Tarvitsenko rohkaisua?

R_Ohkaisija

"Olen lukenut blogejasi", kertoi minulle tuntematon ihminen yhteisellä ryhmämatkallamme, eikä hän ollut edes ainut. Iloitsin näistä blogituttavuuksista. Oli rohkaisevaa kuulla, että monesti "kivullakin synnytettyjä" tekstejäni luetaan.

Istuin jokin aika sitten aikuisten keskusteluillassa yhdistyksemme toimitalolla. Keskustelun virittämiseksi kuulimme alustuspuheenvuoron aiheesta Rohkaiskaa toisianne. Keskustelussa mainittiin myös Päivämiehen verkkolehden elämänläheiset blogit, jotka olivat tuoneet tukea ja rohkaisua lukijansa monesti yksinäiseenkin arkeen.

Keskustelua kuunnellessani totesin, kuinka monin eri tavoin itse kukin oli kokenut saaneensa rohkaisua. Liikutuin, kun vakavan sairauden kokenut kertoi, miten vierailut ja sairasvuoteelle välitetyt terveiset olivat rohkaisseet ja virkistäneet. Ison perheen äitiä oli vaikeuksissa rohkaissut jo se, että häneltä kysyttiin, mitä hänelle ja hänen perheelleen kuului. Läheisensä menettäneelle aito ja myötäelävä läsnäolo ja kuuleminen olivat tuoneet lohtua. Rohkaisevan eleen ei tarvitse olla hienoissa sanoissa.

Itse puhuin aidon kuulemisen tärkeydestä. Monesti kärsin itsekin siitä, että olen muka niin kiireinen, etten ehdi kunnolla pysähtyä lähimmäisen kohdalle ja kiinnostua jakamaan hänen elämänsä arkea, huolia tai iloja. Ajattelen, että tämä yksilöllisyyttä sekä pärjäämistä ja selviytymistä korostava aikamme aiheuttaa yksinäisyyttä ja henkistä pahoinvointia. Siksi olisi tärkeää oikeasti pysähtyä kanssaihmisen rinnalle, kysyä, kuulla, ymmärtää ja myötäelää.

Tuo keskusteluilta sai itsenikin tutkailemaan, mistä minä, itsenäistä arkea vuosikymmeniä elänyt ihminen olen löytänyt rohkaisun ja tuen lähteitä. Olenhan joutunut tekemään – vai sanoisinko saanut tehdä – itsenäisesti monia, monia elämänarkeeni liittyviä ratkaisuja. Päätösten tekeminen on ollut joskus helppoa, joskus taas olen tarvinnut suvun ja ystävien apua ratkaisujeni tueksi.

Työurani tein eläväisten murkkuikäisten parissa. Taisin minä joskus tuskaillakin, miten ohjata elämänsä murrosvaiheessa olevia, auktoriteettien rajoja kokeilevia nuoria. Rohkaisua ja jaksamista ammensin kohtaamisista, joissa sattumalta tapasin kouluni entisiä oppilaita. Oli ilo nähdä, että elämä oli kantanut, oli löytynyt oma paikka ja tehtävä. Iloitsin. Koin näin saaneeni kasvatustehtävääni rohkaisua ja tukea.

Olen iloinnut laajasta ystäväpiiristäni. On ollut rikasta kurkistaa eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa elävien ystävieni arkeen ja juhlaan. He ovat rohkaisseet, kun olen sitä tarvinnut. Heidän kanssaan olen jakanut elämääni, niin iloja kuin huoliakin. "Mikään ei ole sattumaa, vaan Jumalan jo ennalta kirjoittamaa suunnitelmaa. Turvallisia, Jumalan siunaamia ja onnellisia päiviä sinulle...", luin taannoin rakkaan ystäväni lähettämää sähköpostiviestiä.

Tällaiset rohkaisevat sanat auttavat jaksamaan ja luottamaan siihen, että elämäni ja tulevat päiväni ovat Taivaan Isän turvallisissa käsissä. Ennen kaikkea tarvitsemme rohkaisua taivastiellä. Tämä muuttuva ja uhkakuvia täynnä oleva aikamme saa helposti epäilemään. ”Sentähden neuvokaat teitänne keskenänne ja rakentakaat toinen toistanne” (1. Tess. 5:11).

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

        "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
        Maailman menoa
        739
        9297
      2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

        Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
        Maailman menoa
        374
        8202
      3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        164
        6053
      4. William ja Sonja Aiello ERO

        Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
        Kotimaiset julkkisjuorut
        54
        2467
      5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

        Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
        Kotimaiset julkkisjuorut
        6
        2167
      6. Se siitä sitten

        Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
        Ikävä
        82
        1799
      7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        20
        1744
      8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

        Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        9
        1619
      9. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1525
      10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        441
        1422
      Aihe