Jolla korvat kuulla, se kuulkoon
MIKSI HERRA JEESUS lausui niin usein ylle kirjoitetut sanat? Herra Jeesus sanoo näinkin: "Jos jollakin on korvat kuulla, se kuulkoon.” (Mark. 7:16) Onhan olemassa vammautuneita, joilta puutuu kuulo, ja korvat voivat puuttua kokonaan, heillä on aivan päälle näkyvä vamma. Ei Herra Jeesus tarkoita tällaista, sillä tässä samassa Raamatun luvussa Hän parantaa kuuron. Hänellä oli valta ja voima parantaa myös ruumiin vammoja. Uskon että on kysymys korvista, jotka kuulevat ja kätkevät Jumalan sanan. Raamattu sanoo näinkin: Jos tänä päivänä kuulet Jumalan Pojan äänen, älä paaduta sydäntäsi?
"Miten voi vielä nykyaikanakin kuulla Jumalan Pojan äänen? Jumalan Poika saarnaa Jumalan valtakunnassa omiensa suulla parannuksesta ja syntien anteeksisaamisesta. Tämän saarnan kuullessasi, älä paaduta sydäntäsi, vaan tee parannus ja usko omat syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun näin olet saanut kuulla Jumalan Pojan äänen, ja uskonut sen, sinun korvasi ovat avautuneet kuulemaan sitä kieltä, jota kauniisti sanotaan Kaanaan kieleksi. Profeetta Jesaja sanoo jumalanlapsista: 'Se on syväkielinen kansa, jota ei taideta ymmärtää:"
TARVITAAN PYHÄN HENGEN avaamat korvat. Johannes oli Patmos luodossa, ja kaiken ristin ja vaivan alla sai niin korkean tehtävän, että kirjoittaa kirjeitä itsensä Herran Jeesuksen sanelemana Jumalan lapsille, olihan sen korkea tehtävä. Näissä kirjeissä toistuivat usein sanat: "Jolla on korvat kuulla, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo."
HERRA JEESUS EI ollut enää itse puhumassa, vaan oli kuultava, mitä Jumala Pyhän Henkensä kautta, omiensa suulla sanoo. Efeson seurakunnan enkelille (papille) osoitetussa kirjeessä sanotaan näin: "Minä tiedän sinun työs ja tekos, ja sinun kärsivällisyytes, ettet sinä voi kärsiä pahoja: sinä olet niitä jo kiusannut, jotka itsensä apostoleiksi sanovat, ja ei ole. Löysit heidät valehtelijoiksi: Ja sinä kannoit ja kärsit, ja minun nimeni tähden sinä työtä teit, ja et väsynyt. Mutta minulla on sinua vastaan, että sinä sinun ensimmäisen rakkautes annoit ylön. Muista siis, kusta lankesit pois ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä töitä. Vaan jos ei, niin minä tulen sinulle pian ja syöksen kynttilänjalkasi pois sijaltansa, ellet sinä tee parannusta. Mutta se sinulla on, että vihaat Nikolailaisten töitä, joita minäkin vihaan. Jolla korva on, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, annan minä elämän puusta syödä, joka keskellä Jumalan paratiisia on.’ (Ilm. 2: 2—7)
SEURAKUNNAN PAPPI oli joutunut syntiin. Hän ei ollutkaan jaksanut osoittaa kuuliaisuutta nöyrtymällä parannukseen. Tämäkin Raamatun kohta on tarkoitettu kaikille tämän päivän jumalanlapsille. On tärkeää, että korvamme ovat herkät Jumalan sanan lohdutukselle, mutta myös neuvon ja nuhteen sanoille. Kun me jumalanlapset asetamme itsemme Efeson seurakunnan jumalanlapselle osoitetun kirjeen äärelle, minä ainakin löydän itseni vialliseksi. Monta kertaa olen Herran Jeesuksen rakkauden ylen antanut tottelemattomuuden, synninrakkauden ja lankeemusten kautta. Jos on sinulle, jumalanlapsi, käynyt samoin, eikö olekin Pyhä Henki povessasi, ja seurakunnan kautta sanonut: pane synti pois. Voi, miten heillä on kaikunut korviin Herran Jeesuksen ääni, korvat ovat olleet vielä kuulevat korvat. Kun on kerran saanut kokea, mitä on olla, kun on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa, niin voi, mikä kaipaus ja ikävä on sielulla tuohon olotilaan, rauhan tyveneen. Huokaukset ovat nousseet huutona Jumalan luo ja niin on saanut voiman panna synnin pois. Silloin on sielu saanut syödä elämän puusta. Silloin olemme saaneet tehdä niitä ensimmäisiä tekoja, sillä aivan ensimmäiseksihän me teimme parannuksen, synnit saarnattiin anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Meidät liitettiin elämän puuhun, Herran Jeesukseen, josta meidän sielumme elää.
JUMALAN LAPSI, älä ole tottelematon, kun Pyhä Henki seurakunnan kautta neuvoo parannukseen, ettet tulisi kuuroksi, ja ettei Jumala syöksisi kynttilänjalkaa sijaltansa ja sinä eksyisit ulos Jumalan seurakunnasta. Sinulla on lupa uskoa kaikki synnit ja kovakorvaisuudetkin anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
PALJOSSA OLI EFESON seurakunnan jumalanlapsi onnistunut. Oli töitä jotka olivat Jumalan mielen mukaisia, mutta synnin rakkauden tähden oli ylitsekäyminen tapahtunut. Jumalan valtakunnan työn paljous, vaivan näkeminen, ei ollut peittänyt syntiä. Syntiä ei peitä eikä poista mikään muu, kuin Jeesuksen sovintoveri. Tehkäämme niitä ensimmäisiä tekoja ja uskokaamme jokainen omalle kohdallemme evankeliumi. Synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Raamattu lupaa: "Vaan niin kuin kirjoitettu on: joita ei silmä ole nähnyt, eikä korva ole kuullut, ja ei ihmisen sydämeen ole astunut, joita Jumala on niille valmistanut, jotka Häntä rakastavat." (1.Kor. 2:9)
Kerttu Oikarinen
Päivämies tammikuun 30 päivä 1974
Jolla korvat kuulla, se kuulkoon
K_Uulija
3
<50
Vastaukset
Jahas, maan matonen tulkitsee maailmojen luojan innoittamaa tai jopa kirjoittamaa tekstiä?
Vai olisiko niin, että maan matonen uskaltaa tulkita, koska tietää tuon raamatun olevan pelkkää satua?- skyhector
Avaaja kysyi: ""Miten voi vielä nykyaikanakin kuulla Jumalan Pojan äänen?"
Avaaja vastasi; "TARVITAAN PYHÄN HENGEN avaamat korvat."
Juuri näin! TARVITAAN PYHÄN HENGEN avaamat korvat, kun kuulemme fyysisillä korvillamme Jumalan Sanaa kuin myös tarvitsemme Pyhän Hengen avaamat korvat kun luemme Raamattua eli Jumalan Sanaa. - ddd33
Amen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418