Aasian katastrofi

kuka näkee miten planeetat silloin liikkuivat? entä näkyykö tulevaa, löydetäänkö suomalaisten ruumiita? onko tulevia katastrofeja näkyvissä lisää?
71510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Planeetat liikkuivat kiertorataansa pitkin, kuten olivat tehneet edellisen suurmaanjäristyksenkin aikaan!

Katastrofeja tulee jatkossakin, erilaisia ja eri aikoihin, ja mikä huomattavaa, planeetat kiertävät silloinkin kiertoradoillaan!

Äänestä
  • kertonut Sollog ja Veijonen

    Äänestä

  • Älä yritä olla vakavassa asiassa turhan leikkisä, koska tunnut olevan tavallista tyhmempi tosikko.

    Äänestä

Merenylisesti oli nyt ainakin seuraava tilanne, että Merkurius ja Venus olivat radoillaan siinä
mielessä erikoisessa asemassa, että ne näkyivät
harvinaisen pitkään (= monta päivää)täysin
samassa suunnassa (korkeusero tosin n. 1,5 astetta). Näin voi käydä vain harvoin eli silloin, kun Venuksen ja Maan välinen suora sivuaa Merkuriuksen rataa (ei siis leikkaa) ja
Merkurius sattuu juuri saapumaan tuohon sivuamispisteeseen. Tällöin Maan ja Venuksen
oma liike radallaan synkronoituu siten, että
tilanne säilyy näennäisesti ennallaan tavallista
pitempään eli ikäänkuin Merkurius etenisi tätä
suoraa pitkin.Lisäksi tsunamin alkamishetkellä
oli täysikuu, joka jo sinänsä koettelee Maata, koska Kuu ja Aurinko vetävät täsmälleen eri suuntiin.

Äänestä
  • Joo, joo onpas tosi älyllistä nyt tämäkin sepustus,kuules. Miten tämä liirum-laarum nyt sitten liittyy mannerlaattojen liikkeisiin ja 150 000 ihmisen kuolemaan. Rienaajia ja tekopyhiä viisastelijoita on näköjään monenlaisia.

    Äänestä

  • Panda kirjoitti:

    Joo, joo onpas tosi älyllistä nyt tämäkin sepustus,kuules. Miten tämä liirum-laarum nyt sitten liittyy mannerlaattojen liikkeisiin ja 150 000 ihmisen kuolemaan. Rienaajia ja tekopyhiä viisastelijoita on näköjään monenlaisia.

    Samalla lailla pitää tätäkin asiaa käsitellä
    kuin pandaa itseään. En viitsi enempää.

    Äänestä

  • old_profile_13814 kirjoitti:

    Samalla lailla pitää tätäkin asiaa käsitellä
    kuin pandaa itseään. En viitsi enempää.

    Voi sinua lapsikulta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


merenalainen kirjoitti:

kuka näkee miten planeetat silloin liikkuivat? entä näkyykö tulevaa, löydetäänkö suomalaisten ruumiita? onko tulevia katastrofeja näkyvissä lisää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu