Sillä rakastan häntä. Hän tietää sen kyllä ja tiedän rakkauteni olevan yksipuolista. Niin toivotonta. Olen murtunut enkä tiedä mitä tehdä.
Murran itseni
miksirakastuin
8149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oletko varma, että on yksipuolista. Oletko kysynyt?
Hän on tehnyt jo monesti selväksi, että meillä ei ole tulevaisuutta. Olen niin särkynyt ja koko ajan rikon itseäni vain enemmän, en osaa päästää irti.
On aika päästää irti ja jatkaa eteen päin, rohkeasti vaan askel askeleelta. Löydät vielä jonkun ihmisen joka tuntee vastarakkautta sinuun, ei kannata yhteen pysähtyä jos se ei ole molemminpuolista.
Se vaan pitäisi jotenkin hyväksyä. En kyllä oikein tiedä miten voisin auttaa.. Kannattanee kuitenkin kaikesta huolimatta tutustua uusiin ihmisiin.
Saatat huomata et on muissakin hyvää ja saatat jopa rakastua uudelleen. :)
Olen kyllä itsekin joutunut mahdottomiin tilanteisiin ja joutunut väistymään pois, muutakaan en ole voinut.
Kun ei kiinnosta tutustua keneenkään. Kun elämä tuntuu hyvältä tällaisenaan yksin ollessa. Tutkimuksen mukaan 50% onnellisuudesta tulee geeneistä ja 40% omasta persoonasta, jossa mukana kasvatuksen ja ympäristön vaikutus, niin vai 10% tulle muuta kautta. Ilmeisesti kuulun tähän ryhmään jolla on sisäsyntyistä onnellisuuta hyvin paljon. Silloin ihminen on tasapainoinen ollessan yksinkin. mikään ulkoinen tekijä ei lisää onnellisuutta juurikaan. En ole eroni jälkeen kertaakaan todella halunnut suhdetta, koska elämästäni ei tunnu puuttuvan mitään. Ihmisellä on tarve muutokseen vain silloin kun kokee , että elämästä puuttuu jotain. Minulla ei sellaista tunnetta ole.
Oletko mursunut?
Sä pääset siitä kyllä yli! Mä oon läpikäyny saman helvetin. Usko mua ny! Tiedän, et sei oo helppoo, kun sydänjuuriin asti ottaa.
Heti vaan arkeen kiinni. Aloita jokin uusi harrastus tai vast, jossa ympäristö vaihtuu ja uusia ihmisiä. Älä jää paikoilles, vaan mene ja elä.
Rinta kaarelle vasn kevättä kohti!
olen myös samalla mielellä ahkeroi tulevaisuutts varten löytyy oikea edestä päin.