Maa toisensa jälkeen jättää euron valuuttana.
Uusi lama Euroopassa voi johtaa euroalueen romahdukseen, varoittaa sveitsiläispankki Credit Suisse. Lama voisi johtaa muun muassa kohtalokkaaseen poliittiseen kuohuntaan.
Pankin ekonomistit arvioivat tuoreessa tutkimusraportissaan Close to the edge - kuilun partaalla, että rahaliiton kohtalo on vaakalaudalla, jos poliitikot eivät pysty pitämään uutta talouden alamäkeä loitolla.
"Euron elinkelpoisuus riippuu nykyisestä talouden elpymisestä", Credit Suissen analyytikko Peter Foley sanoo Telegraphin mukaan. "Jos euroalue vajoaisi takaisin lamaan, euroalueen kestävyys ei olisi selvää."
Vuoden 2015 viimeisten kolmen kuukauden aikana koko euroalueen talous kasvoi 0,3 prosenttia.
Jättipankki varoittaa: "Euroalue on kuilun partaal
13
63
Vastaukset
- suurilamaedessä
No taastu ovat kuilun partaalla, lama vie kaiken nyt.
Euroopan talouskasvu hyytyi hitaimmaksi 13 kuukauteen.
Ranskan tuotanto laski ensimmäistä kertaa yli vuoteen, ja kasvu hidastui Saksassa, Italiassa, Espanjassa ja Irlannissa, Markit kertoo.
Myös hintapaineet pysyivät voimakkaina.
Työllisyys Euroopassa kasvoi 16:tta peräkkäistä kuukautta mutta kasvu oli vaisuinta viiteen kuukauteen.
Markitin pääekonomisti Chris Williamson varoittaa tiedotteessa lukujen viittaavan siihen, että Euroopan talouskasvu on menettämässä kasvuvoimaansa.
http://www.talouselama.fi/uutiset/euroopan-talouskasvu-hyytyi-hitaimmaksi-13-kuukauteen-6309573 - jännäkakki
Mutta tuleeko myös kakki? Tuleeko? Nyt alkoi jännittämään, jos ei tulekaan.
- laamaapukkaa
"Mutta tuleeko myös kakki? Tuleeko? "
Älä jännitä turhaan ,kyllä sen kakin pitäs tulla ihan näillä minuteilla ,olenkin jo lähdössä pöntölle tinkaamaan,joten ei huolta murhetta tästä tässä vaiheessa.
- vegslix
Euruupan cescus bankki varoittaa siitä että juopotteluvekseli voi unohtua housun perstascuun, jolloin sen uusiminen voi unohtua.
- hjälpbanken
APUAAAAAAAAAAA, pelastakaa pankit!!
- optimistionkivaolla
Näitä maailmanlopun manaajia on ollut kautta historian. Koskaan se ei ole kuitenkaan tullut:)
- paskanpuhuja
Maailma on niin iso ettei yhden maapallon takia kannata puhua maailmanlopusta. Kukaan ei tajua omaa loppuaan ikinä. Se on varma.
- kaikkiromahtaa
”Tohtori Tuholta” pysäyttävä analyysi: ”Kaaoksen nollapiste tänä vuonna”
Synkistä talousennusteistaan tunnettu New Yorkin yliopiston taloustieteen professori Nouriel Roubini ennakoi, että seuraava suuri finanssikriisi voi saada alkunsa Euroopan unionista tai euroalueelta jo tänä vuonna.
–Euroopan unioni tai euroalue voivat olla finanssimaailman kaaoksen nollapiste (ground zero) tänä vuonna. Euroopan pankeilla on kovia haasteita. Pakolaiskriisi voi tarkoittaa Schengen-sopimuksen loppua ja lisäksi Saksan liittokanslerin Angela Merkelin hallinnon loppua, hän kirjoittaa blogissaan.
Roubini pitää myös Britannian eroa euroalueesta entistä todennäköisempänä. Hän uskoo, että myös Kreikan euroero nousee uudelleen puheenaiheeksi.
–Kaiken tämän lisäksi Euroopan naapurit ovat turvattomia, sillä Venäjä toimii yhä aggressiivisemmin Euroopan rajoilla.
“Tohtori Tuhoksi” äärimmäisten synkkien ennusteidensa vuoksi kutsuttu Nouriel Roubini tuli tunnetuksi, kun hän ennusti Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden romahduksen ja talouskriisin vuonna 2008. Nyt hän pitää vastaavanlaista kriisiä todennäköisenä.
Euroopan tilanteen lisäksi kriisin voivat Roubinin mukaan laukaista myös Kiinan taloustilanne, kehittyvien markkinoiden ongelmat, Yhdysvaltan taloustilanne, geopoliittiset riskit, raakaöljyn hinnan raju lasku tai pankkien vaikeudet.
Roubini varoitti Euroopan tilanteesta edellisen kerran tammikuussa. Tuolloin hän piti myös Suomen euroeroa mahdollisena.
http://www.uusisuomi.fi/raha/176711-tohtori-tuholta-pysayttava-analyysi-kaaoksen-nollapiste-tana-vuonna- outopaikka
Kun perikato alkaa niin se tapahtuu Joensuusta alkaen. Siellähän nämä KMSn juipit loivat eväät 2006. Pitkään on pärjätty pelkällä paidanpesulla mutta eikö se ole nyt tässä. Sitä saa mitä kerjää. Tällainen uskontoon keskittyvä yliopistokaupunki tuskin muuhun pystyykään. Onneksi täällä on paljon kaivureita hautaamassa koko sakin.
- Basifitsi
Ei kasvua välttämättä joka vuosi tai edes joka vuosikymmen tarvita. Mikään puu ei kasva taivaaseen asti. Eikä olematon kasvu tai pieni miinusmerkkinenkään edes olisi pahasta, ellei julkiset menot kasvaisi koko ajan. Meidän nykyinen keskimääräinen elintaso on aivan tarpeeksi hyvä, ellei liiankin hyvä. Talous on uhkien joukossa sieltä pienimmästä päästä. Sotien ja turvattomuuden uhka ovat suurin, ilmaston muutos samaa luokkaa. Vasta niiden jälkeen jossain kaukana tulee taloudellisen romahtamisen uhkat ja seuraukset. Tosin se luo myös omalta osaltaan sodan ja turvattomuuden uhkaa.
- näitäriittää
Syö sitten säästöjä joita sinullakin kai on? Velka se ongelma on eikä mikään ilmastonmuutos. Mutta kivaa nähdä taas yksi joka työnsi roponsa keinottelijoiden pussiin häveliäisyyttä levitettäessä.
- Basifitsi
Jokainen syö tietenkin sitä mitä nytkin, vai syötkö sinä sitten nyt huonommin kuin ennen? Yritin sanoa, että sama elintaso riittää mikä nytkin on, tai peräti alhaisempikin. Vai oletko sinä niitä, joille mikään ei riitä? Ja julkisten menojen kasvun ongelman otin kyllä esille. Mikä ongelma velka sinulle sitten on? Jos ongelmasi on omat velat, niin mitäs olet ottanut velkaa. Jos ongelmasi on julkinen velka, niin yhteiskunnan menoja on karsittava ja niiden elettävä niukemmin, jotka niitä julkisia menoa kasvattavat. Jos et ymmärrä rauhan ja maapallon ilmaston suojelun merkitystä, niin olet tyhmä.
- ainamaksaja
Basifitsi kirjoitti:
Jokainen syö tietenkin sitä mitä nytkin, vai syötkö sinä sitten nyt huonommin kuin ennen? Yritin sanoa, että sama elintaso riittää mikä nytkin on, tai peräti alhaisempikin. Vai oletko sinä niitä, joille mikään ei riitä? Ja julkisten menojen kasvun ongelman otin kyllä esille. Mikä ongelma velka sinulle sitten on? Jos ongelmasi on omat velat, niin mitäs olet ottanut velkaa. Jos ongelmasi on julkinen velka, niin yhteiskunnan menoja on karsittava ja niiden elettävä niukemmin, jotka niitä julkisia menoa kasvattavat. Jos et ymmärrä rauhan ja maapallon ilmaston suojelun merkitystä, niin olet tyhmä.
Minulle ongelma on muitten velka kun omaa ei tietoisesti ole. Muitten velka on tullut minulle jo kalliiksi kun se pistetään minun maksettavaksi monella tapaa. Maksakaa itse velkanne ,älkääkä kerjätkö minulta.Kullakin on oma maailmansa ja elintasonsa. Älkää tyrkyttäkö minulle omaanne. Sitä en pysty maksamaan 500 e kansaneläkkeestä. Jos tätä ette käsitä niin olette avaruudesta. Tehkää oikeaa työtä jos käsitätte edes mitä se on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664