Moikka,
kaipaisin nyt kipeästi ajatuksianne tällaiseen kasvatusongelmaan liittyen. Ihan vain ajatuksia ja mielipiteitä.
Minulla ja puolisollani tuntuu olevan joissakin asioissa hyvin erilaiset kasvatusperiaatteet. Miehellä on ollut lapsena hyvin tiukka kuri kotona, ja hän on mielestäni siitä katkera vaikka asiaa ei myönnäkään. On saanut usein selkäsaunan tai risulla piiskaa. Säännöt on ollut tosi tiukat, todella vähän saanut viettää aikaa kavereitten kanssa yms. Itse olen perheestä, jossa on vain kaksi tyttöä. Olemme olleet "kilttejä lapsia" eikä fyysistä kurittamista ole ollut. Ongelma on nyt se, että mieheni kurittaa fyysisesti molempia poikiamme. Hän on sitä mieltä, ettei lapsi muuten opi kunnioittamaan vanhempia. Lapsen ei tarvi edes paljoa kiukutella kun mies antaa luunapin, tukistaa tai läpsii kädellä paljaalle pyllylle. Ei koskaan niin kovaa, että jälkiä tulisi mutta kuitenkin. Uhkailee myös usein risulla piiskaamisella jos lapsi ei tottele.
Minä taas en hyväksy ruumiillista kurittamista ollenkaan. Minulla itselläni on tosi pitkät hermot, jaksan kyllä vääntää ja keskustella lapsen kanssa asiasta pitkään vaikka lapsi kiukuttelisi. Tottakai asetan rajoja ja pistän vaikka jäähylle toiseen huoneeseen.
Miehellä taas hermoja ei ole ollenkaan. Hermostuu samantien jos joku sanoo poikkipuolisen sanan. Minä menen aina väliin rauhoittelemaan jos näyttää siltä että tilanne kärjistyy. Siitä seuraa tietysti se, että mies haukkuu minut lyttyyn, että minä en pidä mitään kuria lapsilleni ja olen täysi paska. Lasten kuullen tietysti.
Minä en halua hyväksyä tällaista, vanhemmalla pojalla tuntuu olevan heikko itsetunto, hän alkaa lähestymään murkkuikää kun nuorempi on vasta 3 v. Eihän sen ikäinen ymmärrä edes kunnolla mikä on väärin ja mikä ei. En haluaisi, että lapsia kasvatetaan pelon kautta. Mikä neuvoksi? Pitääkö meidän tosiaan vain jatkaa niin että mennään eri tavoilla. Minä EN PYSTY enkä halua satuttaa lapsia, vaikka se sitten johtaisi siihen ettei minulla ole auktoriteettia.
kaipaisin nyt kipeästi ajatuksianne tällaiseen kasvatusongelmaan liittyen. Ihan vain ajatuksia ja mielipiteitä.
Minulla ja puolisollani tuntuu olevan joissakin asioissa hyvin erilaiset kasvatusperiaatteet. Miehellä on ollut lapsena hyvin tiukka kuri kotona, ja hän on mielestäni siitä katkera vaikka asiaa ei myönnäkään. On saanut usein selkäsaunan tai risulla piiskaa. Säännöt on ollut tosi tiukat, todella vähän saanut viettää aikaa kavereitten kanssa yms. Itse olen perheestä, jossa on vain kaksi tyttöä. Olemme olleet "kilttejä lapsia" eikä fyysistä kurittamista ole ollut. Ongelma on nyt se, että mieheni kurittaa fyysisesti molempia poikiamme. Hän on sitä mieltä, ettei lapsi muuten opi kunnioittamaan vanhempia. Lapsen ei tarvi edes paljoa kiukutella kun mies antaa luunapin, tukistaa tai läpsii kädellä paljaalle pyllylle. Ei koskaan niin kovaa, että jälkiä tulisi mutta kuitenkin. Uhkailee myös usein risulla piiskaamisella jos lapsi ei tottele.
Minä taas en hyväksy ruumiillista kurittamista ollenkaan. Minulla itselläni on tosi pitkät hermot, jaksan kyllä vääntää ja keskustella lapsen kanssa asiasta pitkään vaikka lapsi kiukuttelisi. Tottakai asetan rajoja ja pistän vaikka jäähylle toiseen huoneeseen.
Miehellä taas hermoja ei ole ollenkaan. Hermostuu samantien jos joku sanoo poikkipuolisen sanan. Minä menen aina väliin rauhoittelemaan jos näyttää siltä että tilanne kärjistyy. Siitä seuraa tietysti se, että mies haukkuu minut lyttyyn, että minä en pidä mitään kuria lapsilleni ja olen täysi paska. Lasten kuullen tietysti.
Minä en halua hyväksyä tällaista, vanhemmalla pojalla tuntuu olevan heikko itsetunto, hän alkaa lähestymään murkkuikää kun nuorempi on vasta 3 v. Eihän sen ikäinen ymmärrä edes kunnolla mikä on väärin ja mikä ei. En haluaisi, että lapsia kasvatetaan pelon kautta. Mikä neuvoksi? Pitääkö meidän tosiaan vain jatkaa niin että mennään eri tavoilla. Minä EN PYSTY enkä halua satuttaa lapsia, vaikka se sitten johtaisi siihen ettei minulla ole auktoriteettia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Paras olisi, jos puolisosi vetäisi sinuakin kunnolla turpiin. Piste.