Viktoria ja hänen aviopuolisonsa prinssi Daniel ovat eilen illalla klo 21.28 saaneet pojan. Aiemmin heillä oli tytär, prinsessa Estelle, joka niin ikään on Jumalan lapsi.
Onnittelemme kuninkaallisia Jumalan lapsia ja heidän vanhempiaan!
Ruotsin hoviin on syntynyt uusi Jumalan lapsi
10
53
Vastaukset
- Myös_Ånger-
manlandin herttua on Jumalan lapsi.
Hänen kuvansa voimme nähdä tästä linkistä:
https://hovikirjeenvaihtaja.wordpress.com/2015/06/17/hanen-kuninkaallinen-korkeutensa-prinssi-nicolas-paul-gustaf-angermanlandin-herttua/
Hän kuuluu myös Ruotsin kuninkaalliseen hoviin.- Hänen_Kunin-
kaallinen Korkeutensa Prinssi Nicolas on todella viehättävä.
- jooseffa
Olen joskus kysäissyt saarnamiehiltä, että tuomitaanko kuninkaalliset ja muut julkkikset ikuiseen helvetin vaivaan. Saarnamies on tuolloin närkästynyt, ja sanonut minun tekevän pilkkaa uskon asioilla. Ajatelkaa, kuinka paljon maailmassa tällä hetkellä on julkkiksia ja kuuluisuuksia ja on ollut läpi historian, niin tuntuu järjen vastaiselta, että he kaikki passitettaisiin helvettiin, kun eivät olleet juuri sillä tavalla uskomassa, kuin ainoat oikeat Jumalan lapset ovat.
Lestadiolaisen opin mukaan kaikki pienenä kuolleet lapset ovat oikeita Jumalan lapsia sillä perusteella, koska heillä ei ole vielä ymmärrystä. Juuri ymmärryksen puute takaa taivaspaikan. Siksihän pienet lapset kastetaan, koska heidän ei tarvitse ymmärtää toimituksen luonnetta. Toiset ryhmät, jotka kastetaan vasta aikuisena, ovat ehkä jo menettäneet Jumalan lapsen aseman, mutta jotka sitten vapaa-ehtoisuuden perusteella saavat uuden mahdollisuuden.
Toisaalta, jos kerran sylivauva on oikea Jumalan lapsi, niin miksi kiirehtiä hänen kastamistaan, koska ei hän ole kadotettu sielu, koska hänellä on usko, niinkuin sanovat kirkon oppineet.
- P_Erijä
Tällä hetkellä voimassa olevassa kruununperimysjärjestyksessä ensimmäisenä on kuningas Kaarle XVI Kustaan esikoistytär, kruununprinsessa Victoria. Hänen jälkeensä tulevat prinsessa Estelle, prinssi Carl Philip, prinsessa Madeleine ja tämän jälkeen Madeleinen lapset Leonore ja Nicolas.
Uuden tulokkaan myötä perimysjärjestys menee luonnollisesti uusiksi, sillä vielä nimeämätön pikkuprinssi tulee olemaan järjestyksessä prinsessa Estellen jälkeen ennen enoansa prinssi Carl Philipiä.
Ruotsissa on lähiaikoina spekuloitu, että paljon kritiikkiä luksuselämäntyylistään saanut kuningashuone saattaisi tulevaisuudessa luopua vallastaan ja Ruotsista tulisi tasavalta. Tämä tarkottaisi sitä, että prinsessa Estelle ei ehtisi koskaan toimia hallitsijana.- Se_saattaa
siis olla kova tämä prinsessa Estellen kohtalo. Tosin onhan meitä muitakin, jotka emme koskaan saa nousta Ruotsin valtaistuimelle...
- Ei_se_ole
Se_saattaa kirjoitti:
siis olla kova tämä prinsessa Estellen kohtalo. Tosin onhan meitä muitakin, jotka emme koskaan saa nousta Ruotsin valtaistuimelle...
helppoa tuo kuninkaallistenkaan elämä. Prinssi Danielkin joutui harjoittelemaan kuninkaallista koreografiaa kymmenen vuotta. Sitten kun hänet oli vihitty kruununprinsessa Viktorian kanssa, hän heti sai rintapieleensä Ruotsin korkeimman kunniamerkin. Sillä tavalla!
- Kuppaset
MITÄ erikoista ihmisen lisääntymisessä on ?? Kun katsot Afrikkalaista jollain leirillä olevaa naista niin ei kovinkaan kummoiset vehkeet tarvita pennun tekoon . Vai ?? Yliarvostettua .
- eisyntinen
onko lestadiusporukalla isommat vai pienemä vehkeet. kakkuloilla koristellut pesemättömät vehkeet?
- Tulenlieskapimeydessä
Ruotsalaisille veronmaksajille yksi elätettävä lisää.
- Se_kuningas-
huonehan on heidän yhteinen näytelmänsä. Jokainen kuninkaallisten ihailijakin voi kokea olevansa osa tätä näytelmää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422