TÄMÄ TÄSSÄ!

Luen surullisena näitä viestejä ja olen huolissani niistä ihmisistä jotka tulevat tänne palstalle kirjoittamaan asiattomia kannanottoja. Koska heillä ei taida olla parempia surun purkautumiskeinoja. Suren kovasti kaikkien loukkaantuneiden ja menetystä kokevien puolesta.Minä haluan että meille surijoille ei enempää heitettäisi tässä palstan muodossa suolaa haavoihin. Itse olen surenut ja itkenyt 10 vuotta poikamme lähdettyä perheriidan seurauksena kodistamme. Eikä ole ottanut yhteyttä sen jälkeen, vaikka kirjoitin hänelle kirjeen silloiselle työpaikalle jonka sain tietysti tietää myöhemmin,koska silloin kotona asuessaan hän oli Tampereella poliisikoulussa. Olen itkenyt kymmenen vuoden aikana aina hänen syntymäpäivänään, nimipäivänään ja jokainen muukin merkkipäivä tuo itkun silmään. Vaikeinta on äitienpäivänä. Nyt kun Aasian katastrofi tapahtui niin tunteet on pinnassa todella vahvasti. Olen nähnyt hänet kerran yhdessä kaupassa vilaukselta muutama vuosi sitten lähtönsä jälkeen. Tiedän että hänellä on kaksi lasta ja hän asuu jonkun kanssa. Toivottavasti hän on onnellinen elämäänsä ja osaa antaa arvoa mitä hänellä on tällä hetkellä.Minä en koskaan toivu tästä ennenkuin saan selvittää ja anteeksi pyytää mitä on pyydettävää ja haluaisin korvata hänelle vaikka jossain muodossa tämän menetetyn ajan. Sinä joka olet avo tai avioliitossa sellaisen poliisin kanssa jonka vanhempia et ole nähnyt ja teillä on kaksi lasta niin kannattaisi jutella hänen kanssan uudelleen miten hän menetti/tai unohti vanhempansa. Täällä olisi lapsia rakastava mummi ja vaari valmiita siihen tehtävään. Lapsilla on oikeus isovanhempiin. Ajatelkaa edes niitä lapsia jos ette itseänne. Eiköhän tämä 10 vuotta ole tarpeeksi suuri rangaistus meille vanhemmille. Palstalaisille kertoisin että tämä on minun hätähuutoni lapsemme puolesta.Odotan asiallisia kommentteja.