Olen täällä kommentoinut eräässä langassa aikaisemminkin, mutta nyt ajattelin aloittaa kokonaan uuden, koska hyvät vinkit ovat tarpeen. Mies jonka kanssa olen seurustellut nyt puolisen vuotta, on ollut psyykelääkkeiden käyttäjä masennuksensa vuoksi yhtäjaksoisesti viimeisimmät 6 vuotta. Sitä ennen sai yläasteella vahvoja neuroleptejä agressiiviseen käytökseen, joka tod. Näk joutuivat pahasta kiusaamisesta. Hän vastusti tätä lääkitystä. Kiusaamisen suhteen ei juuri muuta käsittääkseni tehty. Päälle parikymppisenä hän haki itse apua masennukseen ja sai siihen lääkityksen. Mitään systemaattista terapiaa ei kuuden vuoden aikana kyselyjeni mukaan ole ollut, vaan enimmäkseen lääkityksen tehon seurantaa. Masennus on pysynyt koko tämän ajan. Mies on myös Assi, mikä varmaan osaltaan syynä mm. Kiusaamiseen. Muistissa tai keskittymisessä hänellä ei oman sanoman mukaan ollut vikaa lapsuudessa tai nuoruudessa, ennen neuroleptejä. Nyt muistissa ja keskittymisessä on erittäin suuria puutteita. Tavatessamme hän oli kuin horteessa ja kaikki toiminta( varsinkin aamuisin) hidastettua. Kaiken tämän alta aistin kuitenkin erittäin ihanan ja herkän ihmisen, jonka arvot ja ajatukset ovat täydellisesti kohdillaan. Hän on myös aivan jumalaisen komea ja jaksanut myös treenata kaikki nämä vuodet, mikä varmaan selitti ettei esim. Paino ollut noussut jumalattomasta ahmimisesta huolimatta. Tavatessamme hänellä oli kolme eri psyykelääkettä ja hän selitti, että seksi ei ehkä onnistu kunnolla" Ennenkuin lääkkeet alkavat toimia" Ihmettelin tätä sikäli, että samat lääkkeet olivat olleet jo pidemmän aikaa. Aamut olivat hänelle erittäin vaikeita ja väsyneitä( kuulemma masennuksen vuoksi) Aloin tutkia tuollaisen pidempiaikaisen masennuksen lääkintää ja hoitoa ja ihmetykseni siitä, ettei esim. Terapiaa ollut kunnolla ollut näinä vuosina kasvoi entisestään. Hän todellakin eli vain odottaen, että lääkkeet alkavat toimia.. Eivätkä ne koskaan alkaneet. Seksielämä oli hieman normaalista poikkeavaa, koska muulloin, kuin aamuisin ei ollut normi erektiota ja aamuisin hän taas oli tavattoman väsynyt. Läheisyyttä ja muuta kuin( yhdyntään) johtavaa seksiä onneksi sentään oli. Otin useaan kertaan esille lääkityksen tarpeellisuuden noin voimakkaana, koska masennus ei ainakaan vakava enää ollut. Hän yleensä suuttui. Jutteli lopulta lääkärin kanssa ja alkoi vähentää lääkitystä. Nyt kolmesta on jäljellä yksi. Seksielämä muuttui välittömästi ja todella radikaalisti. Seksiä on ollut " Mirtazapiinin" lopettamisen jälkeen oikeasti aamuin illoin ja myös päivällä.. Efexorin lopettamisen jälkeen hän on myös tullut seksin aikana. Aamut ovat täysin erilaisia, kuin ennen. Hän hymyilee ja juttelee ja on enemmän elävien kirjoissa. Lääkitys tuntui olevan suorastaan kemiallinen kastraatio. En voi käsittää miten nuori ihminen vedetään noin jumiin, ilman kunnon hoitoa, pelkästään tuuppaamalla lääkettä lääkkeen perään. Nyt huolestuttaa se, että hänen keskittymisensä on aika olematonta. Senkin hän päättelee johtuvan masennuksesta, mutta itse epäilen sen olevan pitkällisen lääkityksen seurausta, koska nuoruudestaan hän ei moista muista. Ensin mietin et olis asseuden lisäksi add, mutta mitä enemmän asiaa tutkii sitä enemmän tuntuu, että syy ovat lääkkeet. Eli väsymys ja haluttomuus aamuisin johtui lääkityksestä, hän tulkitsi sen olevan masennuksen oire, kuten hän tulkitsee keskittymiskyvyttömyydenkin olevan. Yhä edelleen hän kaikesta huolimatta ajattelee masennuksen pääasiassa johtuvan aivokemian häiriöstä, joka on lääkkeillä korjattavissa( ei vain ole olleet oikeat lääkkeet) Toisaalta hän on suostunut myös hakemaan terapiaa. Itse mietin onko hän enää edes varsinaisesti masentunut, vaiko vain lääkkeissä. Hänellä ei ole mitään itsetuhoisia ajatuksia, hän ei näe itseään huonona vaan käsittää esim. Olevansa hyvin komea. Hän treenaa paljon ja intoilee terveystuotteista. Hän on seurallinen, puhelias( minun seurassa), pitää myös ystävien tapaamisesta ja innostuu elokuvista, kirjoista, sarjakuvista. Hän sanoo viimeisen puolivuotta olleen elämänsä parasta aikaa. En itse näe häntä erityisen masentuneena henkilönä. Joskus hänellä on väsymystä ja ärtyisyyttä, joiden hän olettaa olevan masennuksen oiretta. Itse näen enemmänkin mielialan vaihteluiden kuuluvan elämään. Kerran kun ulkoilimme tuli hänelle kova nälkä ja hän mietti, onkohan se oire jostakin. Luulen, että hän tavallaan" ylidiagnosoi" kaikki tuntemuksensa jonkinlaisiksi masennuksen oireiksi ja on tavallaan kyvytön päästämään irti siitä tunteesta. Ikäänkuin masennuksesta olisi tullut osa identiteettiä. Itsellä ei riitä kapasiteetti selittämään, että varmasti ainakaan pelkkä lääkehoito ei ole kannattavaa ja että hän vaikuttaisi tavallaan olevan haluton päästämään irti masennuksesta.
Hyviä neuvoja psyykelääkkeistä toipumiseen
3
<50
Vastaukset
- LLehmus
Valitettavn hyvin tuntuu partnerisi psykiatrisen propagandan imaisseen. Sinussa on hänelle toivoa. Hyvä, että olet pohtinut asioita jo tähän mennessä kriittisesti. Tietenkään ketään ei saa pakottaa irti aineista. Jos hän haluaa aineita vetää, on hänellä siihen oikeus, mutta oman elämänsä kannalta lienee teidän hyvä ottaa yhdessä tuumaustauko.
Käytännössä kaikkien psykiatrian alalla käytettävien aineiden ("psyykenlääkkeiden"), kuten bentsodiatsepiinien, SSRI/SNRI/SMS...-aineiden ("masennuslääkkeet"), neuroleptien ("psykoosilääkkeet"), vaikutuksiin kuuluu kognitiivisten kykyjen, kuten muun muassa muistin, keskittymis-, hahmottamis- ja ymmärryskyvyn sekä suunnitelun ongelmia, jotka eivät pidemmän käytön jälkeen enää poistu vaikka aineen/aineiden käyttö lopetettaisiinkin.
Muita tyypillisiä vaikutuksia SSRI/SNRI/SMS...-aineille ja neurolepteille ovat seksuaalitoimintojen häiriöt (erektio- ja kostumisongelmat, anorgasmia, siemennesteen laadun heikentyminen, nautinnoton orgasmi...), seksuaalinen haluttomuus tunteiden globaalin latistumisen myötä, mielihyväkokemuksen laimentuminen, sekavuus/disorientaatio, uniongelmat (nukahtamisen vaikeus, pinnallinen uni, väsymys herättyä), apaattisuus/motivation kato (tunteiden laimentumisen myötä) ja itsetietoisuuden tason lasku.
Lisäksi mainittokoon vielä niin sanottuja käytöshavaintoja, joita em. aineiden tiedetään aiheuttavan: estottomuus, impulsiivisuus, agressiivisuus, välinpitämättömyys sekä masentuneisuuden ja ahdistuneisuuden lisääntyminen ja itsetuhoisuus (kaiken em. seurauksena).
Aineiden käyttöön liittyy myös ilmiö nimeltä anosognosia (tai tarkemmin intoxication anosognosia), mikä selkokielellä tarkoittaa henkilön kyvyttömyyttä/heikentynyttä kyvykkyyttä hahmottaa aineen roolia omissa tuntemuksissaan ja toiminnassaan (päätöksissä, ajattelussa etc.). Kuten teidänkin tapauksessa partnerisi ei ollut ymmärtänyt aineen roolia seksuaalielämässään ennen kuin syystä tai toisesta tuli vähentäneeksi käyttöä. Käyttäjät usein eivät ymmärrä tai täysin aliarvioivat aineen vaikutuksen omaan toimintaansa. Yleisin virhe lääkäreiden ja potilaiden keskuudessa on ajatella oireiston olevan lähtöisin masennus/ahdistus... "sairaudesta". On hyvä syy epäillä, että havaitsemanne kognition ongelmat ovat partnerisikin kohdalla suurilta osin ainekäytön seurausta.
"Yhä edelleen hän kaikesta huolimatta ajattelee masennuksen pääasiassa johtuvan aivokemian häiriöstä, joka on lääkkeillä korjattavissa( ei vain ole olleet oikeat lääkkeet)"
Aivokemian häiriö masentuneisuuden syynä on psykiatrista ja lääkemarkkinointipropagandaa, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kannsa ja josta kannattaa teidänkin molempien vieroittautua pois mahdollisimman pian. Masentuneisuus on aina lähtöisin elämästä. Erikseen ovat oikeat sairauden joiden OIREENA voi esiintyä masentuneisuutta. Useilla psykiatrian asiakkailla on ainekäytöstä, sähköshokista, psykokirurgiasta jne. interventioista seurannut iatrogeeninen aivovaurio. Aivovaurioiden yksi tunnetuimmista seuraamuksista on masentuneisuus, mutta tällöinkin ongelma kuuluu neurologian alan hoidettavaksi. - backtolife
Apua. Hei voitko vielä valottaa vähän millaista taustaa sinulla on. Kumppanini on hyvin tarkka mistä lähteestä tietoa tulee.( Olispa ollut lääkkeidenkin suhteen) Onneksi hänellä kuitenkin vielä joissakin asioissa aivot toimii:) Kognitiiviset kyvyt vain ovat todella heikot ja lähimuisti samoin.. Voi apua, että tuollainen saatanan systeemi on vienyt tämän miehen parhaat vuodet 20-30, kun olisi voinut saada oikeaa apua ongelmiinsa. No vielä ei ole myöhäistä, mutta normaaliin työelämään hänestä ei ole kyllä aikoihin. Onneksi on luovuutta hänellä, joka ei ole kuollut ja onneksi mulla sellainen tilanne, että hän voi touhuta ilman liikaa vastuuta ja paineita apuna ja toipua rauhassa. Että minua suututtaa kyllä hänen ja monen muun puolesta.
- LLehmus
Kumppanisi on viisas, että osaa huomioida mistä lähteestä näkemyksiä tulee. Sama kriitisyys kannattaa ulottaa kaikkiin viestintäkanaviin; TV:hen, sanomalehtiin, radioon, internetsivuihin ja netin keskustelupalstoille. Sen takia suositan olemaan suoraan luottamatta kehenkään nettikirjoittelijaankaan suoraan, minä mukaan lukien. Kannustan perehtymään teitä mietityttäviin väitteisiin, mielipiteisiin jne. asioihin omatoimisesti useammasta lähteestä. Voitte siten arvioida oliko alkuperäisesti jutussa totuuspohjaa ja missä määrin.
En ole ihan varma mitä tarkoitit taustallani, mutta mainittakoon toki, että en ole siis lääkäri enkä psykiatri. Olen psykiatrian teorioihin ja toimintamalleihin jne. asioihin sekä mielenterveyspolitiikkaan laajasti perehtynyt kansalainen. Olen itse todistanut läheltä mitä psykiatria tekee ihmisille, joten tunnen myös alan praktiikkaa keskivertoa selvästi paremmin. Vaikka en turhempia lähde itseäni "kehuskelemaan", niin rehellisyyden nimissä sanon silti, että tunnen alaa paremmin kuin valtaosa alalla ammatissa toimivista itse. Psykiatrit eikä lääkäritkään usein tiedä tai ymmärrä mitä tekevät. Siksi asiakkailleen, kuten esimerkiksi partnerillesi, koituu aivan turhaa ylimääräistä harmia ja jopa elämään merkittävästi vahingoittavia seuraamuksia. Toinen mahdollisuus aina on, että lääkäri, ja varsinkin psykiatri, ei ole rehellinen siitä mitä tietää, mutta sitä ei osaa tarkemmin aina sanoa ellei saa psykiatria suoraan kiinni valehtelusta. Samahan se on vaikea tapauksessanne/partnerisi tapauksessa arvioida mitä on tapahtunut ja miksi hänelle ei ole kerrottu mitä aineiden käytöstä voi seurata.
Tutustukaanhan yhdessä sivustoon www.cepuk.org. Katsokaa millaisia henkilöitä sivustoa vetää niin saatte siten kuvaa miten luotatte siellä esitettyyn tietoon. Minulla ei ole motivaatiota teitä harhaanjohtaa, mutta sitenhän voisi sanoa kuka tahansa, joka nimen omaan haluaisi harhauttaa. Tutustukaan siis em. sivustoon rauhassa ja arvioikaa itse. Suosittelen katsomaan sen jälkeen kolmiosaisen dokumentin Who Cares In Sweden (http://www.whocaresinsweden.com/) ja miettikään, josko huomaatte siinä ehkä jotain tuttua tilanteeseenne.
Jos herää jotain kysymyksiä niin voin vastata oman osaamiseni ja näkemysteni mukaisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418