Paljon kaloja

Mitähän kalat tietävät unessa? Olin tekemässä kalakeittoa. Tiskialtaassa oli paljon muikkuja. Kysyin pojaltani, ovatko ne siivottuja. Olivat. Ajattelin unessa, että jätän tämän keiton tähän kiehumaan ja käyn asioilla. KUn tulin kotiin, keittoa oli jo syöty melkein kokonaan. Tiskialtaassa oli edelleen kaloja. Muistan ajatelleeni, ettei noita kyllä jakseta syödä ja niitä riittää myös paistettavaksi.

Muutenkin nämä eläimet ovat alkaneet tunkeuta uneeni. Pari yötä sitten muistan nähneeni unta, jossa oli viisi sutta. Sudet jahtasivat ja etsivät jotain. Ne eivät olleet äkäisiä ja mielestäni ne eivät olleet minun perässäni. Muistan nähneeni unessa, kuinka ne kävelivät talvisessa metsässä kierrellen pienten männyntaimien keskellä etsien jotain. Seurasin sitä jotenkin sivusta enkä itse ollut osallisena.
5844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Unessa kokkaaminen voisi kertoa siitä, että palvelemalla muita teet itsesi tarpeelliseksi ja muut tulevat sinusta riippuvaisiksi. Kertoo myös siitä että olet ns. huolehtija tyypiltäsi. Haluat että sinua rakastetaan tekojesi ansiosta.
Ehkäpä passaat perhettäsi toisinaan vähän liikaakin..

Unessa kalan valmistaminen voisi myös kertoa siitä , että kypsyttelet jotain asiaa mielessäsi ja mietit miten sen voisit parhaiten kertoa muille, asia voisi liittyä esim. omiin tunteisiin, joita et ole pystynyt ilmaisemaan vapaasti..

Unen susilauma voi kuvata perheyhteisöä, perheessänne tapahtuu jonkinlaista uudelleen järjestymistä (etsinnän kautta)

Äänestä

Kannattaa lähtee pilkille ja ottaa koirat mukaan.

Äänestä

Kalat tietävät aina sadetta :)

Äänestä

"Kalansaaliisi" on hyvä. Sitähän kalat usein symboloivat, ja tuossa sunkin unessa saamasi kalat valmistetaan ruoaksi joka kelpaa, ensin keittoon, ja sitten jää vielä paistettavaksi.

Elävät vedessä uivat kalat symboloivat usein unissa unimaailman elämää osuvasti.

Äänestä

Verkoilla kalastetut kalat varallisuutesi lisäämistä, onkimalla saadut - hintsusti niukempia oloja, kattilan näkeminen - joku ystäväsi tuottanut sinulle murhetta ja alakuloisuutta
- kalasaaliksen näkeminen unessa tietää sadetta ja ilmanmuutoksia
ja että helposti voit joutua jonkun petollisen ystävän pauloihin
- että ainakin heikkoja jäitä kantsii varoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiharainen kirjoitti:

Mitähän kalat tietävät unessa? Olin tekemässä kalakeittoa. Tiskialtaassa oli paljon muikkuja. Kysyin pojaltani, ovatko ne siivottuja. Olivat. Ajattelin unessa, että jätän tämän keiton tähän kiehumaan ja käyn asioilla. KUn tulin kotiin, keittoa oli jo syöty melkein kokonaan. Tiskialtaassa oli edelleen kaloja. Muistan ajatelleeni, ettei noita kyllä jakseta syödä ja niitä riittää myös paistettavaksi.

Muutenkin nämä eläimet ovat alkaneet tunkeuta uneeni. Pari yötä sitten muistan nähneeni unta, jossa oli viisi sutta. Sudet jahtasivat ja etsivät jotain. Ne eivät olleet äkäisiä ja mielestäni ne eivät olleet minun perässäni. Muistan nähneeni unessa, kuinka ne kävelivät talvisessa metsässä kierrellen pienten männyntaimien keskellä etsien jotain. Seurasin sitä jotenkin sivusta enkä itse ollut osallisena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu