Enneunista

Olen nähnyt elämäni varrella paljon sellaisia ns. enneunia, jotka ovat myöhemmin sitten toteutuneet. Miten tämä on selitettävissä ? En ole jutellut juuri näistä unista kellekkään, mutta jälkeenpäin olen kertonut, että näin tapahtuman enneunena, kun se oli jo tapahtunut. Minua ei useinkaan oteta vakavasti eli ei uskota. Olen myös huomannut omaavani jonkinasteista ennustajan lahjaa, josta läheiseni ovat välillä ihmeissään.
7539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minä myös näen enneunia, tosin harvoin. Jonkinsortin ennustajaeukkoakin minussa on, korteista katson.
Unet koskettavat arkiasioita, sairautta jne ja yleensä tutuille. Usein tapahtuvat parinpäivän sisällä näkemäni asiat. En "tilaa" niitä, ne vain tulevat. Kortit ovat tienneet usein.
Hauskaa se on ja se otetaan hupina, ja jos sattuu kohdalleen, ihmisillä on hauskaa. Ei mua ainakaan katota kieroon tästä asiasta.

Äänestä
  • Arkiset asiat on nähty ja myös erään sukulaisen kuolema, mikä hätkähdytti tosi paljon.

    Äänestä

Minä näen myös enneunia. Olen nähnyt ystävieni elämänkohtaloita, eroja, lapsen saanteja, oman elämäni käänteitä, läheisteni sairauksia, luonnonmullistuksen (Aasian hyökyaalto), rikoksen, ja ihan arkipäivän tapahtumia... On se vain ihmeellistä. Niitä vain tulee. Toteutuvat yleensä 2päivän-2viikon päästä. Olen myös miettinyt miten voi nähdä tulevaisuuteen? Onkohan sitten vain niin että elämässä kaikilla on sellainen yhteinen ajatusmaailma alitajuisesti jollain määrätyllä tasolla (selittäisi myös telepatian) ja aika on vain tilaa jossa alitajunta voi vapaasti kulkea eteen ja taaksepäin. Unethan ovat alitajuntaa ja jos aika vain on, se on aina ja kaikkialla ja siis tulevaisuutta, tätä hetkeä ja menneisyyttä. Olen koittanut miettiä ja näin olen ajatellut. Elämässä on siis jokin taso mitä ei ymmärretä ja vain herkimmät pääsee tälle tasolle näkemään, esim. unissaan ja jotkut myös valveilla selvinnäkijöinä. Olkaamme siis ylpeitä taidoistamme, olemme avautuneet johonkin mitä kaikki ei ymmärrä. Minullekin mieheni nauraa, kun kerron enneunista, kun ne toteutuu. Pitää minua jopa höperönä. Mutta ei välitetä. Ei heillä ole tätä viisautta, heillä ei ole "silmät" avoinna.

Äänestä
  • Minkälaisen enneunen näit Aasian hyökyaallosta?

    Äänestä

  • Utelias Brita kirjoitti:

    Minkälaisen enneunen näit Aasian hyökyaallosta?

    Kerroin sen aiemmin tällä palstalla nimimerkillä minä ja enneuni? Kysyin mitä mieltä muut oli unesta, että oliko muisen mielestä enneuni tästä tapahtumasta.

    Äänestä

Minä myös näen, yleensä perhepiiriä koskevia asioita. Nyt taitaa olla tulossa juhlat, kun hopeita kiilloteltiin ja tätivainaja tarjoili jäätelöä minun pakastimestani sukulaisille. Oli positiivisen tuntuinen uni. Tätivainajakin iloisena kuin mikä.

Äänestä

ylös unet ja päiväys jolloin on unen nähnyt. Ei ainakaan muisti tee kepposia kun miettii mistä tuo jokin tapahtuma on tuttu. Tapahtumaahan ei voi estää kun et tiedä?? kenestä/asiasta on kyse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unia näkevä nainen kirjoitti:

Olen nähnyt elämäni varrella paljon sellaisia ns. enneunia, jotka ovat myöhemmin sitten toteutuneet. Miten tämä on selitettävissä ? En ole jutellut juuri näistä unista kellekkään, mutta jälkeenpäin olen kertonut, että näin tapahtuman enneunena, kun se oli jo tapahtunut. Minua ei useinkaan oteta vakavasti eli ei uskota. Olen myös huomannut omaavani jonkinasteista ennustajan lahjaa, josta läheiseni ovat välillä ihmeissään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu