Kenestä tuli uusi kunnanjohtaja?

Jussilasta vai Jussilasta ja millä äänimäärällä?
581038
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

"Päivitetty 1.3.2016 20:31, julkaistu 1.3.2016 20:21
Äänestystulos: Kärsämäelle on valittu uusi kunnanjohtaja

KÄRSÄMÄKI Kärsämäen kunnalle on valittu uusi johtaja. Kunnanvaltuusto päätti asiasta tiistai-iltana äänestyksen jälkeen. Kärsämäen uusi kunnanjohtaja on Haapavedellä asuva Esa Jussila. Toiseksi eniten ääniä sai kärsämäkinen Mauno Ranto ja kolmanneksi eniten espoolainen Matti Muukkonen.

Äänestyksessä annettiin kaikkiaan 21 ääntä. Jussila sai äänistä 11, Ranto 8 ja Muukkonen 2 ääntä."

Äänestä
  • Keput junttasi kepun kuten ennalta jo tiedettiin mutta miten 3 uskalsi livetä ruodusta? Yllättävän tiukka piti mennä 14 - 7 Jussilalle.

    Äänestä

  • Jos Ranto ois kepulainen niin ois kelvannu kun kerran tuntee pitäjän asiat pitkällä aikajänteellä. Jussila joutuu opettelemaan kaikki alusta perehtyäkseen Kärsikseen. Voi kökkö niitä valtuutettuja. Oispa kysytty suoraan kuntalaisilta.

    Äänestä

  • Noinko nopeasti sinä unohdit minkä painoarvon luottamuskeput kuntalaisille antaa? Ihan sama vaikka päälläsi hyppisit kepujen hyvinvointi on aina ykköspioriteetti tässä kunnassa. Muistathan tuon mitä autti kuntalaisten adresseihin nimiä kerätä ja mielenosituksia pitää. Juntattiin kuten nytkin ja naurettiin perään.
    Ilman muuta Ranto olisi mennyt heittämällä läpi jos olisi kepu mutta kun ei ole. On se kumma miten pääsi taas niin käymään että keput junttasi kepun virkaan heh heh..
    Rannon äänimäärien perusteella voi vain todeta että kunta on tulevaisuudessa kahtia jakautunut. Ja tällä kertaa loppuun asti. Mieluummin kepulaisen kj:n ohjastamana pakkoliitoksiin kuin Rannon.

    Äänestä

  • Kepumäki kirjoitti:

    Noinko nopeasti sinä unohdit minkä painoarvon luottamuskeput kuntalaisille antaa? Ihan sama vaikka päälläsi hyppisit kepujen hyvinvointi on aina ykköspioriteetti tässä kunnassa. Muistathan tuon mitä autti kuntalaisten adresseihin nimiä kerätä ja mielenosituksia pitää. Juntattiin kuten nytkin ja naurettiin perään.
    Ilman muuta Ranto olisi mennyt heittämällä läpi jos olisi kepu mutta kun ei ole. On se kumma miten pääsi taas niin käymään että keput junttasi kepun virkaan heh heh..
    Rannon äänimäärien perusteella voi vain todeta että kunta on tulevaisuudessa kahtia jakautunut. Ja tällä kertaa loppuun asti. Mieluummin kepulaisen kj:n ohjastamana pakkoliitoksiin kuin Rannon.

    k-äänestyksen tulos olisi ollut(aiemman perusteella) Maunolle 75%, loput Jussilalle ja Muukkoselle

    Äänestä

  • k-änestys kirjoitti:

    k-äänestyksen tulos olisi ollut(aiemman perusteella) Maunolle 75%, loput Jussilalle ja Muukkoselle

    Olin kunnanvaltuuston ensimmäisessä kokouksessa, alkuhartaudessa veisattiin virsi,"Totuudenhenki, johda sinä meitä". Tämä ei toteutunut, vaan simme valheen ja viettelyksen hengen, eli vanha henki säilyy ainakin seuraaviin kunnallisvaaleihin saakka. Korkeimman siunausta kuitenkin uudelle kunnanjohtajalle totuudenhenkeä toivotellen.

    Äänestä

Sehän meni kuten keskustaenemmistö kunnssa tulee mennäkkin. Paljon sai rotestiääniä konstaapeli evp, htm rantokin,

Äänestä
  • Hyvävelit sai juoksupoikansa juntattua mistä "kiitos" taas valtuuston lampaille.

    Onnea ja menestystä Jussilan juntanneille luottamushenkilöille. Attendon jälkeen ei ehkä se viisain veto kuntalaisten silmissä. Noh, ompahan mielenkiintoista seurata kuntapolitiikkaa jatkossakin kun kuntajohto säilyi samana kuin mitä se oli ennen kokouksen alkua. Hyvävelit jatkaa kärsämäen kunnan johdossa mikä olisi kaatunut Rannon valintaan. Yksi vihanaihe kuntalaisille lisää mikäpäs siinä

    Äänestä

  • Rotestiääniä oli tasan kaksi ja ne meni muukkoselle. Sama kuin olisivat äänestäneet tyhjää

    Äänestä

  • Ei riitä että Jussila juntattiin Rantoa mustamaalataan vieläkin ja sai kuulemma jopa liikaa ääniä? Mitä pahaa se Mauno on kärsämäen kuntapolitiikassa toimiville kepulaisille tehnyt kun asennetta voi kutsua jopa vihamieliseksi?

    Äänestä

Hieno näytelmä. Muka Maunolle ääniä kun tiedettiin lopputulos.

Äänestä
  • Taas yksi kärsämäessä jo perinteeksi muodostunut junttaustilaisuus voi kait sitä näytelmäksi myös kutsua sitähän se kuntapolitiikka tahtoo olla tässä kunnassa.
    Enemmän Ranto sai ääniä kuin persut ennusti saavan voitosta kukaan ei edes haaveillut. Jokaisella heistä oli tiedossa jo viikkoja kuinka lestakeput, keput, kdkepu ja kokoomuskeput junttaa lestakepusta juoksupojan hyväveljille. Enempää setvimättä sanotaanko näin että Jussilan valinta oli itsestäänselvyys viimeistään sen jälkeen kun eräät enemmistön edustajat hiukan "avautui" seuraamuksista mikäli Ranto tulisi valituksi. Oli itseasiassa jo varmaa Jussilan valinta ennen sitäkin hallituksen kokouksien tapahtumien perusteella silloin jo juntattiin Jussilaa ja Rantoa poljettiin alas mutta näin. Valtuusto äänesti eniten ääniä saanut voitti ja pulinat pois. Kuntapolitiikka tulee kärsämäessä jatkumaan vähintään yhtä värikkäänä mitä se on ollut edellisen ja nykyisen kauden aikana eli sanomista tulee siitä saat olla ihan varma.

    Äänestä

Ei ole helppo aloittaa eikä toimia tulevaisuudessakaan kunnan johtajana jonka asukkaat olisivat halunneet Rannon.

Äänestä
  • Ei varsinkaan henkilö jolla ei ole edes yhtä päivää kunnallishallinnosta,toiminut vain yhdistyksen johtajana ja sielläkin elinkeinopolitiikastasta vastanneet toiset henkilöt. Kunta sai kalliin diletantin johtajakseen.

    Äänestä

Itsestäänselvyys kaikille kenestä uusi kj tulee ja tulikin mutta ASIAAN miten paanulinnan kanssa ei kait ne juntanneet sitäkin?

Äänestä
  • Aika härskiä jos valtuusto antaa hallitukselle vapaat kädet huseerata Paanulinnan kanssa. 550 tuhatta lainaa ja menoksi.

    Äänestä

  • missä tuo reilu puoli milliä tuntuu kun saman valtuuston enemmistö ulkoisti lähemmäs sata miljoonaa pörssiyhtiölle?

    Äänestä

  • 72626224 kirjoitti:

    Aika härskiä jos valtuusto antaa hallitukselle vapaat kädet huseerata Paanulinnan kanssa. 550 tuhatta lainaa ja menoksi.

    palijoko on Paanulinnan yrittäjäin tulostus Alkon ja palijoko P-linna kiinteistön ylläpito velkojen korot ja kiint´lyhennykset k-vuokra vaiko kenen tontilla linna seisoo

    Äänestä

Valkoinen savu nousi kunnantalon piipusta jo viikkoja sitten valtuuston kokous oli vain edellisen virallastamistilaisuus.

Äänestä

Valituksen paikka? Rantoa syrjittiin soveltuvuustestikohdassa ja Muukkosta lesta ja kepupuutoksesta. Mielenkiintoinen olisi nähdä ne sovellus testit.

Äänestä
  • kyylä tuli kylillä vastaan ja puhui että hiihdunkunnostaja ja ykx yrittäjä on äänestänyt vesamattiloiria

    Äänestä

  • testi on jo poltettu....

    Äänestä

Kärsämäestä tulossa yksi Haapaveden kylistä siitä johtuu tämän Esa Jussilan valinta kunnanjohtajaksi.

Äänestä
  • Rannon olisi tullut olla valekepu, silloin olisi auennut kärsämäen kj:n virka. Ei Mauno oo pelimies, kuten nämä 8:n ääntä antaneet vale sdp:läiset.

    Paanulinnassa tulee säästää, se on sellainen pytiikki, joka vie kärsämäen haapaveen sivukyläksi.

    Äänestä

Sitte niin läpinäkyvää touhua.Miten ne kehtaa. Mauno oli paras näistä. Monta älytöntä päätöstä täällä on tehty. Attendo yksi. Monta työpaikkaa meni monen yrityksen myötä aikoinaan,tahallaan annettiin muualle. Testit uusiksi ja kaikkien näkösälle. Se olis Maunolle varma voitto. Ei voi muuta kuin suuresti harmitella. Valitetaan ,tässä on tapahtunut suuri vääryys. Maksaako Jussila edes veroja KÄRSIKSEEN , vai onko jo Rouvalle pedattu paikka tänne. Verot sitte HAAPAVEEELLLLE ,ku siellä asutaan.Taitaa mennä tätä kaavaa ?Uudet testit ,saha,kirves,vasara,moottorisaha,ym työkalut kummallekin,katotaan miten käy. Ja vielä ne Ojalan laskuopin tehtävät eteen kynällä ja viimeisin villitys,tietokonetestit myös ym. Katottais miten käy. Eikö hakusessa ollut nämä myös ,eikä vain kravatissa oleminen.

Äänestä

Tutkintaan tämä kunnanjohtajan valinta ja testit uusiksi . Täällä on kohta kaikki vieraita. Tk kuhisee outoja työntekijöitä,tiiätte syyn miksi tutut ja turvalliset lähti. Kaikilla ei ole kyytiä mennä muualle asioimaan monen asian suhteen. On pakko yrittää pyöriä täällä. Mauno olis saanut monen mielet rauhoittumaan,muuttojenkin suhteen. Nyt taitaa vauhti kiihtyä.

Äänestä
  • jäähän ne 11, 20 vuojessa on 112

    Äänestä

  • Mauno voi muuttaa Pyhäjärvelle, siellähän on jo hänen tyttärensä ja taitaa Jaanan sukulin olla siellä.
    Maunolle Pyhäjärvi tarjosi viran, mutta eihän se Mauno kyennyt edes sitä hoitamaan, virka oli hänen koulutustaan vastaava.
    Tässä ilmenee tuo Maunon koeteltu kansalaiskunto.

    Äänestä

  • Rannon valinnan myötä kuntalaisten ja kuntajohdon erittäin huonot välit olisivat parantuneet kerta heitolla mutta astetta pahemmaksi meni kun keput junttasi taas kepun virkaan juoksupojakseen. Se oli sitten siinä. Viimenen niitti valtaosalle kuntalaisia ja nyt on kädet pystyssä että pitäkää tunkkinne. Ainoa positiivinen puoli koko asiassa persujen palaaminen kepujen helmoista takaisin persuihin. Kepulaisen junttaamisella hyvävelit ajoi itsensä nurkkaan. Jos vaikeaa oli tähän mennessä jatkossa kaikki on vieläkin vaikeampaa. Persut sai eilen valtavasti ääniä seuraaviin kuntavaaleihin ja hyvävelitkin korvataan lestakepuilla. Sinällään mitätön asia kunnanjohtajan valinta mutta seuraamukset tulevat olemaan paljon odotettua suuremmat.

    Äänestä

  • se.päse kirjoitti:

    Rannon valinnan myötä kuntalaisten ja kuntajohdon erittäin huonot välit olisivat parantuneet kerta heitolla mutta astetta pahemmaksi meni kun keput junttasi taas kepun virkaan juoksupojakseen. Se oli sitten siinä. Viimenen niitti valtaosalle kuntalaisia ja nyt on kädet pystyssä että pitäkää tunkkinne. Ainoa positiivinen puoli koko asiassa persujen palaaminen kepujen helmoista takaisin persuihin. Kepulaisen junttaamisella hyvävelit ajoi itsensä nurkkaan. Jos vaikeaa oli tähän mennessä jatkossa kaikki on vieläkin vaikeampaa. Persut sai eilen valtavasti ääniä seuraaviin kuntavaaleihin ja hyvävelitkin korvataan lestakepuilla. Sinällään mitätön asia kunnanjohtajan valinta mutta seuraamukset tulevat olemaan paljon odotettua suuremmat.

    Nämä oikeat persut eivät varmasti ole enään ehdokkaina seuaavissa vaaleissa persujen listalla. tehdään yhteislista kuten on ollut vuodesta 1984 saakka.

    Äänestä

  • se.päse kirjoitti:

    Rannon valinnan myötä kuntalaisten ja kuntajohdon erittäin huonot välit olisivat parantuneet kerta heitolla mutta astetta pahemmaksi meni kun keput junttasi taas kepun virkaan juoksupojakseen. Se oli sitten siinä. Viimenen niitti valtaosalle kuntalaisia ja nyt on kädet pystyssä että pitäkää tunkkinne. Ainoa positiivinen puoli koko asiassa persujen palaaminen kepujen helmoista takaisin persuihin. Kepulaisen junttaamisella hyvävelit ajoi itsensä nurkkaan. Jos vaikeaa oli tähän mennessä jatkossa kaikki on vieläkin vaikeampaa. Persut sai eilen valtavasti ääniä seuraaviin kuntavaaleihin ja hyvävelitkin korvataan lestakepuilla. Sinällään mitätön asia kunnanjohtajan valinta mutta seuraamukset tulevat olemaan paljon odotettua suuremmat.

    Olikos se sit salapersu?

    Äänestä

  • Yhteislista kirjoitti:

    Nämä oikeat persut eivät varmasti ole enään ehdokkaina seuaavissa vaaleissa persujen listalla. tehdään yhteislista kuten on ollut vuodesta 1984 saakka.

    Persut ovat auringonlaskun puolue. Niiden kanssa ei kannata mennä samoille listoille kenenkään.

    Äänestä

  • Kanaperänen kirjoitti:

    Persut ovat auringonlaskun puolue. Niiden kanssa ei kannata mennä samoille listoille kenenkään.

    no mitä se kokomusta peruskansalaiselle on hyvää saanut aikaan?

    Äänestä

  • keppiäjaporkkanaa kirjoitti:

    no mitä se kokomusta peruskansalaiselle on hyvää saanut aikaan?

    Kokoomushan pitää huolta vain omista eduistaan. Se ei välitä yhtään mitään tavallisen ihmisen hyvinvoinnista, vaan ottaisi mielellään viimeisenkin leipäpalan sen suusta.

    Äänestä

  • REISJÄRVEN PAPIN POIKA. kuulin juuri, että Reisjärven kunnanjohtajan virka tulee hakuun, niin menisi takaisin Reisjärvelle.

    Äänestä


kepulesuille hyvää jatkoa eiköhän se väki vähene vaudilla nyt kun saatiin kuntaan lessujohtaja siirretään kirjat kuntaan missä on pienempi vero.katsotaan miteen pitkään kunta elää maajussien maksamilla veroilla.

Äänestä

Ei maajussien/kepujen verotuloilla, edes Kärsämäkikään pysy pystyssä. VAIN VALTIONTUET (lue etelän, halveksitut/ahnaat,palkansaajat) Veroillaan hoitavat , tulorahoituksen teille. Täällä . KEPUKÖÖRI, veronmaksajien rahoilla "HOITELEE" asioita, tekee SUURTA politiikkaa. Mikään ei johda mihinkään. Mutta onhan kaikki kepun HALLINNASSA.

Äänestä

Persut ovat nouseva puolue ja sillä selevä.Muistakaapa sodanjälkeisiä aikoja .

Äänestä
  • Höpö höpö, se mihinkään ole nousemassa, vaan entisetkin ovat siitä lähtemässä kuten Kärsämäessä on tapahtunut. Lieneekö enää olemassa koko paikallista yhdistystä. Mitä tulee noihin sodan jälkeisiin muisteloihin, niin mitä niissä nyt on niin hohdokasta? Ja mitä Vennamolaiset siihen kuuluvat? Nehän heräsivät vasta kun viisikymmentäluku oli jo mennyt.

    Äänestä

  • Kanaperänen kirjoitti:

    Höpö höpö, se mihinkään ole nousemassa, vaan entisetkin ovat siitä lähtemässä kuten Kärsämäessä on tapahtunut. Lieneekö enää olemassa koko paikallista yhdistystä. Mitä tulee noihin sodan jälkeisiin muisteloihin, niin mitä niissä nyt on niin hohdokasta? Ja mitä Vennamolaiset siihen kuuluvat? Nehän heräsivät vasta kun viisikymmentäluku oli jo mennyt.

    Kyllä jo Pientalonpojista saakka paikallisyhdistys on olemassa, mutta kunnallisvaalit saa hoitaa valtuustoryhmästä ja rekisteröidystäyhdistyksestä eronneet uuden yhdistyksen perustananeet Veikko Nimen ja Kari Pentikäisen johdolla.

    Äänestä

  • Kärsämäellä PerusSuomalaiset ry paikallisosasto on vahvoissa käsissä, siksi siellä uusi osasto ei toimia.
    Tulevissa vaaleissa osastoon ei tule hajottajia.

    Äänestä

Väestö päättää ketkä tekee päätkset.Kansa on puhunut ja pulinat pois.

Äänestä
  • Päättää päättää, mutta kysymys onkin siitä, että osaako se tehdä oikeita päätöksiä. On lukemattomia esimerkkejä siitä kun Kärsämäen keput ovat lyöneet päätään seinään.

    Äänestä

  • Kanaperänen kirjoitti:

    Päättää päättää, mutta kysymys onkin siitä, että osaako se tehdä oikeita päätöksiä. On lukemattomia esimerkkejä siitä kun Kärsämäen keput ovat lyöneet päätään seinään.

    koko kunta tila kertoo tehdyistä virheellisistä päätöksistä

    Äänestä

  • Ainahan täällä on kepulaiset tehneet mitä ovat lystänneet mutta tämä nykyinen kokoonpano on pahin kaikista ihan ehdottomasti niin paljon ovat vahinkoa kunnalle aiheuttaneet. Yksi osa-alue edellisessä asetelma kuntalaiset ja kuntajohto. Attendosekoilun jälkeen muodostivat jyrkän pesäeron kuntalaisten ja päättäjien välille ja kepulestan junttaaminen juoksupojaksi ei sitä kuilua pienentänyt päinvastoin. Järjetön määrä tullut vastaan pettyneitä jopa surullisia kuntalaisia. Osa on, mitä tuota kiertelemään jopa masentuneita kun kuntajohto ei anna minkäänalista ihmisarvoa kuntalaisilleen vaan yli kävelelevät kerta toisensa jälkeen. Kunhan nyt ei taas kuntalaiset pakkaa autojaan ja jätä koko kylää taakseen missä ilmapiiri on vähintäänkin tulehtunut ja valitettavasti kroonisesti.

    Äänestä

suurin syy on kunnanhalituksen pönöttäjä rouvat hokuspokus sekä meidän valtuuston puheenjohtaja.

Äänestä
  • Nyt ei ainakaan entinen johtaja ole Kärsämäellä näkyy ulkoilevan Jyväskylässä.

    Äänestä

  • Tutki kirjoitti:

    Nyt ei ainakaan entinen johtaja ole Kärsämäellä näkyy ulkoilevan Jyväskylässä.

    Ei koskaan ole viitsinyt olla vapaalla mäellä, häviää heti pe iltapäivällä kylästä ja tulee su iltana takasin...varsinainen leipäjohtaja, joka ajoi kunnan alas ja häipyy nyt onneksi kuvioista....

    Äänestä

  • Ranto oli lapsellinen kärsämäen kunnanjohtaja kisassa. Vaalikamppanja Kalajokilaaksossa ja seurasi kokousta paikalla, vaikuttaen valtuutettuihin sekä lopuksi Pyhäjikiseudussa ihmetellen kuinka moni valtuutetuista antoi äänensä sdp:lle, kepu kunnassa.

    Äänestä

  • rouvallansa kirjoitti:

    Ranto oli lapsellinen kärsämäen kunnanjohtaja kisassa. Vaalikamppanja Kalajokilaaksossa ja seurasi kokousta paikalla, vaikuttaen valtuutettuihin sekä lopuksi Pyhäjikiseudussa ihmetellen kuinka moni valtuutetuista antoi äänensä sdp:lle, kepu kunnassa.

    Samaa paskaa, ovat vain eri paketissa, niin SDP, Kepu, kuin Persukin.

    Äänestä

  • Tutki kirjoitti:

    Nyt ei ainakaan entinen johtaja ole Kärsämäellä näkyy ulkoilevan Jyväskylässä.

    Kukapa nyt Kmäelle eläkkeele jäis muutin muualle ja eläke nousi 90 euroa kuussa Et silleen

    Äänestä

kyllä kepu osaa laittoivat varman vuokranmaksajan ulos paanulinnasta ottivat tilalle lessun ja entisen kunnan insinöörin.

Äänestä
  • p-linna" muutetaan panolinnaksi niin rahaa virtaa, etelän hetkut lappiin mennessä saavat jo palvelua, kevempi olo loppumatkan

    Äänestä

  • Kerro enemmän mitä tarkoitit edellisellä "tilalle lessun ja entisen kunnan insinöörin" ?

    Äänestä

Reisjärvinen kärsämäen kj:ksi ja kärsämäkinen reisjärven kj:ksi.

Äänestä
  • Mauno Ranto sai kesätyöpaikan ja Jaana on nyt vs. kunnanjohtajan rouva.

    Äänestä

  • rouvallansa kirjoitti:

    Mauno Ranto sai kesätyöpaikan ja Jaana on nyt vs. kunnanjohtajan rouva.

    Sulla on joku vakava asenneongelma, johon kannattaa hakea apua ennen kuin kuuppa kokonaan sekoaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


01.03.2016 kirjoitti:

Jussilasta vai Jussilasta ja millä äänimäärällä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu