lost all hope

14114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ihan hirveää. Itsemurha on kamala tapa kuolla. Ja voisko itsemurhaa harkitsevat miettiä, mitä kuolema oikeasti on? Se on KUOLEMA. Elämän loppu. Ei leikkiä. Masennuksesta voi toipua, toivon menettänyt voi saada toivonsa takaisin, mutta kuollut ei voi enää toipua. Kuolleena ei saa elämäänsä enää kuntoon. Elävänä siihen on aina mahdollisuus.

Äänestä
  • Mitä sä trollaat täällä kun et selkeästi ole edes masentunut. Kannattaa miettiä sitä toistenkin kannalta ktkä pitkään on systeemissä roikkunut ja ei ole apua saanut ja elämä on lähinnä kärsimystä.

    Äänestä

Ja sitä paitsi, vaikka elämä ei olisikaan täydellistä, se on silti ELÄMÄÄ! Ja arvokasta sellaisenaankin.

Äänestä

Onko kuolema oikeasti huono vaihtoehto, jos tietää mitä haluaa ja tietää myös riskit? Kuollut ei ole tietoinen mistään eikä voi katua. Kuollut on kuollut. On kirjoittanut hoitotahdon, jos vaikka sattuukin epäonnistumaan. Ehkä ostanut arkun/uurnan/hautauksen valmiiksi. Nämä tietysti olisi hyvä tehdä silti, vaikka ei haluaisikaan kuolla oman käden kautta. Elämästä ei koskaan tiedä, mitä se tuo tullessaan.
Riskeinä mm. halvaantuminen, dialyysihoito, kosmeettinen haitta, kooma, välikättä käyttämällä ko. henkilön ansionmenetyksen maksu, jos siltä menee työkyky (ei suositella), ja paljon muuta lisää ylimääräistä taakkaa mitä voi tapahtua itsemurhan epäonnistuessa. Silloin voi katua ja paljon, kun on tehnyt itse omasta elämästään vaikeampaa.
Siitä voi jäädä henkiin, tavasta riippuen. Mahdollisesti vammautuneena. Tilastoissa on paljon enemmän yrityksiä kuin onnistumisia. Haluatko ottaa riskin, että psyykkisen sairauden lisäksi saat fyysisen kestettäväksi? Itsemurha ei onnistu aina ja haitat voivat olla itsellesi todella isot.

Äänestä
  • Niin, kolikolla on kaksi puolta. Ei kuolema huono vaihtoehto ole, niinkuin ei elämäkään useimmiten. Kuka sen määrittelee mikä ihmiselämässä on minkäkin arvoista?! Onko syntymäkään oikeasti syntymisen arvoista?!

    Äänestä

Ketä pitäis äänestää et lääkäristä saisi apua itsariin?

Äänestä

Hyvä sivusto olen paljon jo aikaisemmin lukenut ja sieltä löysin myös keinon millä itse toteutan sen kun aika tossa kohta luultavasti tulee.

Äänestä

Miten hukuttautumisessa on noin alhainen onnistumisprosentti?! Olin siitä aatellu..

Äänestä
  • Voisko olla että osa kokeilee vaan pistää päätä veden alle tai kävelee veteen? Jenkeissä kai paljon hypitään korkeilta silloilta ja monilla menee taju osuessa veteen niin se toimii paremmin..tokihan jos vesi on kylmää niin sekin auttaa tai painot jalkoihin sillä tavalla ettei niitä saa pois.

    Äänestä

  • Mieti vähän millaista on mennä veden alle ja oikeasti pysyä siellä, aika harvalla riittää kantti siihen ja useimmat menee vaistomaisesti panikkiin. Varmasti epämiellyttävimpiä tapoja kuolla. Käytännössä vaatii fyysisen vamman kuten veteen osumisen korkealta, tai hyppää veteen laivalta sellaisessa paikassa missä ei mahdollisuutta päästä rantaan.

    Äänestä

  • Väittänen ettei ole kaikkein epämiellyttävämpiä tapoja. Onhan siinä osa onnistunutkin. On miulla tollaset 1.5kg nilkkapainotkin hommattu. Paikkoja tuossa katellu ja ootellu kesää..

    Äänestä

  • 1.5kg kuulostaa aika vähälle.. ja nekin saa helposti auki jos haluaa,,
    Onhan se hukkuminen ikävä tunne etenkin lopussa(kerran meinannut hukkua) mutta sittenhän se on ohi. Loppujenlopuksi lienee aika nopea kuolema moneen verrattuna. Helpostihan siinä saattaa iskeä pakokauhu ja jos liian helposti pääsee pois tai ei muuten ole estänyt pääsyä tai tajuton niin en oikein usko että pikku painot riittää..

    Äänestä

  • 1,5kg per paino eli 3kg yhteensä. Pitäs kai rautapainot olla. Nopea ja kivuton kuiteki varmaan olisi. Korkeelta sillalta molskauttas alas itsensä jollakin päihteillä turruttaen. 29 vuoden taival olisi ohi.

    Äänestä

  • Siltoja valvotaan ellei satu asumaan jossain skutsissa. Live-kuvaa tulee netissä ihan kaikelle kansalle. Vene ajelehtimassa ilman soutajaa aiheuttaa aina hälytystehtävän ja vesistö käydään perusteellisesti läpi, eikä hukkumiskuolema ehdi korjaamaan. (Aivo)vammautumisen todennäköisemmin siitä saa. Jos siltikin haluaa yrittää, käyttäkää luovuutta! Kahvakuula, teräsketjua ja pieniä munalukkoja. Jos tuosta paketista aikoo itsensä raapia pakokauhun iskiessä irti saa olla Houdini. Nielaise lukkojen avaimet patologin hauskuuttamiseksi. Jos et kuole ainakin aivojen magneettikuvauksessa repivät sisuskalujasi. Ennen tätä käy kuitenkin lääkärissä... Hakemassa vaikka ne rauhoittavat ryynit ettei iske ramppikuume.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


11718 kirjoitti:

http://lostallhope.com/suicide-methods/statistics-most-lethal-methods joo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu