Nostakaapa taasen tanssijalkaa. Oho! Tuli vähän runoakin, vaikka en yhtään runoratsuani pidätellytkään. Mutta nyt olisi kuitenkin tarkoitus aloittaa kehumisketju, joka toimii näin, että jokainen kehuu vuorollaan viimeistä ketjuun kirjoittanutta eli sitä edellistä kehujaa.
Näin jokainen osallistuja saa yhtä paljon kehuja osakseen eikä kateus pääse kehumisketjussamme valloilleen. Koitetaan kuitenkin kehitellä kehuja, jotka liittyvät edes jollain tapaa tanssiharrastukseen ja koska olen ketjumme ensimmäinen, mutta en todellakaan viimeinen kirjoittaja, minun on pakko hieman kehua itseäni, jotta saadaan kehuminen käyntiin.
Olen kauhean komea tanssinharrastajaksi, mutta en siitä huolimatta keskity pelkkiin kuvioihin, vaan saan kehuja joka iltakin poikkeuksellisen hyvänhajuisesta ja makuisesta hengityksestäni.
Kehuketju alkaa
8
<50
Vastaukset
- jonykii
Aika paljon on ollut kiinnostusta tätä kehuketjua kohtaan nimittäin tämä on ollut täällä vasta näin monta minuuttia ja jo muutama on melkeinpä rohkaistunut kehumaan minua ja kirjoittanut sittenkin tuohon yläpuolelle. Kunhan he keräävät vielä vähän rohkeutta, niin nähdään, miten paljon ja kuinka vuolaita kehuja saan jo pelkästään tästä loistavasta ideastani!
- eioomoitteenmoitetta
Sekin tässä on positiivista, että tämä keskustelukehuketju antaa minusta hyvin positiivisen ja siten miellyttävän kuvan ihmisenä, kun ei ole ensimmäistäkään ulkonäköön eikä tanssitaitoonkaan paheksuvaa moitetta vieläkään tullut eikä tanssihakutapoihin, jotka nekin näyttäisivät tähän mennessä käydyn keskustelun perusteella kaikkia suuresti miellyttävän.
- Kehuttu
Kehuketjun aloittajalle kehut ketjun aloituksesta ja siitä että uskalsi kehua itseään. Ketjuun kommentoineelle iso kiitos kun ovat osanneet tyylipuhtaasti jatkaa kehuskelua eivätkä sanallakaan ole sitä pilanneet. Tanssi on aiheena niin laaja joten sittä saa pitkän ketjun ja kerrankin positiivisessa mielessä. Minua ilahduttaa tansseissa se, että siellä ihmiset ovat aitoja ja muistavat aina keroa kuinka ihanaa kanssani on tanssia.
- TanssiexentrikkoLullus
Kehuketjun jatkajalle, Kehutulle kehut siitä, että osoitti tanssikansalaisrohkeutta ja uskaltautui kehumaan minua, jonka loistava idea koko tämä tanssikehuketju oli. Kehutun kehuja oli kyllä niin miellyttävä tuosta lukea, että harvoin jos koskaan on tuntunut näin hyvältä. Tämä Kehutun tanssityylipuhdas kirjoitus varmasti valaa uskoa lukemattomien muidenkin tanssinharrastajien ja ammattilaisten uskoa siihen, etteivät heidän pyyteettömät eivätkä pyyteellisetkään tanssiponnistelunsa ehkä sittenkään ole olleet täysin turhia, vaikka heitä ei vielä kukaan ole kehunutkaan. Juurikin tästä syystä tämä keskustelunavaus: Altruismia ei koskaan ole edes tansseissa liikaa!
- Kehuttu
TanssiexentrikkoLullus kirjoitti:

Kiitos TanssiexentrikkoLllus mukava kuin huomioit kehuni mukavin kielikuvin. Kehuminen tuo hyvää mieltä niin kehutulle kuin kehujallekkin. Kehuisin mielelläni lisää kun vaan näitä kehuttavia liittyisi tähän kehu ketjuun. Eilen sain taas kehua tansittajiani enkä ilman jäänyt kehuista minäkään. Mukavia huumorintajuisia tansittajia jotka ei nipottaneet opituilla kuviolla vaan ihanasti luovasti tansittivat, hymy ei ole vieläkään kasvoilta hävinnyt.
- TanssiexentrikkoLullus
Kehuttu kirjoitti:

Minusta on mukava nähdä, että vielä on Kehutun kaltaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät täysin pyyteettömien kehujen merkityksen myös tanssiharrastuksen kannalta katsoen. Ja vaikka omalta kannaltani katsoen osa Kehutun viimeisimmistä kehuista menikin suoraan sanoen harakoille, voidaan tätä pitää loistavana esimerkkinä siitä, että myös Kehuttu todellakin osaa kehuessaan ottaa huomioon muutkin kuin ainoastaan minut ja/tai itsensä kuten kaikenlaisissa muunlaisissa tanssikehuketjuissa on valitettavasti tapana aina ollut.
Ja kuten huomaatte: tämä loistavasta ideastani alkunsa saanut kehuketju näyttää jo tässä alkuvaiheessa toimivan aivan kuten lupasin. Kaikilla kehuketjuun ehdottamallani periaatteella osallistuneella on nyt yhtä paljon lupaamiani kehuja eikä kenenkään tarvitse kadehtia muiden saamia enempiä kehuja. - Kehuttu
TanssiexentrikkoLullus kirjoitti:
Minusta on mukava nähdä, että vielä on Kehutun kaltaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät täysin pyyteettömien kehujen merkityksen myös tanssiharrastuksen kannalta katsoen. Ja vaikka omalta kannaltani katsoen osa Kehutun viimeisimmistä kehuista menikin suoraan sanoen harakoille, voidaan tätä pitää loistavana esimerkkinä siitä, että myös Kehuttu todellakin osaa kehuessaan ottaa huomioon muutkin kuin ainoastaan minut ja/tai itsensä kuten kaikenlaisissa muunlaisissa tanssikehuketjuissa on valitettavasti tapana aina ollut.
Ja kuten huomaatte: tämä loistavasta ideastani alkunsa saanut kehuketju näyttää jo tässä alkuvaiheessa toimivan aivan kuten lupasin. Kaikilla kehuketjuun ehdottamallani periaatteella osallistuneella on nyt yhtä paljon lupaamiani kehuja eikä kenenkään tarvitse kadehtia muiden saamia enempiä kehuja.Hienosti huomattu,että harakatkin saivat osansa kehuista,niitä ei yleensä kehuta,varmaan itsetunto kasvoi niilläkin. Kehuminen kasvattaa itsetuntoa ja on tärkeää opettaa se taito lapsille. Positiivisena ihmisenä tuotan iloa tansseissa niin monelle että hekin odottavat taas seuraavia tansseja iloisin mielin ja saavat energiaa elämän muille osa-alueille.
- TanssiexentrikkoLullus
Kehuttu kirjoitti:
Hienosti huomattu,että harakatkin saivat osansa kehuista,niitä ei yleensä kehuta,varmaan itsetunto kasvoi niilläkin. Kehuminen kasvattaa itsetuntoa ja on tärkeää opettaa se taito lapsille. Positiivisena ihmisenä tuotan iloa tansseissa niin monelle että hekin odottavat taas seuraavia tansseja iloisin mielin ja saavat energiaa elämän muille osa-alueille.
Näinhän se onkin! Ja vaikka en osaakaan sanoa, kumpi meistä olisi kehumatta parempi, niin se on jo tässä vaiheessa selvä, ettei kukaan ole huonommaksikaan haukkunut.
Tässäkin mielessä tämä loistavasta ideastani syntynyt tanssikehuketju poikkeaa kaikista tähän mennessä kirjoitetuista - niitä muitahan ei ole juurikaan edes luettu, kun on jo otsikosta ja nimimerkistä voinut niin moni muutoin toki potentiaali lukija oitis päätellä, että siellä kumminkin kirjoittavat taas ne samat itseänsä ja parhaita kavereitansa kehuvat ja kaikkia muita haukkuvat tyypit - ja luetuista tanssikehuketjuista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406