Lulu kritisoi asiattomasti

RiitelyJatkuu

Lulu kirjoitti mielestäni törkeästi valtuuston puheenjohtajasta Kaupunkiuutisten yleisönosastossa(2.3.). Muissa yhteyksissä Lulu on jatkuvasti vaatinut AVOIMUUTTA, mutta jos Iisakki Kiemunki on avoimesti kertonut kaupunginhallituksen jäsenille tehdyn nimettömän kyselyn tulokset, niin sitä ei olisi muka saanutkaan tehdä. Nähtävästi Lulu Ranteella on pakkomielle soimata Iisakki Kiemunkia milloin mistäkin syystä.

Samalla Lulu paljasti meille kaikille sen, että hän oli "se yksi vastaaja, joka ei ole sitoutunut kaupungin strategiaan eikä ole sitoutunut yhteisiin päätöksiin". Tätäkö ei olisi saanut julkistaa? Juuri tämähän oli oikein hyvä meidän kaikkien tietää. Vaikka onhan tuo näkynyt jo koko valtuustokauden ajan ja päivänselvää on ollut kuka "ei ole sitoutunut" mihinkään ja on täysin sopimaton päättäjäksi.

Vaadimme myös, että koko kysely julkistetaan kaikkine vastauksineen Kaupunkiuutisissa AVOIMESTI. Ja miksikäs ei, vastaukset voisi joku vielä vaikkapa lukea videolle näkövammaisia varten ja video kaupungin sivuille nettiin AVOIMESTI katsottavaksi ja kuultavaksi.

102

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 357445

      Hyvä. Iloilla ja avoimuudella eteenpäin persujen sumuroinnista välittämättä.

    • Kaapin-Paikka

      Jälleen ja taas Sekoomus/Demulitrollien paniikkioksennusta saatiin heti aamusta !

      Kun heillä on hätä suuri, on "hyväveliapu lähin puoluetoveri" , kas siinä oikein kähminnän suursankarit !

      • HyväVasteaika

        Hei K.Ari ja sinulla taas päivystysvuoro. Nuku joskus.


      • KouluaikaOnTärkeinAika
        HyväVasteaika kirjoitti:

        Hei K.Ari ja sinulla taas päivystysvuoro. Nuku joskus.

        Morjes Kieronki, oot ite näköjään nyt näin aikaisin täällä päiväpäivystäjänä!

        Mites nyt noin, kukas Kaijalankadun demulitrollikouluanne nyt vetää?
        Onko SSC-Ritsku nyt kouluttajana vai liekkö konsulttinako vaan siellä?


      • KariValvoo

        Päivää Kari. Minusta myös sinun tulisi joskus nukkua.


    • Jaska2301

      Hyvä kirjoitus Lululta, tarkka ja asiaa. Hyvä että Kiemungin vääristeleviä kirjoituksia oiotaan. Törkeää vääristelyä Kiemungilta, mitä kysylyssä on kysytty.

      • LuluOnKauheaÄmmä

        Siksipä juuri AVOIMESTI vaan koko kysymyssarja julki vastauksineen. Silloin ei jää mitään epäselvyyttä siitä, että Lulu itse on tuo mihinkään sitoutumaton pullikoija, jolle yhteiset päätöksetkin ovat täyttä ilmaa ja kaupungin strategia yhdentekevä paperi. Mielestäni Lulu on joskus saatava edesvastuuseen typerästä kirjoittelustaan ja Iisakin haukkumisesta.


    • AsiallinenNimetönKysely

      Asiallinen mielipidekirjoitus. Ettekö te ymmärrä että tämmöiset ovat työpaikolla aina luottamuksellisia? Miten Kiemunki voi kertoa luottamuksellista tietoa kyselystä julkisuuteen ja vielä kertoa siitä virheellistä tietoa? Miksi hallituksen pj Raunio on tästä hiljaa? Eikö rouva halua suututtaa Kiemunkia?

      • IisakillaOikeaaAsiaa

        Puppua. Kaupunginhallitus on julkinen, verovaroin ylläpidettävä poliittisin perustein valittu instanssi, ei mikään tavallinen "työpaikka". Olet kyllä ihan ulalla nim. AsiallinenNimetönKysely.


      • zderhderht

        niin olet kyllä sinäkin. oikeastaan ulalla ei riitä vaan ihan ulapalla seilaat juoppohullun isäsi kanssa.


      • Lehmänkaupaton

        Paikallispolitiikan pahiksiksi on leimattu kaupunginhallituksen vähemmistön PS-jäsenet, jotka nostavat esiin epäkohtia ja tekevät niihin parannusehdotuksia. Enemmistö onkin vienyt huomiota pois päätöksenteon ongelmista epäoleellisuuksiin.

        Lulu kirjoitti itse noin omassa plokissaan eli valehtelu on sallittua kun oma lehmä on kompuroinut Afrikan savannille.


    • SaatananHuvittavaa

      Kyllistä voitais tehdä kaupunginhallitukseen SuperNanny , joka ojentais ja välillä tukistaiskin näitä kaupunginhallituksen teinejä ja laittais jälki-istuntoon.

      • kaksinaamainenLulu

        Lulu on saivartelija, joka nyt kirjoitti itsensä pussiin. Metsään meni kirjoitus. Kuka enää ottaa tosissaan Lulun puheet avoimuudesta, kun hän ei itse siedä sitä yhtään? Kaksinaamaista peliä. Avoin saa olla vain silloin, kun rouva Ranteelle sopii.


      • rgrggrrg

        joitakin vissiin harmittaa totuus. kokdem paniikki päällä.


      • myötäjuoksijat

        Jatkeentapaiset mukana tietyst


    • hienoalulu

      HYVÄ Lulu.Lisää vaan pökköä pesään.Tämä on toivottovasti vasta alkua.

    • LulunMarinaanKyllästynyt

      Kyllä onkin oikein, että kh uudistuu. Silloin toivottavasti päästään ainakin tuosta yhdestä, joka ei haluakaan sitoutua mihinkään päätöksiin tai strategioihin. Miten voi olla yhteisistä asioista päättämässä, jos on koko ajan vastahankaan kaikkien kanssa? Aikamoinen kiukkupussi täytyy olla, mutta näkeehän sen jo ilmeestäkin.

    • HienoaIisakki

      Onhan se hyvä, että kaupunkilaiset saavat tietää, mitä kaupunginhallituksen jäsenet ajattelevat omasta toiminnastaan. Näyttää siltä, että siellä on vaan yksi riitapukari. Mahtaako olla sama, joka vuoti luottamukselliset tiedot Sambiaan? Hyvä Iisakki! Lisää vaan pökköä pesään!!!

    • kiittelenIisakkia

      Minä myös kiittelen Iisakkia, että kertoi kyselyn tuloksista. Niistä pitää veronmaksajien tietää, mehän sitä kaupunginhallitustakin ylläpidetään. Lulu haluaisi salata tärkeää tietoa, hävetköön!

    • HuhHuhHuhTaas

      Lukekaa Lulun kirjoitus tarkemmin. Ei Lulu kritisoi kyselystä kertomista. Kritiikkiä saa Kiemungin käsittelytapa, miten esimiesasemassa EI sovi toimia. Uskomatonta on, että Kiemunki laittaa kirjoitukseensa omiaan omasta päästään!

      • Kokdem-malli

        Derkut taitavat työpaikkakiusaamisen.


      • aefaefaef

        taivahan tosi. darjalle peukut.


    • Janne.Matti

      Suututtaa, että Kiemunki on kuin Stubb ja keksii omasta päästään, mitä kysyttiin.

    • Kekejfkdfjkdjkd

      Onko totta, että Kiemunki on vääristellyt kysymyksiä haastattelussaan? Että ei ole kysytty niin kuin Kiemunki sanoo? Lulun KU-mielipiteestä saa sen kuvan.

      • yurtru

        Kiemunki valetiedon levittäjä????


      • ehehehehe

        Olisiko kosmisesti mahdollista??


    • Eisalaisuuksia

      Avoin tulee olla. Perziikit on esittänyt KH kokouksia nettiin ihan. Kiitos Iisakki!

    • Totuuttavaan

      Iisakki repii ja haastaa riitaa vääristelemällä asioita. Hyvä, että Lulu oikoo Kiemungin vääristelemää!

    • AvoinPaljastus

      Lulua ottaa päähän, kun oli vaan yksi joka ei noudata mitään päätöksiä ja se paljastui nyt. Edes Kari ei vastannut noin tyhmästi. Lulun hölmöys paljastui, kiitos siitä Iisakille.

    • AinaEriMieltä

      Pistä Iisakki vaan koko kysymyspatteri KU:iin ja vastaukset kanssa (nimettöminä tietysti). Siinä sitä olis avoimuutta Lulullekin ja kansa näkisi toistamiseen, millainen loinen (Lulu) istuu kaupunginhallituksessa. Eihän tuollaisen vastarannankiisken kanssa yhteistyö voi millään onnistua.

      • NakuksiAsti

        Persu on taas paniikissa, kun tuli paljastetuksi.


      • PsykopaattiKiemunki

        Iisakki syyttelee persuja virkamiesten ja poliitikkojen kiusaamisesta, mutta on itse kaikista pahin mahdollinen kusipää kiusaaja.
        Jos ns. luottamuksellisen ja nimettömänä tehdyn mielipidekyselyn tuloksia repostellaan ja vastaavia rienataan henkilökohtaisesti oman työnantajan sanomalehdessä, niin sitä toimintaa voi kutsua hyvällä syyllä poliittiseksi ja henkilökohtaiseksi vainoamiseksi.
        Iisakki on osoittanut selkeästi olevansa psykopaatti, joka yrittää murskata vastustajansa ihan millä keinoilla tahansa, laittomilla tai laillisilla. Tällainen mies on vaarallinen yhteiskunnalle, koska hän ei kunnioita mielipidevapautta muuta kuin omalla kohdallaan ja hän toimii aivan selkeästi myös lain ulkopuolisilla keinoilla. Inhottaa tuollainen paskiainen todella paljon.


      • Lehmätön-navetaton
        NakuksiAsti kirjoitti:

        Persu on taas paniikissa, kun tuli paljastetuksi.

        Iisakki pitäis vetää letistään "navetetan taakse ja losauttaa lehmänkikkare vasten näköö" !

        Se olis oikein sille ketaleelle, tekisinkin sen mutta ei ole lehmää eikä navettaa :(


    • LulunPipoKiristää

      Persut löytävät Iisakista kritisoitavaa, vaikka vain teen viiva puuttuisi kirjoituksesta. Varsinainen "pilkunnussija" tuo Lulu (vaikka kai se nussii silloin tällöin jotakuta muutakin). Perkeleellistä valitusta Lululla joka lehdessä, tukkisi jo turpansa, toivoo koko kaupunki.

      Kun joka ikiseen päätökseen tulee Lululta eriävä mielipide, niin tietäähän sen kuka se yksi on, joka ei sitoudu päätöksiin. Mistä tuollainen pessimismi oikein on peräisin ja miten joku voi olla noin tyytymätön elämäänsä ja kaikkiin muihin päättäjiin? Kyllä KU:n kirjoitus osoitti, että Lululla pipo kiristää nyt pahasti.

      • tttrrt

        Hyväksytkö Iisakin valheet?


      • Kokdem-malli

        Demokratia ahdistaa tottumattomia.


    • AVOIMUUTTA

      Persuvalittaja-Lulu on psykopaatti, jotka on ottanut elämäntehtäväkseen kaivella virheitä kaikesta mitä Iisakki sanoo tai tekee. Päämääränä on tuhota Iisakin poliittinen ura. Samanlainen on se toinenkin valittaja, muttei yhtä räikeä. Lulu alkaa olla jo vaaraksi Hämeenlinnan päätöksenteolle eikä kunnioita sananvapautta muuta kuin omalla kohdallaan.

      • SULKEUTUNEISUUTTA

        Naurettava vuodatus edellisellä kirjoittajalla!

        Hän satuilee Lulun tuhoavan Iisakin poliittisen uran.....todellisuudessa PITKÄVIHAINEN JA NARSISTINEN KIERONKI TEKEE SEN IHAN ITSE RÄHJÄÄMÄLLÄ JA OSAAMATTA LOPETTAA AJOISSA !

        Kirjoittaja myös väittää Lulun olevan oikein VAARAKSI asti muulle päätöksenteolle mutta taas hän EI HUOMAA ETTÄ KIERONKI SE ON VIHANSA SOKAISEMA RÄÄVÄSUINEN NARSISTI jatkaen aina uudelleen ja uudelleen hyökkäyksiään. Hän se vaarallinen on hallintovirkailijana.


    • TaasSeNähtiin

      Lulu on pahin mahdollinen kusipää kiusaaja.

    • TekeeMitäGuruKäskee

      Niin on. Mutta Kari vissiin käski kirjoittaa.

    • KaikkiMitäMielessä

      Lulu ei osaa lukea tai sitten vääristelee lukemaansa omaksi hyväkseen ja haluaa peitellä kömmähdystään. Lulu vissiin luuli, että puolet kh:n jäsenistä (tai vähintään neljä prota) vastaa, ettei noudata päätöksiä eikä strategiaa ja että hänen vastauksensa ei olisi silloin erottunut porukasta. Nyt hän taisi hätkähtää pahanpäiväisesti, kun olikin ainoa porukasta, joka oli tyhmä ja kieroutensa paljastui kaikelle kansalle. Pitäähän silloin syy löytyä taas jostakin muusta kuin itsestä - eli Iisakista, kenestäpä muusta.

      Persujen strategiaan kuuluu ja on koko vaalikauden kuulunut se, että itse ollaan puhtaita pulmusia ja syyllisiä ja väärintekijöitä pitää löytää kok/dem-edustajista. Yhteistyökyvyttömyys ja muiden syyttely on ollut leimallista persujen toiminnalle. Tuntuuko rakentavalta?

      Lulu ei puuttunut lainkaan kirjoituksessaan itse asiaan, eli siihen että yksi kh:n jäsen sanoutuu irti yhteisistä päätöksistä. Sekin on kai Iisakin syytä, että joku ei pysty eikä osaa tehdä rakentavaa yhteistyötä. Kyllä persu voisi mennä peilin eteen ja käydä vakavaa itsetutkiskelua, onko mahdollista toimia enää kh:ssa.

      • IisakilleLäheteHourulaan

        Mielipidekyselyjä ei todellakaan tehdä sen vuoksi, että Iisakki Kiemunki saisi niistä työkalun , jolla voi revitellä mediassa. Iisakki selvästi väärinkäyttä valtuuksiaan, mutta se ei ole minulle lainkaan yllätys. Iisakki petti kyselyyn vastanneiden luottamuksen ja voit olla varma, että tällaisia kyselyjä on ihan turhaa tehdä myöhemmin. Koska vastaukset ovat olleet nimettömiä, on turha väittää, että "väärät" vastaukset ovat kotoisin Lulun kynästä. Joku muu on ihan piruuttaan voinut tehdä tällaisen feikkivastauksen, jolla päästään sitten revittelemään mediaan.

        Luottamuksellisia ja nimettömiä mielipidekyselyjä tehdään siinä tarkoituksessa, että vastauksilla saataisiin esille todellisia ja rehellisiä tuntemuksia. Ei sen vuoksi, että seulotaan, kuka on vastannut milläkin tavalla.

        Iisakki oli jälleen patologisena valehtelijana muotoillut johtopäätökset omalle edulle ja persujen parjaamiselle sopiviksi. Mies on täysi valehteleva paskaläjä ja äärimmäisen epäluotettava henkilö. Hourulaan tai vankilaan tuollainen paskiainen joutaisi.


      • NoinOn

        Lulu kuuluisi hourulaan tai vankilaan, tuollainen paskiainen.


      • OnNoin
        NoinOn kirjoitti:

        Lulu kuuluisi hourulaan tai vankilaan, tuollainen paskiainen.

        KIEMUNKI kuuluisi hourulaan tai vankilaan, tuollainen paskiainen.


    • olkaatarkkoja

      Lulu kirjoitti, että kyselyssä ei edes kysytty päätöksiin sitoutumisesta. Kiemunki puhui omiaan.

      • PerusTotuus

        Voisikohan Iisakin viedä Karin eheyttämiskurssille totuuden puhumisen suhteen.


    • tepaddf

      Kuka kuvitteli, että Lulu on vastannut niin tai näin? Kiemunki??? Kiemunki kuvittelee taas omassa nupissaan.

      • Säälipisteitä

        Huluhan se on, tai yrittää sellaiseksi tekeytyä oikeusteknisistä syistä??


    • Pielisjoki

      Lulu puhuu ja kirjoittaa aina totta kuten kaikki persut. Persut eivät koskaan valehtele eivätkä vääristele sillä kaikki muut ovat aina väärässä. Lulu puhuu politiikassa ja yksityisasioissa aina lainmukaisesti ja kieroutta välttäen. Eli vain Kiurunki valehtelee ja vääristelee.
      Tähänkö hämeenlinnalaiset aikuismaisesti uskovat?

      • OmaEtu-OmaVeto

        Demokratia pelaa kun kaikki vaan tekee mitä Kiemunki määrää ja mitä Sekoomus/Demulit haluaa, silloin menee hyvin ja "Hyväveli-verkko" voi hyvin, sekö on jatkumoa Hämeenlinnan kunnallispolitiikkaan edelleenkin?

        Voisiko tuo kähmintä ja omanvoitontavoittelu jo loppua?


      • viherpesuvaan

        Konsensukseksi perinteisesti kaunisteltu.


    • IisakkiAuringonlaskussa

      Jos nyt tarkastelet näitä kahta henkilöä vähänkin tarkemmin, nii et todellakaan voi päätyä kuin yhteen lopputulokseen. Iisakista tulee mieleen jatkuvia valheita suustaan päästelevä häikäilemätön demariporsas. Iisakki on oikea valehtelun ja kieroilun irvokas perikuva.

      Lulu on omalla, mutta reilulla tavalla kova ja rohkea poliitikko, mutta rehellinen ihminen.

      Lulu ei halunnut olla mukana kokoomuksen valheissa ja mielipiteitä rajoittavassa yhden totuuden ilmapiirissä, joten hän teki viisaan päätöksen liittymällä persuihin. Saman teki myös toinen fiksu henkilö, Kari Ilkkala.

    • Kuuntelupotilas

      Auringonlaskussa on siis varma etteivät persut ikinä puhu totuuden vierestä jos ymmärsin tekstin oikein! Joku jo aikaisemmin kirjoitti että on syntynyt toinen ja kolmas synnitön tähän matoseen maailmaan eli vika on aina joissakin muissa muttei koskaan näissä totuuteen ja avoimuuteen tukeutuvissa peruskallioissa. Meillä on siis valoisa tulevaisuus kun Lulu ja Ilkkala johtavat Hämptonia avoimesti ja rehellisesti ja aina totta puhuen eikä mitään salaamatta.

    • tulossaaaaa

      Hyvä Ranne.Näytä niille missä kaappi seisoo.Paljastuksia tulossa.

      • Heheeeehe

        Heheh. Vai meinaat paljastella. Katos että ei poliisi sakota. Avoimesti mennään perzuikkien salat me paljastaen. Poliisi myös jo asialla.


      • Heheeeehe
        Heheeeehe kirjoitti:

        Heheh. Vai meinaat paljastella. Katos että ei poliisi sakota. Avoimesti mennään perzuikkien salat me paljastaen. Poliisi myös jo asialla.

        Heheh. Vai meinaat paljastella. Katos että ei poliisi sakota. Avoimesti mennään Demuli/Sekoomuksen salat me paljastaen. Poliisi myös jo asialla.


      • proffan.omakulta

        Hei perzyikki Heini!


    • Muistivammanen

      "PsykopaattiKiemunki" nimimerkille vain se ettei taida persujenkaan vannoma totuudessa pysyminen kestää päivänvaloa kun seuraa näitä niiden tekstejä ja vertailee keskenään. Joka itsensä korottaa, hän itsensä....

    • LuluKirjoittiAsiaa

      Lukekaa Lulun kirjoitus tarkkaan. Se on pelkkää asiaa. Jos ei olisi ollut virallisesti nimetön kysely niin siitä kertominen olisi ollut ok. Sekin olisi ollut ok, jos siitä olisi kerrottu totuus. Kiemunki kumminkin kertoi siitä niin kuin Stubb. Keksi ne kysymykset omasta päästään.... Valehteli siis.

    • Ulul

      Ilkkala tunnustautui jo valehtelijaksi. Mites Lulu...

    • HaistakaaPersutPaska

      Karin valehtelukin oli kai Kiemungin syytä, vai mitä Lulu.

    • ValheetPaljastuuPersuist

      Kari hoitoon pikaisesti tai Iisakin eheyttämiskurssille!

    • OnneksiVoitti

      Terveiset sinne eduskuntaan L.Ulu.

      • Säälipisteitä

        Perttu hyvä kakkonen.


      • LuluPulassa

        Persu saa valehdella, kun sen tekee kaupunkilaisten edun nimissä ja syyttää siitä Kiemunkia tai Ritaluomaa. Näinhän persutoimistossa taas päätellään ja annetaan täysi luottamus Ilkkalalle.


    • Lululle

      Eikös Lulun pitäisi nyt kritisoida puoluetoveriaan? Kirjoitusta vaan sorvaamaan Kaupunkiuutisiin ja syyttelemään Kiemunkia tästäkin Ilkkalakeissistä.

    • LuluVääristelee

      Lulu vertasi radiossa Ilkkalan tapausta Kiemungista tehtyyn tutkimuspyyntöön. Hän antoi ymmärtää, että myös Kiemunki olisi erotettava, jos Ilkkala erotetaan kh:sta. Huomaapa Lulu (kun tätä luet silmät kiiluen), että Ilkkala on kh:n jäsen ja Kiemunki ei ole. Ja Ilkkalaa teki vakavan virkarikoksen, jonka hän on jo tunnustanutkin. Kiemunki vain julkaisi julkisen asiakirjan kaikkien tiedoksi, mikä oli ihan oikein. Sitä paitsi Kiemunki ei ole kh:n jäsen, joten ei häntä voi siitä erottaa. Miten kehtaat puolustaa härskiä rikollista?

    • vaimitä

      Olipas Lululta hyvä kirjoitus.Eihän sille mitään voi jos osa kirjoittajista ei ymmärrä asioita.Huomaahan sen tänne palstoille kirjoituksista mikä on äo.

      • AsianYmmärtävä

        Ainakin sinun ÄO:si "vaimitä" on oikein hyvin näkyvissä tuosta tokaisustasi. Eihän sille mitään voi, jos et ymmärrä Lulun vedätystä ja kieroilua. Lulu paljasti kirjoituksessa olevansa se yksi AINOA kh:n jäsen, joka ei ole sitoutunut yhteisiin päätöksiin.

        Et sitten varmaan kuunnellut radiosta Lulun marinaa, jossa hän olettaa myös Kiemungin saavan lähtöpassit Ilkkalan mukana. Lulu sekoittaa kaksi eri asiaa. Tietämätön "vaimitä", ota ensin selvää asioista ennen kuin päästelet täyttä paskaa tänne!

        P.S. Muista myös sanaväli pisteen jälkeen. Olet varmaan peruskoulun keskeyttänyt luuseri. Mutta eihän sille mitään voi, jos ÄO on se mikä on.


      • asiakkaat.huomaa

        Tarja rauhoitu ny.


      • KaatopaikkaLulu

        Lululta kysyttiin radiossa Ilkkalan rikoksesta mielipidettä, mutta persujen perinteiseen tyyliin hänen piti vetää asiaan mukaan Kiemunki solvaavaan sävyyn. Kyllä on Lulukin niin umpikiero mätäpaise, että saisi lähteä Ilkkalan siivellä pikapikaa sinne vaan tonkimaan kaatopaikkoja, mitä on tehnyt tähänkin asti. Sopii hänelle oikein hyvin.


      • tilataankokyyti
        AsianYmmärtävä kirjoitti:

        Ainakin sinun ÄO:si "vaimitä" on oikein hyvin näkyvissä tuosta tokaisustasi. Eihän sille mitään voi, jos et ymmärrä Lulun vedätystä ja kieroilua. Lulu paljasti kirjoituksessa olevansa se yksi AINOA kh:n jäsen, joka ei ole sitoutunut yhteisiin päätöksiin.

        Et sitten varmaan kuunnellut radiosta Lulun marinaa, jossa hän olettaa myös Kiemungin saavan lähtöpassit Ilkkalan mukana. Lulu sekoittaa kaksi eri asiaa. Tietämätön "vaimitä", ota ensin selvää asioista ennen kuin päästelet täyttä paskaa tänne!

        P.S. Muista myös sanaväli pisteen jälkeen. Olet varmaan peruskoulun keskeyttänyt luuseri. Mutta eihän sille mitään voi, jos ÄO on se mikä on.

        Ota ihan rauhallisesti ettei leikkaa kiinni.


    • ParjaustaLululta

      Asiatonta oli toden totta Lulun esiintyminen radiossa. Ihan siivotonta asian vierestä puhumista.

    • LuluItseOnKaupunki

      Lulu kirjoittaa taas ihan höpöjä Ilkkalan blogissa koskien SCC:ä. Mikä on se mystinen KAUPUNKI, joka teki tai jätti jotakin tekemättä? Minusta ja kaikkien muittenkin ajattelevien ihmisten mielestä se ihmeellinen KAUPUNKI on sen päättäjät, joihin Lulu itsekin kuuluu. Lulun olisi mentävä peilin eteen ja kysyttävä samat kysymykset ihan itseltään.

      • LuluOnPäättäjä

        Moni luottamushenkilö puhuu ja kirjoittaa samaan tyyliin ja tarkoittaa ilmeisesti kaupungilla sen virkamiehiä, joilla ei itse asiassa ole mitään päätösvaltaa. Valtuusto päättää, ja kai Lulukin sen takaraivonsa perillä ymmärtää (toivottavasti), mutta heittelee asiattomia kommentteja persukannattajiensa mieliksi ja sanoo itsensä irti päättäjistä. Ihan hulvatonta ja vastuutonta!


      • Kokdem-malli

        Kyllä esim. rakennsutarkastajalla on valtaa, aika paljonkin esittelijänä. Hallinto ja demokraattisen päätöksenteon toimintatapoja osaamattomat ovat ny paniikissa.


      • PalautusMaataKohden

        KAUPUNKI on yhtä kuin 7-4 enemmistöllä tehdyt kok-sd aivopierupäätökset.
        Täällä kaupungissa vallitsee Kokoomuksen ja Demarien aseveliliiton takia ainoastaan näennäisdemokratia, jossa vähemmistön mielipiteille naureskellaan ja vittuillaan pain näköä.
        Muistakaa vallassa olevat kok-sd itseriittoiset elvistelijät: Tulee aika jolloin tuo kaikki ylimielisyys otetaan teiltä pois korkojen kera.


      • YlimielinenKokLady

        Eihän fiksut ja ajattelukykyiset äänestäjät voi muuta ajatellakaan äänestävänsä kuin kokoomusta tai demareita.


    • Avoimesti

      Lulu sai aika hyvin Iisakilta nenilleen tänään 5.3. Kaupunkiuutisissa. Lulun sietäisi lukea se Iisakin kirjoitus kahteen tai vaikka kolmeen kertaan että menisi perille. Lulu itse valehteli härskisti edellisessä kirjoituksessaan - mutta siihenhän me olemme tottuneet - persut valehtelevat aina.

    • odotankannanottoa

      Miksei Lulu ota kantaa Ilkkalan tietovuotoon ja törkeään valehteluun Kaupunkiuutisissa?

    • Kehtasikin

      Lulu kirjoitti täyttä pötyä KU:ssa, vaikka tiesi tasan tarkkaan, miten asia oikeasti oli.

    • erillistaloudessa

      Paskooko Rafu vielä vaippaan?

    • LapsenAineesta

      Meillä on ihana persuperhe.

      • LopettaisJo

        Taas se Lulu inisee KU:ssa jotain, mistä ei ota selkoa Karikaan. Lopettaisi jo höpinänsä, kun ei ole mitään asiallista sanottavaa eikä Kiemungille pärjää. Lulu valehtelee taas siitä Levi-jutusta niin että korvat heiluu.


      • LopettaisJo
        LopettaisJo kirjoitti:

        Taas se Lulu inisee KU:ssa jotain, mistä ei ota selkoa Karikaan. Lopettaisi jo höpinänsä, kun ei ole mitään asiallista sanottavaa eikä Kiemungille pärjää. Lulu valehtelee taas siitä Levi-jutusta niin että korvat heiluu.

        Oivoi, eikö Lulun kirjoitus nyt sopinutkaan sinun maailmankuvaasi.....?

        No, älä huoli, kyllä se luuserinarsisti Kiekuriainen taas kohta kirjoitaa vastineen kaupunkiuutisiin niin sitten pääset sinäkin taas haaskalle märiseen :(


    • naiivisti

      Lulu kirjoittaa asian vierestä, kun pitäisi kirjoittaa Ilkkalan tietovuodosta ja valehtelusta.

    • KOKHönö

      Niin tekee ja paljasta samalla pikkumaisuutensa. Persu ei anna periksi -lause tunnetaan jo yleisesti tässä kaupungissa.

    • SDPHönö

      Persu aina oikeassa on toinen tunnettu lausahdus tässä kaupungissa.

    • VexiSalminen

      "Lulu ja Kari ne yhteen soppii" on jo melkein kansanlaulun arvon saanut sanailu tässä kaupungissa.

      • römperki

        "Mie nousin rekkee Ilkkalan" jne lauleskelloo Lulu ja katunoo varmastkii tuon ukon rekkee nousemista.


    • Lulufani4

      -Lulu valehtelee taas siitä Levi-jutusta niin että korvat heiluu.
      -Miksei Lulu ota kantaa Ilkkalan tietovuotoon ja törkeään valehteluun.

    • ällötti

      Miksi Lulu älähti Kiemungin puheista? Kolahtiko kalikka omalle kohdalle vai? Ainakin Lulun älähdys kertoi sen, että hän juuri oli se yksi ainoa päätöksiin sitoutumaton. Kyselyhän oli nimetön, joten ei Kiemunki tietenkään voinut kertoa, kuka vastaaja oli. Mutta kalikka kalahti Luluun, jonka piti älähtää persutyyliin. Olisi ollut hiljaa.

    • TorinKulmilta

      Kritisoisi vaan sitä rikollista puoluetoveriaan, joka valehtelee ihan työkseen sumeilematta eri tahoille, tekee perättömiä tutkimuspyyntöjä ja vuotaa ulos maailmalle ja "kavereilleen" kh:ssa käsiteltyjä asioita.

      • kaadermeinhoff

        Pertun normaalia toimintaa.


    • Magnesiitti

      Lulu ei ollut se yksi. Turha toivo.

    • jkkkkk

      Lulu puhui asiaa! Ojensi huonosti käyttäytyvää Kiemunkia, joka ei osaa olla asiallinen esimies. Lulun tarttui terävästi, kun kh:n puheenjohtaja Sari Rautio ei siihen kyennyt. Sen tehtävä olisi ollut ojentaa Kiemunkia asiattomasta ja virheellisesti tiedonjaosta.

      • anna-tarkennusta

        Mitä virheellistä tietoa Kiemunki on jakanut?


      • 65ny78

        Ei mitään. Oikeus totesi vaalirahatukikoplauksen.


    • LuluNytKatkera

      Hehheh, Lulu hävisi kunnianloukkaussyytöksen, ja Kiemunki oli voittaja tässä keississä.

    • PeperitJulkisia

      Minäkin kävin lukemassa oikeudessa Lulun saaman kielteisen elatusapupäätöksen (vaatimaansa korotukseen) ja näin kaikki mukuloitten sotut samalla. Eikös raastuvanoikeus tehnyt jotain väärin kun antoi julki yksityiselämään kuuluvia tietoja?

    • lapsiparat

      Lulun variksenraakuntaa kuullaan taas seuraavassa valtuustossa. En kestä katsella sitä risutukkaista, nahkarotsista, teini-ikäistä matkivaa, ryppyhuulista, rupsahtanutta ämmää.

    • IhanaMiesIisakki

      Mutta Iisakissa silmä lepää!!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6075
    2. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1748
    3. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1646
    4. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1533
    5. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1426
    6. Ässät lähtivät eri teille

      Tämä on ilonpäivä 😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1140
    7. Oon mä susta mustasukkainen

      Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista
      Mustasukkaisuus
      150
      984
    8. Sohvi blörf

      Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      831
    9. Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!

      Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää
      Kauhava
      26
      742
    10. Rakas rakas rakas

      Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m
      Ikävä
      65
      664
    Aihe