällä.

Äänestä
  • Kummiuteen ei oteta Suomen laissa minkäänlaista kantaa, eli kummilla ei todellakaan ole lain mukaan mitään velvollisuutta "olla käytettävissä" (mitä ikinä sillä tarkoititkaan, huoltajuuttako?), jos kummilapsen vanhemmat kuolevat.

    Voisit vähän tarkistella tietojasi, ennen kuin kirjoitat niitä tänne totuuksina.

    Kummius on kirkon vaatima juttu, ja sillä ei ole tuon taivaallista (jos ilmaus sallitaan) tekemistä minkään juridisen toimenpiteen kanssa. Vähän sama siis kuin kihlaus nykyään...

    Äänestä

  • haloo kirjoitti:

    Kummiuteen ei oteta Suomen laissa minkäänlaista kantaa, eli kummilla ei todellakaan ole lain mukaan mitään velvollisuutta "olla käytettävissä" (mitä ikinä sillä tarkoititkaan, huoltajuuttako?), jos kummilapsen vanhemmat kuolevat.

    Voisit vähän tarkistella tietojasi, ennen kuin kirjoitat niitä tänne totuuksina.

    Kummius on kirkon vaatima juttu, ja sillä ei ole tuon taivaallista (jos ilmaus sallitaan) tekemistä minkään juridisen toimenpiteen kanssa. Vähän sama siis kuin kihlaus nykyään...

    on se tosi hyvä että olet perehtynyt asiaan ettei vaan jää kellekään epäselväksi kuinka älyttömän fiksu olet!! hienoa ettei ole lain velvotetta kummilla, tuskin kuitenkaan on sen helpompaa tai vaikeampaa kieltäytyä kummiudesta... oliko mukavaa päästä sanomaan ja pätemään? kiitos vaan vielä kovasti tietoiskusta!

    Äänestä

Lupasin erota kirkosta, jos muu ei auta niin en kelpaa kummiksi. Ei tarvinut erota, uskoivat muutenkin. Halusivat vaan kalliit lahjat, joita olisin joutunut kersalle ostamaan. Minusta kummina olo on jotain muuta kun olla tavara-automaatti.

Sylettää nykyajan äipät, joilla kummeja pitää olla 5/lapsi, että saa paljon lahjoja! Hävetkää!

Äänestä

Minua äklöttävät kaikki vauvat ja kaikki lapset. En halua olla niiden lähelläkään. Jokainen voi kieltäytyä.
Eikö olisi mukava ostaa oveen koriste, jossa lukisi vauvoilta ja lapsilta pääsy kielletty.

Äänestä

Eikö olisi varsin "trendikäs" sanamuoto kieltäytyä kummiudesta sanomalla "Minä en ole ollenkaan kummi-tyyppiä." Jos ei halua kummiksi, voi varmuuden vuoksi lausua tuon kaikkien vauvaa odottavien tai vauvasta haaveilevien tuttujen kuullen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ennakoiva kirjoitti:

Ongelmana "uhkaava" kummius .. Koen kummiuden muunakin, kuin nimenä paperissa - kummin tehtävähän on kirkollisesti "kristillisen esikuvan antaminen", minun nähdäkseni kummin tulee ennenkaikkea antaa lapselle aikaa ja huomiota - ei pelkkiä synttäri ja joululahjoja...
Nyt pelkään, että minua tullaan pyytämään kummiksi (ennakoivia vihjeitä on tullut, lapsi vielä syntymättä) - lähinnä lahjojen takia! Jo pitkä etäisyys asuinpaikoissamme estää lähemmän kanssakäymisen, muutoinkaan emme ole yhteyksissä olleet vanhempien kanssa - sukulaisuus näennäisesti yhdistää.
Siis miten ilmoittaa jo ennen suoraa kysymystä, että en ole käytettävissä - vanhan perinteen mukaanhan kummiudesta ei voi kieltäytyä, jos tätä kunniaa tarjotaan... A p u a ! ! !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu