Miten sen nyt kertoisin lyhyesti mutta

kuitenkin niin, että ymmärtäisit tämän koko matkan syvällisyyden ja ehkä myös sen tarkoituksen joku nyt tai ehkä tulevaisuudessa. Tämä matka mullisti minun elämääni täysin. Koko matka ja matkakohde tuli ihan puun takaa. En ollut edes ajatellut sitä, että lähtisin koskaan enää tämän kaltaiselle matkalle. Tämä matka on ollut "seikkailumatka" itseeni, josta ei ole yllätyksiä ja vaaratilanteita puuttunut, mutta se o ollut myös hyvin opettavainen maailman matka, jossa kohtalolla oli sormet pelissä. Uskon, että matkan tarkoituksena oli avata meidän silmämme, sisintämme ja sieluamme.
Matka on kestänyt kauan, se on ollut raastavaa joskin myöskin hyvin kasvattavaa ja osittain myös hyvin antoisaa. En enää edes muista, minä vuonna lähdin tälle matkalle, joka nyt on päättynyt. Mutta sen muistan, että lähdin matkalle yllättäen ja varoittamatta Helsingin kaupungin talon juhlasalista. Ilman, että olisin ymmärtänyt tai edes aavistanut, mihin tämä matka johtaa. Olen henkisesti rikkaampi sekä vahvempi, ja toivon, että myös sinä olet saanut jotain tästä osaksesi sen raastavuudesta huolimatta.
Olisiko vuosi ollut 2014 vai peräti 2013 toukokuuta. Et välttämättä edes tiennyt kuka olen tai ylipäätänsä, että "olen olemassa", kunnes vasta ehkä paljon myöhemmin huomasit, että minäkin olen olemassa. Kohdattiin sitten loppukesästäkin, mutta vuotta en enää muista.
Haluan tämän sinulle rakas mies kirjoittaa, koska haluan olla rehellinen ja ennen kaikkea haluan, että tiedät, mitä ajattelen, tunnen ja koen, jotta sinä et eläisi epätietoisuudessa tai turhassa toiveessa, jos nyt edes elät toiveessa tai ole koskaan edes elänyt toiveessa. Koska rakkaudella ei leikitä, tunteilla ei leikitä. Joskus se voi itse kullekin jopa leikkinä näyttäytyä, mutta minun kohdallani se ei ole totta. En koskaan leiki ihmissuhteilla, rakkaussuhteista puhumattakaan.

Olen löytänyt oman vanhan polkuni. Olen herännyt henkiin omassa elämässäni, olen uudestisyntynyt omassa elämässäni ilon ja toivon kautta, mutta ennen kaikkea rakkauden kautta ja rakkaudessa ja rakkaudesta. Tahdon jatkaa matkaa omassa elämässäni rakkaan ihmisen rinnallani. Olen onnellinen. Tunnen rauhan sydämessäni. Rakastan ja minua rakastetaan.

Meitä ei oltu tarkoitettu yhteen. Toivon sinulle paljon voimia ja elämäniloa. Olet ihan ihminen. Olet ihana mies kaikin puolin. Niin herkkä ja älykäs, sielukas oman tien kulkija. Toivon sinun elämääsi paljon rakkautta, rukoilen sinun puolestasi.

Helsingissä 1.3.2016 Annelta
6174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lyhyesti. Jaarittelematta. Tuollaista novellia ei kukaan jaksa lukea.

Äänestä
  • Ootte te törkeitä. Ei ollut teille niin miksi vtussa teidän tarviikaan jaksaa sitä lukea. Turhia kommentteja jaksatte silti kirjoittaa.

    Äänestä

  • kusipäilleEnAp kirjoitti:

    Ootte te törkeitä. Ei ollut teille niin miksi vtussa teidän tarviikaan jaksaa sitä lukea. Turhia kommentteja jaksatte silti kirjoittaa.

    Entä jos olikin. Jos vain reaktio ei ollut se mitä odotit. Olet selvästi ap joka veti herneet nenään.

    Äänestä

Joku dramaqueenin wall of text mitä ei oikein jaksa lukea.

Äänestä

Oliko tänne? Ok.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ElätSydämessäniMukana kirjoitti:

kuitenkin niin, että ymmärtäisit tämän koko matkan syvällisyyden ja ehkä myös sen tarkoituksen joku nyt tai ehkä tulevaisuudessa. Tämä matka mullisti minun elämääni täysin. Koko matka ja matkakohde tuli ihan puun takaa. En ollut edes ajatellut sitä, että lähtisin koskaan enää tämän kaltaiselle matkalle. Tämä matka on ollut "seikkailumatka" itseeni, josta ei ole yllätyksiä ja vaaratilanteita puuttunut, mutta se o ollut myös hyvin opettavainen maailman matka, jossa kohtalolla oli sormet pelissä. Uskon, että matkan tarkoituksena oli avata meidän silmämme, sisintämme ja sieluamme.
Matka on kestänyt kauan, se on ollut raastavaa joskin myöskin hyvin kasvattavaa ja osittain myös hyvin antoisaa. En enää edes muista, minä vuonna lähdin tälle matkalle, joka nyt on päättynyt. Mutta sen muistan, että lähdin matkalle yllättäen ja varoittamatta Helsingin kaupungin talon juhlasalista. Ilman, että olisin ymmärtänyt tai edes aavistanut, mihin tämä matka johtaa. Olen henkisesti rikkaampi sekä vahvempi, ja toivon, että myös sinä olet saanut jotain tästä osaksesi sen raastavuudesta huolimatta.
Olisiko vuosi ollut 2014 vai peräti 2013 toukokuuta. Et välttämättä edes tiennyt kuka olen tai ylipäätänsä, että "olen olemassa", kunnes vasta ehkä paljon myöhemmin huomasit, että minäkin olen olemassa. Kohdattiin sitten loppukesästäkin, mutta vuotta en enää muista.
Haluan tämän sinulle rakas mies kirjoittaa, koska haluan olla rehellinen ja ennen kaikkea haluan, että tiedät, mitä ajattelen, tunnen ja koen, jotta sinä et eläisi epätietoisuudessa tai turhassa toiveessa, jos nyt edes elät toiveessa tai ole koskaan edes elänyt toiveessa. Koska rakkaudella ei leikitä, tunteilla ei leikitä. Joskus se voi itse kullekin jopa leikkinä näyttäytyä, mutta minun kohdallani se ei ole totta. En koskaan leiki ihmissuhteilla, rakkaussuhteista puhumattakaan.

Olen löytänyt oman vanhan polkuni. Olen herännyt henkiin omassa elämässäni, olen uudestisyntynyt omassa elämässäni ilon ja toivon kautta, mutta ennen kaikkea rakkauden kautta ja rakkaudessa ja rakkaudesta. Tahdon jatkaa matkaa omassa elämässäni rakkaan ihmisen rinnallani. Olen onnellinen. Tunnen rauhan sydämessäni. Rakastan ja minua rakastetaan.

Meitä ei oltu tarkoitettu yhteen. Toivon sinulle paljon voimia ja elämäniloa. Olet ihan ihminen. Olet ihana mies kaikin puolin. Niin herkkä ja älykäs, sielukas oman tien kulkija. Toivon sinun elämääsi paljon rakkautta, rukoilen sinun puolestasi.

Helsingissä 1.3.2016 Annelta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu