Ja skitsofreniadiagnoosin saaneista suuri osa on todellisuudessa terveitä autisteja.
Skitsofrenia on laillinen ominaisuus, ei sairaus
4
<50
Vastaukset
- toisin.ajattelija
Skitsofrenia ei ole sairaus. Skitsofrenia ei ole edes ominaisuus. Skitsofrenia on teennäinen termi, jonka alle on koottu asioita ja jonka turvin ihmisiltä viedään ihmisoikeuksia sekä sallitaan heihin kohdistuva myrkyttäminen.
Samalla tavalla joku voisi perustaa gangstalking-tieteen tutkimaan psykopatiaa ja väittää että kaikki kiusaaminen on gangstalking-vainoa, jonka tunnusmerkeiksi voisi kerätä erilaiset kiusaamisenmenetelmät yhteen listaan oireiksi psykopatiasta. Sitten jos joku ihminen koskaan kiusaa toista millään tavalla, niin hänet tuomittaisiin psykopaatiksi ja tuomio olisi ikuinen sisältäen rangaistuksena hitaan myrkyttämisen ja mahdollisen vangitsemisen. - perke1e
http://mielivaltaisialausuntoja.page.tl/
ja viulut maksaa suomen kansa- Sekasin_ovat_psykiatrit
Luin lävitse. Olen pahoillani puolestasi. Tuntuu, että lausunnut ovat aivan fantasiamaailmasta, mutta tiedän itsekin toimintaa läheltä nähneenä, että tuollaiset lausunnot ihmisistä ovat ihan alan arkipäivää.
Riippumatta siitä mitä on oikeasti tapahtunut, sinua eikä ketään muutakaan maan päällä saa vangita ilman, että on syyllistynyt rikokseen.. Vain rikoslakia rikkoneet saa vapaassa oikeusvaltiossa tuomita vangittavaksi tasapuolisen oikeudenkäynnin kautta mikäli todistusaineisto osoittaa syytetyn syylliseksi. Vaikka itse puollan liberaalia huumausainepolitiikkaa Suomen rikoslain mukaan kannabiksen hallussapito ja käyttö ovat rangaistavia tekoja. Siitä kuuluisi joutua oikeuden eteen, EI PSYKIATRIAN KÄSIIN. Ei mitään muttia tai poikkeuksia. Allekirjoittanut "oikeuspsykiatrian erikoislääkäri" vaikuttaa olevan todella sekaisin päästään, samoin kuin alkuperäisen vangitsemispäätöksen kirjannut "erikoislääkäri".
Huvittavinta on tuo sairaudentunnottomuudesta syyttely. Kysyn koko Suomen kansalta sekä lääkäri- ja psykiatrikunnalta; miten ihminen voi olla sairaudentunnoton sairauteen, jota ei tieteellisesti ole olemassa? Osaako tähän kysymykseen kukaan koskaan ikinä vastata? Ottamatta kantaa siihen mitä on tapahtunut, outoa on myös miksi sinulta on kysytty, liittyen syytöksiisi henkilökunnan sadistisesta käytöksestä, syitä henkilökunnan käytökseen? Miten kukaan voi tietää toisten motiiveja yhtään mihinkään? Selvänäkijänäkö haastattelija kansalaisia pitää?
Käyttävät myös näköjään yhä hyväkseen neljä (!) vuotta vanhaa kirjausta väkivaltaisuudesta perusteena 2016? Toivottavasti olen ymmärtänyt väärin ja perustelut väkivallan uhkana muita kohtaan on jostian muusta revitty (tosin tässäkin tapauksessa, jos uhka olisi todellinen, asia kuuluisi poliisille, EI TIETENKÄÄN PSYKIATRIALLE).
Vielä yhtenä pelottavanakin pointtina näkyvissä olevista kaavakkeista huomasin, miten kriteerinä vangitsemiseen voidaan käyttää sitä, että oikea sairaus voi pahentua ilman "psykiatriasta hoitoa". Huomatkaa muuten kaikki lukijat miten kaavakkeessa on nimen omaan erikseen mielisairaus- ja sairauslaatikot. Tämä johtuu siitä vinhasta asiasta, että mielisairaus ei ole oikea sairaus vaan tarkoittaa ihan muuta. Pointtini kuitenkin oli, että ilmeisesti tässä valtiossa psykiatrit saavat sulkea laitoksiinsa jo ihmisiä, jotka eivät suostu hoidattamaan flunssaansa, diabetestaan tai syöpäänsä. Tämä olisi jälleen yksi suora ihmisoikeusrikkomus lisää.
- No_täh
Autisteja?!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410