Poliisn yhä yleistyvä ja enemän ilmi tullu ennakko asenne ja tyhmyys on seurausta valvonnan puutteesta ja komisaarioiten kilkkitymisestä onhan komisaariot keskimäärin pitkään nimenomaan komisaarioita joten aikaa on kytekytyä rikolliseen ja asenteelliseen verkostoonsa jossa joku jonka kanssa heillä kenellä tahansa on mielestään jokin ongelma, ikään kuin hoidellaan sillä omalla tavallaan. ja useinkin virka aemaa väärin käyttäen , tästä on paljon tapauksia ja lisää tulee joka ikinen päivä.
julkisuudessakin.mm.Joutsenlahti. Aarnio. ja sitten moni todella moni muu. ja mitä tekee eoa tai oik.kansleri? eipä mitään. nämä kaksi on eräänlaisia malli nukkeja muiten päästessä siinä ohessa kuin koira verjästä.
Mikä on poliisihallituksen tehtävä? ensinnäkin tehdä typeryyksiä ja sillä tavoin leikata partioiten resusseja ja samlla varmistaa herra hissinsä likkuvuus norsun luu torniiinsa ja juuri tämä herra hissi varmistaa alueelliset voima varojen ohjauksen onnistumisen eillä eihän kukaan komisaari ala vastustelee pol.halituksen tekemisiä? silloinhan pilaisi omat herra hissiin pääsyt ja isomman eläkeen tavoitelu valuis kuin vesi hanhen selästä.
Mitä tästä seuraa?
Poliisi partioiten vähäisyys josta seuraa turvattomuutta ja pisemmät ajat paikalle saapumisessa.
Rikostutkinassa seuraukset on sagen vakavia ja syyttömiä päätyy kaltereitten taakse. tutkijat ei uskalla vastustaa komisaarioita jotka tut,johtajija.
Kaikesta seuraa kansalaisten nurinaa ja vastaan ottajan sitten nuo poliisi partion miehet. eli vittuilu osoitekin on siten aivan väärä, mutta kas vaan suomalainen junntti lammas ei uskalla vittuilla ylemilleen.
Poliisihallitus on lakkautetva ja säästyneet miljaardit on laitettava alueellisten poliisi palvelujen kehittämiseen.
Komisaarit on vaihdettava ihan jokainen koska ovat siinä omassa piirissään ja siten syövät oikeusturvan. tästä on hyvä lähtee kehittään.
Poliisin enakko asenne ja tyhmyys
Kitinä-loppuu
1
<50
Vastaukset
- Maan-korvessa
Ei tule koskaan tapahtumaan , suomen rikollinen elitti ei ikinä anna koirilleen häätöö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422