Navetansuunnittelussa voisi ottaa huomioon...

lomittajapas

En tiedä kumpi parempi palsta asialle, maatilan eläimet vai yleistä maataloudesta mutta kumminkin. Monissa navetoissa kiertäessä, myös näissä juuri uudenkarheissa navetoissa on pari asiaa mitkä käynyt mielessä, ja on käynyt tilallisillakin jälkijunassa. En yleistä enkä arvostele mutta näitä tapauksia on nähty ja nyt vaan sanon että voisi ottaa huomioon varsinkin kun tekee uutta tai korjaa vanhaa.

Ensinnä jos navetassa on sairaskarsina, poikimakarsina, pihatossa erillinen parsiosasto, niin miksi näihin ei monessakaan tapauksessa ole tehty mahdollisuutta lypsykoneen käytölle, siis johdettu tyhjöputkistoa. Kun voi olla että lehmä voi olla sairastava tms. niin lypsy on joskus pakko suorittaa muualla kun asemalla. Sitten on tehdään jotain monimutkaisia letkuvirityksiä joiden asetteluun menee turhaa aikaa, usein esim. pihattorakentajilla on olemassa vanha navetta ja siellä katossa usein vanhat tyhjöputket ja hanat joten mielestäni kyse on enemmän suunnittelusta. Lisäksi myös edes yksi lukkoparsi hoitokarsinaan ei kai ole suuri kustannuslisä, lehmän pyydystäminen esimerkiksi lääkintää varten voi olla työn takana ja lisäksi epävarmasti huonossa riimussa teuraroivan ja riuhtovan lehmän kanssa hoitotoimet erityisen vaarallistakin.

Yhdessä paikassa (robottitila) erillisparsiosastoon johdettu mallikkaasti alipaineputket ja kaikki muuten mallillaan mutta yleinen vika mikä muuallakin eli käytävät ja portit ahtaita ja vaikeita kannulypsykoneen kanssa poukkoilla. Kannukone on muuten kätevä mutta tietysti raskas käsitellä. Olisi hyvä suunnitteluvaiheessa miettiä mahdollisuuksien mukaan suora ja hyvä reitti maitohuoneeseen tms. vaikkapa kärryjä käyttäen. Kannulypsykoneella olisi hyvä olla myös varakannu jos sattuu olemaan sellainen mahdollisuus että erillismaitoja voi olla useamman sorttisia. Olen kuullut selityksenä asioiden "huonolle" suunnittelulle että pyritään lypsämään kaikki tankkiin mutta erolypsyjä tulee aina joskus joka tapauksessa kuitenkin. Isoissa karjoissahan olisi hyvä olla se putkilypsin erikseen eromaidoille asemalla, koska maitojen nostelu montusta ahtaita portaita ylös ei ole varmasti kenestäkään mukava työ.

Toinen liittyy uusissa myös näissä uusissa navetoissa raatojen poistoon, kun valitettavasti joka navetassa joskus melkein joutuu sen lehmän lopettamaan joskus, on paljon paikkoja missä raatojen siirto ulos suunniteltu hyvin, mutta monta uutta navettaa on missä se on yhä erittäin haastava saada helposti tehtyä.

Lisäksi navetan yhteydestä olisi erittäin mukava löytyä lämmin ja vedoton, mieluiten omana koppina oleva pukeutumistila vessamahdollisuudella, vanhoista navetoista tämä usein puuttuu mutta uusiin tehdään mutta ei kaikkiin. Tilalliset itse ei tietysti pukutilaa aina käytä mutta esim. lomittajaa varten uskomattoman mukava. työvaatteille olisi saatava paikka missä ne saisi hyvin kuivaksi töitten välissä. Jos oikein hifistelee niin yöpymis/lepomahdollisuus navetassa esim. toimistossa ei kai sekään olisi mikään hirveä turhuus. Pitkämatkaiselle lomittajalle ja työnarkomaanitilalliselle hyvä juttu.

Navettasuunnittelu on vaikeaa, meinaan suunnitelmat on tehtävä hyvin ja ajan kanssa, katsottava eri vaihtoehtoja, jos mahdollista ja löytyy sopivia ihmisiä vilkaisemaan ja kahvipöytään keskustelemaan, kokeneita lomittajia, semmareita ym. monia paikkoja kiertäneitä niin kannattaa hyödyntää. Ja miettiä kaikki mahdolliset tilanteet melkein ja miettiä miten hoidetaan ja järjestetään mahdollisimman fiksusti.


En tiedä mutta oli päästävä purkamaan nämäkin asiat tekstiksi mitä olen miettinyt. Enpä tiedä, nyt ei kyllä moni edes ajattele investoida uuteen navettaan tai moneen muuhunkaan asiaan mutta ajattelin silti tuoda mielipiteeni ilmi.

4

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muamuija

      Ei mitään vikaa tuollaisessa pohdiskelussa. Hyviä ja huomioon otettavia asioita, toteutus sitten on tosiaan tilakohtaista ja joskus todella haastavaa varsinkin vanhoihin tiloihin soveltaessa.

      • lomittajapas

        No minä olen kerran sellaista käyttänyt, en tiedä mutta ainakin se vaunu tuntui hirveän kömpelöltä. Ja ainakin jos on monta erikseenlypsettävää. Robottitiloillakin monet lypsää antibiootti ja ternimaidot kannukoneella joten isossa karjassa saattaa olla monenlaista erolypsettävää samaan aikaan, tietysti antibioottitapauksia saisi olla mahdollisimman vähän, paras jos ei koskaan mutta aina ei voi mitään.
        Ja tällä siirrettävällä järjestelmällä lypsettäessä on entistä paremmin mietittävä ettei ole yhtäkään kapeaa porttia tai kynnystä mistä ei ainakaan sillä koneella pienine pyörineen olisi yli päässyt.
        Olen muuten nähnyt sellaisen tyhjöjärjestelmän, en muista minkä merkkinen, vihreä loota alle polvenkorkuinen, painava mutta silti siirreltävä ja ihan valovirtakäyttöinen. Siinä oli kaikki toiminnot, kuivapumppu taisi olla ja hana kyljessä kun sen pisti päälle ja alipaineletkun kannukoneineen kiinni niin hyvin toimi. Ei nykyään kyllä enää tehdä niitä koneita. Ja sitten oli yhdessä paikassa, taisi olla oikein vanha kunnon Strangko, kone oli karjakeittiössä ja sieltä oli reikä seinässä missä meni tyhjöputkisto eli pitkä kumiletku spiraalilla rautalankaa pitkin lehmien yläpuolella ja sieltä otettiin alipaine, olikohan 5 lehmää. Ja sitten se taipuisa letku meni jostain kohtaa taitteelle välillä...
        Ei liittynyt suoraan aiheeseen mutta kertoa piti...


      • Muamuija
        lomittajapas kirjoitti:

        No minä olen kerran sellaista käyttänyt, en tiedä mutta ainakin se vaunu tuntui hirveän kömpelöltä. Ja ainakin jos on monta erikseenlypsettävää. Robottitiloillakin monet lypsää antibiootti ja ternimaidot kannukoneella joten isossa karjassa saattaa olla monenlaista erolypsettävää samaan aikaan, tietysti antibioottitapauksia saisi olla mahdollisimman vähän, paras jos ei koskaan mutta aina ei voi mitään.
        Ja tällä siirrettävällä järjestelmällä lypsettäessä on entistä paremmin mietittävä ettei ole yhtäkään kapeaa porttia tai kynnystä mistä ei ainakaan sillä koneella pienine pyörineen olisi yli päässyt.
        Olen muuten nähnyt sellaisen tyhjöjärjestelmän, en muista minkä merkkinen, vihreä loota alle polvenkorkuinen, painava mutta silti siirreltävä ja ihan valovirtakäyttöinen. Siinä oli kaikki toiminnot, kuivapumppu taisi olla ja hana kyljessä kun sen pisti päälle ja alipaineletkun kannukoneineen kiinni niin hyvin toimi. Ei nykyään kyllä enää tehdä niitä koneita. Ja sitten oli yhdessä paikassa, taisi olla oikein vanha kunnon Strangko, kone oli karjakeittiössä ja sieltä oli reikä seinässä missä meni tyhjöputkisto eli pitkä kumiletku spiraalilla rautalankaa pitkin lehmien yläpuolella ja sieltä otettiin alipaine, olikohan 5 lehmää. Ja sitten se taipuisa letku meni jostain kohtaa taitteelle välillä...
        Ei liittynyt suoraan aiheeseen mutta kertoa piti...

        Sama on kokemus erillislypsylaitteesta, että vaikka äkkisestään näyttää kätevälle, käytännössä ei ole sitä niinkään. Raskas, hankala kuljettaa kynnyksistä, ei edes kulje esim. pehmeällä alustalla. Letkuja jatkettiin heti kolme metriä, sillä koneen ääneen tottumaton eläin ei halua, muutenkin kenties hermostuneena sairauden tai poikimisen vuoksi, outoa laitetta lähelleen. Samoin pistorasia on ainakin oltava sitten riittävän lähellä, jatkojohtojen kanssa pelaaminen ei oikein hommaa jouduta eikä helpota. Harvoin käytettäessä moottorissa tuppaa olemaan käynnistymisongelmia, eli tulisi muistaa kaataa viikottain ruokalusikallinen polttoöljyä moottorin lamelleille, eipä ehkä tule laitettua, ei. Eli käytetään, kun tuli hankittua, mutta edelleen lypsän monesti nopeammin käsin. Jos olisi poikimakarsina, kyllä vedättäisin sinne tyhjöputkistonkin vähintään.


      • lomittajapas

        Poikimakarsinakin on sellainen juttu mikä monesta paikkaa puuttuu, vanhoista navetoista ainakin, mutta uusiin on usein jo tehty. Lehmä on niin helppo poijittaa siellä kun se pääsee itse vasikkaan käsiksi eikä tarvitse olla nostamassa vasikkaa eteen kun se syntyy. Valvonta on jollain tapaa minun mielestä helpompaa. Ja vasikan luottaa jättää aamuun asti karsinaan jos näyttää että emä hoitaa, on tosin ollut sellaisiakin lehmiä joilta sai tosissaan pelastaa vasikan kun ne vaan heitteli ja puski pientä rääpälettä. Poikimakarsina olisi kyllä mielestäni sijoitettava niin että sinne näkee hyvin vaikka ulkoikkunasta joka on vaikka navettapolun varressa tai viimeistään ikkunasta tai ovenraosta karjakeittiöstä, ei missään navetan peränurkassa jonne sai mennä erikseen katsomaan niin kuin eräässä paikassa. Vaikka hyvä silti että karsina oli olemassa.

        Nykyään tehdään ilmeisesti vasikkatilat mielellään eri rakennukseen, jollain tapaa ymmärrettävää että ei tuhlata kallista neliöhintaa isossa navetassa vasikoille, lisäksi niitten tilat ratkaisuineen eivät ole koskaan tiellä laajentamiselle, mutta mielestäni pikkuvasikat pitäisin poikimakarsinan lähettyvillä olevissa tiloissa ainakin maitojuoton ajan. Koska yhdessä paikassa sijaitsee vasikat ja hiehot vanhassa navetassa 200 m päässä, vasikoitten kuljetus (kärryillä tosin) on työläs mutta maitojen kuljetus tonkissa (paljon vasikoita) sekä maitojuottojen monta kertaa päivässä hoitaminen juoksuttaa tekijää vasikkanavetassa. Jos vaikka isot vasikat saisi juoman automaatista tai happamalla juomalla. Vasikkapiiasta ainakaan siitä vanhemmasta versiosta en pidä ollenkaan koska mielestäni se on tosi vaikea ja työläs pestä, paljon uurteita ja putkia jne. Kuulin että uudesta tehty muka helpompi. Juomantekopaikka pitäisi olla mieluiten välittömästi vasikkakarsinoitten lähellä, näin kerran kuvan jossa juomapaikka oli kun keittiösaareke keskellä ja karsinat ympärillä parin askeleen päässä. Aika hyvä varmaan.

        Tuttiämpäreissäkin on eroja, eräs mielestäni hyvä malli on sellainen että tutit saa irti ns. pikaliittimen tapaan. Tuttien kiertely vaikka 5 kertaa päivässä auki ja kiinni ei tunnu aina kivalta. Vasikanjuoma-astioille olisi myös hyvä olla oma pesuallas oikealla korkeudella, tai edes pöytä, erässä paikassa oli ritiläpöytä. Ja seinillä omat hyllyt ja telineet mihin saa ämpärit pois tieltä. Lattiat olisi paras saada ihan vapaiksi jotta pesu käy vaikka ihan letkulla huuhtaisten.

        Itse pidän järjestyksestä ja sekin voisi olla hyvä navettasuunnittelussa, että mietittäisiin heti ensi alkuun missä pidettäisiin mitäkin, kun kaikilla tavaroilla ja välineillä on oma paikka vaikka ihan nimetyt kaapit esimerkiksi niin tietää vieraskin hakea. Yksi hylly tai kaappi voisi olla omistettu lomittajille, sieltä löytyisi lomittajan kansio ja vaikka ovesta vielä työlista ja tärkeät puhelinnumerot, myös pelastussuunnitelma ja poikkeustapausohjeet hyvä löytyä. Ja pikku vihko mihin voi kertoa navetan kuulumiset lomituksen päättyessä tai lomittajan vaihtuessa, samaan voi tilallinen tehdä erikoisohjeet lomitusajankohtaa varten. Pieniä mutta tärkeitä asioita.

        Tulipa taas kirjoitettua mietteitä tekstiksi...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 617
      10871
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      11
      3479
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      238
      2416
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      25
      2288
    5. Deodoranttiteollisuus

      Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin
      Jämsä
      3
      1650
    6. 194
      1225
    7. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      49
      1204
    8. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      72
      1170
    9. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      59
      1039
    10. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      77
      989
    Aihe