Miksi rasvaajien opeilla kuoltiin

Rasvausonnelasta

jo nuorina? Itse olen saanut tilaisuuden seurata itä-suomalaista rasvaruokavaliota, josta kiihkokarppaajatkin saisivat olla onnellisia, ihan läheltä.

Aamulla leivälle vedettiin paksulti voita ja sen päälle vahvat viipaleet punakuorijuustoa, 40 % rasvaa. Päälle ryypättiin kokomaitoa. Päivällä ja illalla oli sitten voissa paistettuja (lue=keitettyjä) ryynimakkaroita ja tietysti vielä sitä voileipää paksun voikerroksen ja runsaan juuston kera. Toisinaan sitten oli paistettua sianläskiä ja reilusti kananmunia. Isännät suorastaan kilpailivat syksyllä kun sika oli teurastettu kenen sialla oli ollut paksuin ihrakerros, sitä ihannoitiin.

Että kovissa rasvoissa melkein uitiin ja kaikilla olikin sitten pumppuvika jo 40 v iässä. Että se siitä rasvauksen onnesta. Tässä puhuu omakohtainen kokemus, että tietoa on eikä vain karppaajien luuloja ja rahanahneutta. Itselläni on pumppu kunnossa itäsuomalaisista geeneistä huolimatta vaikka ikää on jo reilusti yli 60 ja kiitos siitä kuuluu jo nuoruudesta asti pitämälleni ruokavaliolleni ja margariineille sekä kovien rasvojen välttelystä. Diabetes on mutta se on hallinnassa toisin kuin oli edesmenneillä sukulaisillani jotka vetivät voita, juustoja ja "punaista" maitoa loppuun asti.

25

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rasvausonnelasta

      Täydennän avaustani vielä sen verran, että katselin monta kertaa kun syöjä leikkasi paksun siivun jotain rasvaista makkaraa kuten T-makkaraa ja vetäisi siihen päälle vahvalti voita tai kun tällaisen makkaransiivun päälle sipaistiin paksu viipale 40 prosenttista juustoa. Tällaista tapaa en on ole muualla Suomessa kuullut harrastetun.

      Rasvaajien oppien mukaan niin diabeteksen kuin sydän- ja verisuonitautien olisi pitänyt olla Itä-Suomessa täysin tuntemattomia.

      • Perintötekijät

        Veijohan on lähtöisin Itä-Suomesta ja muuttanut Ruotsiin ennen kuin ruokavalion uudistaminen alkoi vähentämään sydänsairauksia Itä-Suomessa.


      • jjjjjjjjjjjjjjjjjjjj

        AAuttaako toi jotenkin sinun mielenterveyden hoidossa?


      • oletihansekaisin
        jjjjjjjjjjjjjjjjjjjj kirjoitti:

        AAuttaako toi jotenkin sinun mielenterveyden hoidossa?

        Kumpikohan tarvinnee hourula pehmustettua koppia enemmän, sinä vaiko avaaja? Veikkaan, että sinä.


    • realismia_kehiin

      Äärikarppaus on uskonto, ei ruokavalio. Siinä valitaan itselle mieleiset näkemykset ja etsitään perustelut jälkeen päin.

      Naurettavaa perustella rasvan ylensyöntiä vaikkapa kivikauden dieetillä tms. Silloin ihmiset elivät alle puolet nykyajan eliniästä. Naiset kesimäärin alle 30 vuotta. Syötiin riistaa, luonnostaan vähärasvaista. Merenelävissä saattoi olla enemmän rasvaa. Ajoittain nähtiin nälkää. Jos löydettiin pähkinöitä, oli se rasvaisin saatavilla oleva ravinto. Nykyinen liharavinto on jalostettua ja tehokasvatettua, eläinten ruokavalio (tai edes geeniperimä) ei ole luonnollinen. Eli siis nykyisillä elintarvikkeilla ei voi elää paleoliittisesti. Siihen tarvitaan aikakonetta.

      Vielä sata vuotta sitten elinikä oli kymmeniä vuosia lyhempi kuin nykyään. Näin ollen ihmisillä ei ole pitkäaikaista kokemusta siitä, mitä vanheneminen ja jokaisessa piilevät geneettiset heikkoudet saavat ajan myötä aikaan. Syyllinen ylipitkään ikään on varsin pitkälle länsimainen lääketiede. Ennen heikot karsiutuivat pois luonnollisesti, nykyään pysyvät lääkittyinä hengissä vuosikymmeniä.

      Kaikkein toimivimman dieettimallin voisi saada, kun seuraisi nk. tervaskantoja. Näitä virkeinä satavuotisiksi eläneitä on esim. tietyillä alueilla Japanissa ja myös USA:ssa adventistien parissa. Hyvin vanhaksi eläneet ovat syöneet usein runsaasti värikkäitä vihanneksia. Ruokavalio on ollut varsin niukkaenerginen. Kala- tai lihaosuus on pieni. Luontaisesti ikäkkääksi eläneet ihmiset eivät ole siis eläneet ylensyöden tai rasvadieetillä, päin vastoin.

      Omasta mielestäni tervettä pitkää elämää tavoitellessaan kannattaa matkia (elämäntavat, ruokavalio, asenteet) niitä kansoja/kansanosia, jotka ovat saavuttaneet terveenä pitkäikäisen elämän. Runsasrasvaista tai lähes yksinomaan eläinperäiseen ravintoon perustuvaa elämäntapaa ei ole toistaiseksi todistettu pitkäikäisyyden ja terveyden eliksiiriksi. Eli rasvansyönnistä kannattaa ottaa mallia vasta sitten, kun on todistettu, että 95 % rasvansyöjistä elää 120-vuotiaiksi.

      • kyllä.ne.keksii

        ------Naurettavaa perustella rasvan ylensyöntiä vaikkapa kivikauden dieetillä ----

        Nimenomaan noin. Eihän kivikaudella edes ollut olemassa voita, juustoja, pekonia yms. kovia eläinrasvoja. Karpparit hölmöyttään puhuvat voin ja noiden muiden rasvojen syömisestä muka kivikauden ruokavaliona. Siitä ei vale enää voisi juurikaan suuremmaksi tulla.


      • ihanniiin
        kyllä.ne.keksii kirjoitti:

        ------Naurettavaa perustella rasvan ylensyöntiä vaikkapa kivikauden dieetillä ----

        Nimenomaan noin. Eihän kivikaudella edes ollut olemassa voita, juustoja, pekonia yms. kovia eläinrasvoja. Karpparit hölmöyttään puhuvat voin ja noiden muiden rasvojen syömisestä muka kivikauden ruokavaliona. Siitä ei vale enää voisi juurikaan suuremmaksi tulla.

        Jos aikakoneella vietäisiin kivikauden ihmisen eteen voita ja juustoa niin ei se tietäisi mitä ne ovat. Silloin syötiin paljon kalaa ja vähärasvaista riistaa sekä kasvatettiin kaskinaurista ja ohraa. Onhan nauriskin karpparien tuomitsema ruoka eli syötiin juuri PÄINVASTOIN mitä karpparit opettaa.


    • kumallisenkumallista

      Kivikaudella ei ollut pekonia eikä juustoja.
      Syötiin mitä maasta saatiin, juuria, hedelmiä, raakaa lihaa ja kalaa. Osasiko he kuivata niitä auringossa ei ole tietoa?
      Sitten kun tuli keksittiin, niin alkoi kehitys, Joidenkin tutkijoiden mielestä juuri tulen keksiminen vaikutti ihmisen aivojen kehittymiseen. Siirryttiin enemmän riistaan. Noin 50-30 tuhatta vuotta sitten mammutit tapettiin sukupuuttoon. Oliko kysymyksessä urheilu-metsästyksestä tai ruoasta kysymys.

      Nykyaikana on saatavana pekonia, joka kuuluun prosesoituihin ruokiin, eli ei suositeltavaa.
      No leikataan siansivua pannulle, mutta siakin on nykyisin pilattu ruokkimalla ne ravinnolla, joka ei ole possulle kuuluvaa.
      Kyllä asian on silleesti, että, vaikka kuinka pohtisitte, niin ruokateollisuus on pilannut nykyiset ruoka-aineet. jos niitä voi edes ruoaksi kutsua. Nyky ruoka aiheuttaa monia autoimmuunisairauksia ja lääketeollisuus korjaa sadon.
      Jos on eri mieltä, niin pitää selvittää, miksi on niin paljon sairauksia ja lisää tulee ennusteiden kymmeniä tuhansia tänäkin vuonna.
      Luonnonmukainen ruoka takaa terveen elämän.
      On myös väitetty nyky ihmisen elin odote on pitempi, mikä on totta. Pitäisi kuitenkin ymmärtää, mikä asiaan on vaikuttanut?. Ensinnä lähes kaikki eläkeikäiset ovat jollain lääkityksellä.
      Minä en kaipaa bonus vuosia lääkkeiden voimalla. Tietys joku mitätön verenpainelääke saattaa oll ok. Mutta tarkoitan, että jos joutuu lääkekierteeseen on pahasta.
      Ei ole ollenkaan harvinaista, että monilla eläkeläisillä on kymmenen ja enemmänkin erilaista lääkettä. Lääkkeet eivät missään olosuhteessa tee ihmistä terveeksi, vaan oikea ruokavalio.
      Kaiken lisäksi monet vanhukset tekevät kaikenlisäksi itsemurhan, koska usein lääkkeet aiheuttavat itsetuho viettiä.

      Vielä viisikymmentä vuotta sitten työt oli paljon raskaampia kuin nykyisin. Pokasahalla kaadettiin metsää. Lapiopelillä tehtiin tiestöä. Talon rakentajilla ei ollut kuin käsisaha ja vasara. Nykyinen ihminen ei edes pysty siihen. Ennen miehet oli rautaa jne.
      Noina aikoina kevyemmän työntekijä eli aivan yhtä kauan kuin nykyisin ja ilman lääkitystä.
      Jopa vilja on pilattu. Nyky viljalla ei ole mitään tekemistä esimerkiksi mitä se oli 50 vuotta sitten.
      On mielenkiintoista, miksi pitää puolustaa nykyistä menoa, joka johtaa jääväämättä lääke kierteeseen. Toditeena on lähes kaksi miljoonaa lääkkeen käyttjää ja ylipainoista ihmistä.

      • Väärä_palsta

        Selitäpä miten tuo pitkä purkauksesi liittyi alueen (diabetes) aiheeseen? Ravintokysymyksistä keskustellaan aivan eri alueella.


      • yritä-edes

        -----. Nyky viljalla ei ole mitään tekemistä esimerkiksi mitä se oli 50 vuotta sitten.----

        Perusteluja saisiko?


      • hpv
        yritä-edes kirjoitti:

        -----. Nyky viljalla ei ole mitään tekemistä esimerkiksi mitä se oli 50 vuotta sitten.----

        Perusteluja saisiko?

        Uskonto. Rasvaajien mielestä viljojen proteiini- ja rasvapitoisuutta on tarkoituksella laskettu jotta ihmiset sairastuisivat.

        Vähänkään kasvinjalostuksesta tietävät tietävät, että 50 vuodessa ei viljojen kanssa ihmeitä tehdä. Kun kasvia aloitetaan jalostaa niin aluksi saadaan paljon tuloksia ja kun aikaa kuluu niin tuloksia tulee yhä vähemmän. Viljoja on jalostettu jo reilusti yli 10 000 vuotta ja nykyään edistysaskeleet ovat pieniä.


      • kumallisenkumallista
        hpv kirjoitti:

        Uskonto. Rasvaajien mielestä viljojen proteiini- ja rasvapitoisuutta on tarkoituksella laskettu jotta ihmiset sairastuisivat.

        Vähänkään kasvinjalostuksesta tietävät tietävät, että 50 vuodessa ei viljojen kanssa ihmeitä tehdä. Kun kasvia aloitetaan jalostaa niin aluksi saadaan paljon tuloksia ja kun aikaa kuluu niin tuloksia tulee yhä vähemmän. Viljoja on jalostettu jo reilusti yli 10 000 vuotta ja nykyään edistysaskeleet ovat pieniä.

        Uskotko edes itse tuohon, mitä kirjoitat? Että rasvaajat ovat laskeneet ties mitä?
        Kyllä on vaikeaa myöntää viljojen terveyshaitat. Sairaiden määrä lisääntyy kymmenillä tuhansilla vuositta ja sie vain haukut, että rasvaajat ovat tehneet sitä sun tätä.mitä. Ei uskoisi.
        Kerro mikä on yksijyvävehnä?
        Ja kerro edelleen, miksi eri viljojen varsi on nykyisin lyhyempi, kuin 20 vuotta sitten.
        Ehkäpä rasvaajat ovat katkaisseet ne.
        Viljoja on MANIPOLOITU 20 tuhatta kertaa sitten mainitsemani yksijyvävehnän ajoista
        Olet syönyt liikaa vehnäleipää, kun ei edes tällaista asiaa ymmärrä.


    • Lullero

      Ensiksi te puhutte kaksihaarainen kieli.. ei ollut rasvaherkkuja ennen.

      Mutta!!! "Havainnot "viittaavat siihen, että alentamalla plasman triglyseridipitoisuus on toteuttamiskelpoinen lähestymistapa vähentää sepelvaltimotaudin,"

      Mutta, kun me riiviöt olemme jo sanktioineet sokerit ym sokeristuvat hiilihydraatit ja viikossa laskeneet Triglymme hyvin useissa tapauksissa kahden pinnasta alle 1.0 mmol/l. Kyllä senkin tiedämme, että vaikutus näkyy myös Apo-suhteissa.

      • hpv

        Minulla on triglyseridit noin 0.5 mmol/l. Tuohon riittää sokerin ja nopeiden hiilihydraattien välttäminen ja täysjyväviljan ja kasvisten suosiminen. Runsasrasvaisella se oli kaksinkertainen.

        Triglyseridit mitataan paaston jälkeen. Runsasrasvaisella dieetillä veren triglyseridipitoisuus on erittäin korkea vielä tunteja ruokailun jälkeen eli veren triglyseridipitoisuuden keskiarvo on erittäin korkea. Tuota vaan ei ole tutkittu tarpeeksi jotta tiedettäisiin pitäisikö triglyseridipitoisuuden mittaustapaa muuttaa. Nykyinen systeemi on siinä mielessä hyvä, että se paljastaa metabolisen oireyhtymän ym..


    • kuka-uskaltais

      Miksi todellakaan ei enää ole karppaajia? Kaiketi siksi kun ne kaikki ovat jo kuolleet erilaisiin vakaviin sairauksiin kuten diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin.

      Uusia karppaajia ei tule koska jäljet pelottavat.

    • varokaa.eläinrasvoja

      Kun voita ja yleensä eläinrasvoja alettiin 1970-luvun alussa korvata margariineilla niin kolesteroliarvot alkoivat laskea ja myös sydänsairaudet.

      Sitten on vhh-joukon vastuuttoman propagandan takia alettu syömään jälleen enemmän kovia eläinrasvoja ja mikä onkaan ollut seuraus. Kolesterolit ovat alkanee nousta ja samoin sydän- ja verisuonisairaudet. Mitä opimme tästä? Opimme sen, että vhh-joukon seireenilauluja ei kannata erehtyä kuuntelemaan, se porukka ei välitä sinun eikä minun terveydestäni pätkän vertaa. Nauraa ne vaan.

    • Perunasäkki

      Kyllä täällä itä-Suomessa vuosikymmeniä syötiin perunaa ja leipää valtavia määriä. Samoilla eväillä ruokittiin siat kyllä ne lihoivatkin nopeasti.

      • kuopion-tieltä

        Ei lihominen johdu siitä mitä syö vaan siitä miten paljon syö. Saan syödä ihan mitä vaan kun syön sitä riittävän vähän.


      • minun_mielipide
        kuopion-tieltä kirjoitti:

        Ei lihominen johdu siitä mitä syö vaan siitä miten paljon syö. Saan syödä ihan mitä vaan kun syön sitä riittävän vähän.

        Kaikkein kulunen fraasi, mitä olen viiimeaikana lukemut. syö vähemmän, mitä kulutat
        Sillä nimenomaan on merkitystä mitä syö, eli ottaako tarvitsemansa energian rasvasta vai sokerista. Rasva ei lihota, kun sen sijaan hiilihydraatit (sokeri) lihottaa siitä yksinkertaisesta syystä, että sokeri lisää insuliini tuotantoa. Kun insuliinipumppu alkaa toimimaan, niin verensokeri menee liian alas, jonka ihminen tuntee pahoinvointina, heikottavana olona tai jopa nälän tunteena.
        Tämä on useimmille ihmisille tuttu ilmiö, ehkä ei sinulle, en tiedä.
        Joka tapauksessa jokainen hakee jotain makeata suuhunsa, jolloin olo helpottuU.
        Sama ilmiö on usein sokeritautisella. Diabeetikot pitääkin usein muun muassa suklaapatukoita varmuuden vuoksi mukanaan.
        Me kaikki emme ole, kuten sinä.


      • hpv
        minun_mielipide kirjoitti:

        Kaikkein kulunen fraasi, mitä olen viiimeaikana lukemut. syö vähemmän, mitä kulutat
        Sillä nimenomaan on merkitystä mitä syö, eli ottaako tarvitsemansa energian rasvasta vai sokerista. Rasva ei lihota, kun sen sijaan hiilihydraatit (sokeri) lihottaa siitä yksinkertaisesta syystä, että sokeri lisää insuliini tuotantoa. Kun insuliinipumppu alkaa toimimaan, niin verensokeri menee liian alas, jonka ihminen tuntee pahoinvointina, heikottavana olona tai jopa nälän tunteena.
        Tämä on useimmille ihmisille tuttu ilmiö, ehkä ei sinulle, en tiedä.
        Joka tapauksessa jokainen hakee jotain makeata suuhunsa, jolloin olo helpottuU.
        Sama ilmiö on usein sokeritautisella. Diabeetikot pitääkin usein muun muassa suklaapatukoita varmuuden vuoksi mukanaan.
        Me kaikki emme ole, kuten sinä.

        Reaktiivisesta hypoglykemiasta kärsii erittäin harva. Siinä verensokeri laskee ruokailun jälkeen. Normaalisti verensokeri laskee ruokailun jälkeen suhteellisen rauhallisesti ko. henkilön tavanmukaiselle tasolle.

        Rasva lihottaa siinä missä hiilihydraattikin. Eli ravintoaineille on siksi määritelty niiden sisältämä energia per painoyksikkö. Myös alkoholi ja proteiini sisältävät energiaa. Syöty rasva lihottaa siinä mielessä nopeammin kuin muut ravintoaineet koska syöty rasva varastoidaan suoraan rasvakudokseen kun muut ravintoaineet täytyy ensiksi muuntaa rasvaksi. Ihmisellä on aina riittävästi insuliinia rasvan varastointiin joten välttämällä hiilihydraattia ja proteiinia ,jotka molemmat nostavat insuliinitasoa, ei voi välttää rasvan varastointia.

        Vain ykkösillä verensokeri voi mennä liian alas, kakkoset eivät tuosta juurikaan kärsi.

        Itse kun et taida olla diabeetikko niin ihmettelen mitä teet diabetespalstalla?


      • Paino_lähti
        minun_mielipide kirjoitti:

        Kaikkein kulunen fraasi, mitä olen viiimeaikana lukemut. syö vähemmän, mitä kulutat
        Sillä nimenomaan on merkitystä mitä syö, eli ottaako tarvitsemansa energian rasvasta vai sokerista. Rasva ei lihota, kun sen sijaan hiilihydraatit (sokeri) lihottaa siitä yksinkertaisesta syystä, että sokeri lisää insuliini tuotantoa. Kun insuliinipumppu alkaa toimimaan, niin verensokeri menee liian alas, jonka ihminen tuntee pahoinvointina, heikottavana olona tai jopa nälän tunteena.
        Tämä on useimmille ihmisille tuttu ilmiö, ehkä ei sinulle, en tiedä.
        Joka tapauksessa jokainen hakee jotain makeata suuhunsa, jolloin olo helpottuU.
        Sama ilmiö on usein sokeritautisella. Diabeetikot pitääkin usein muun muassa suklaapatukoita varmuuden vuoksi mukanaan.
        Me kaikki emme ole, kuten sinä.

        Kyllä se "vanha fraasi" on edelleen tehokkain ja varmin laihdutuskeino. Koskee myös herkkujen syöntiä, niitä ei syödä enempää kuin kuluttaa.
        Tuo vähemmän syöminen on ratkaisevaa. Liikunnan lisäyskään ei auta niin tehokkaasti. Olen hämmästellyt kuin pienen määrän saan poltettua kaloreita kunnon hikilenkillä. Helpommalla pääsee kun ei syö niitä kaloreita.


    • hullujariittää

      Kaikki kuolevat ennemmin tai myöhemmin. Nykyisin kaiken maailman ruokaopin profeetat syyllistävät ihmisia kaikista mahdollisista asioista.

    • vm-52-savo

      Kova rasva, liika suola ja päälle sesonkiluontoinen raskas työ olivat edeltävien sukupolvien surmanloukku. Jos tähän lisättiin tupakka ja holtiton viinan käyttö oli varhainen sydäntauti lähes automaattinen kuolinsyy.

      Diabetes on tuoreempi ilmiö ja lähinnä vähän liikunnan ja ylensyönnin seurausta.

      Nivelet ei kestä enää 40 vuotiaillakaan. Se ihmetyttää kovasti. Oliko 60- luvun ravinnossa tai elämäntavoissa kuitenkin jotain joka piti nivelet toimintakunnossa?
      Olikohan esimerkiksi korkealla verenpaineella sittenkin jotain positiivisia vaikutuksia?

    • Perunasäkki

      Unohdit yhden tärkeä tupakka.

    • rasvaa-syötiin

      Varsinkin savotoilla eli isoilla metsätyömailla oli jokailtaisena ruokana vahva läskikastike. Voita tietenkin ja punaista maitoa sekä rasvamakkaroita. Klubi palamaan jälkiruoaksi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe