Mitä enää puuttuu?
Tyttö ja poika, prinssejä, prinssoita, kaikki ei saa lapsia ollenkaan, nämä saa kaiken.
http://yle.fi/uutiset/estellesta_tuli_isosisko__ruotsin_kruununprinsessa_victoria_sai_pojan/8715504
Mutta ihania ovat.
Noiden elämä on täydellistä:
19
56
Vastaukset
- reppuriika
Monarkioissa kuninkaallisten elämäntehtävä on edustaa ja järjestää kansalle huvia ja kannattaa lehdistöä. Naiminen, raskaus ja lasten kasvatus on sitä heidän työtä. Kyllä heillä rahaa ja loistoa on, mutta ei se varmaan ole kivaa, kun jatkuvasti seurataan. Yksityiselämä on rajattua. Ei se välttämättä aina käytännössä herkkua ole. Saattaisi moni heistä vaihtaa osan tavallisen pulliaisen elämään.
- Arkinen.ihminen
Jenni Haukio piti puheen Kansalliskirjaston avajaisissa. Katselin hänen jäykkää olemustaan ja korostuneen arvokasta käytöstään. Silmät räpyttivät hermostuneen oloisesti vaikka ilme muuten oli vahamainen. (Hieno puhe ja kaunis ääni.)
Vertasin omaan, samaikäiseen tyttäreeni, urheilevaan, jäntevään, liikkuvaan, nauravaan ja joka tilanteessa kuin kala vedessä olevaan kahden lapsen äitiin.
Olen iloinen, että tyttäreni perhe elää tavallista, talovelan ja työpaineiden raskauttamaa elämää, johon toki mahtuu paljon iloa. En haluaisi hänelle Jennin elämää, puhumattakaan Viktorian edustuselämästä. Voin verrata myös Estellaa ja saman ikäistä lapsenlastani. En toivo hänellekään Estellan elämää.- Ö-Örvökki
Jenni Haukio on tietoisesti halunnut valita sekä reippaan leskimiehen puolisoksi että edustusroolinsa. Esiintyminen , tiedottaminen ja julkisuus ovat aikaisemminkin kuuluneet hänen toimenkuvaansa saman puolueen palkkalistoilla. - Julkisuuskuvansa oli tavallisen oloisen ihmisen, joka ei varmaan ainakaan runoilijana suurempaa suosiota saavuttanut.
- siilimuori3
Sinun tyttärelläsi ei ole paineita olla julkisuudessa samalla tavoin kuin maan ykkösnaisen. Taviksena on helppo olla ja taviksen on helppo arvostella julkkikisia joiden joka pieru noteerataan tai lusikka kahvikupissa. Ja mummot luuraa joka kissanristiäisissä pahansuovasti. Minusta Jenni on nuoreksi naiseksi erinomaisen fiksu, edustuskelpoinen ja nainen juuri oikealla paikalla.
- hilloo
Onhan meilläkin näitä rikkaita jos mieli tekee tiirailla heidän elämäänsä, - kaikkea on.
Nää rikkaat tarvii oikein konsultin joka kertoo niille mitä heiltä nyt puuttuu, ajattele tavista joka ei edes ymmärrä mitä sillä rahalla saakaan.- Reeta3
Tuskinpa kannattaa kadehtia kenenkään osaa. Jokaisella omat kärsimyksensä ja ilonsa, huvinsa. Kun on elänyt näinkin pitkälle on jo huomannut mikä on pelin henki maailmassa. Kaikkensa
ja vähän enemmänkin saa puristaa täällä jokainen itsestään. Olkoon osa mikä hyvänsä, rikas, rakas, köyhä, keppikerjäläinen, kuningas.
Tähän tulokseen olen tullut.
- vahanukke
Vahanukke on juuri oikea kuvaus Jenni Haukiosta. Lämpö ja läheisyys puuttuu hänestä laskelmoivalta vaikuttaa.
- siilimuori3
Taidat olla vain kateelllinen ;).
- Ö-Örvökki
Miksi kummassa kukaan häntä kadehtisi?
Ilman rakkautta, ilman hyvää ja aktiivista parisuhdetta, ilman läheisyyttä, hellyyttä ja pilkettä silmäkulmassa en minä ainakaan haluaisi elää toisen ihmisen rinnalla.
Onko joku nähnyt pilkettä ko. pariskunnan silmissä tai edes katseiden hakeutumista yhteen jossain tilaisuudessa?
Sauli on saanut kokea oikean rakastumisen, rakastamisen ja yhteiselämän itselle tärkeän rakkaan ihmisen kanssa. - Toivoisin samaa kaikille ihmisille ja mielessä käväisi ajatus, mikä tulee olemaan rouva Haukion kohtalo. En osaa kuvitella, että hän saisi osakseen samanlaista rakkautta, enkä oikeastaan osaa kuvitella hänen kykenevän tuntemaan samanlaista - tai sitten hän osaa kätkeä tunteensa mestarillisesti, jos hänellä on aitoja sellaisia. Onko hän pidättäytyvä, vähäeleinen ja suuriakin tunteita sisimmässään kokeva? - hytinäx1
Ö-Örvökki kirjoitti:
Miksi kummassa kukaan häntä kadehtisi?
Ilman rakkautta, ilman hyvää ja aktiivista parisuhdetta, ilman läheisyyttä, hellyyttä ja pilkettä silmäkulmassa en minä ainakaan haluaisi elää toisen ihmisen rinnalla.
Onko joku nähnyt pilkettä ko. pariskunnan silmissä tai edes katseiden hakeutumista yhteen jossain tilaisuudessa?
Sauli on saanut kokea oikean rakastumisen, rakastamisen ja yhteiselämän itselle tärkeän rakkaan ihmisen kanssa. - Toivoisin samaa kaikille ihmisille ja mielessä käväisi ajatus, mikä tulee olemaan rouva Haukion kohtalo. En osaa kuvitella, että hän saisi osakseen samanlaista rakkautta, enkä oikeastaan osaa kuvitella hänen kykenevän tuntemaan samanlaista - tai sitten hän osaa kätkeä tunteensa mestarillisesti, jos hänellä on aitoja sellaisia. Onko hän pidättäytyvä, vähäeleinen ja suuriakin tunteita sisimmässään kokeva?Suomen presidenttipari oli kyllä avioliiton alussa rakastuneen oloisia, jospa liitto on muuttunut isä-tytär suhteeksi, no enää kaksi vuotta kärsimystä ja Jennikin saa vapauden maan äidin roolistaan.
- AkanUkko
Jenni Haukio ei ole naismakuni mukainen. Onhan hänellä asema ja kaiketi monien mielestä edustavakin.
Ainoa vika siinä edustavuudessa on liian lyhyet hameet. Ei oikein vaikuta arvokkaalta. Vähän sellainen hepsankeikka tyyli. Ei hyvä. Onneksi oli nyt linnanjuhlissa hiukan kunnollisempi vaate päällä.
Niinistöä ihmettelen, että kuinka hän tuollaisen otti vaimokseen, joka ei ollut vielä syntynytkään kun hänellä jo oli oma lapsi. Siis omaa lastaan nuoremman kanssa. Katselikohan hän jo silloin itseään niin paljon nuorempia?
En minä ainakaan jaksaisi 29 vuotta nuoremman kyydissä.
Mutta eihän pelkkä vaate tee ihmisestä sitä mitä hän on. Presidenttipari on niin porvari kuin vain voi olla ja siten ei koko kansan presidenttipari.
Vaikka Kekkonenkin oli porvaritaustainen, niin hän sentään oli oikea presidentti. Silloin oli vielä presidentillä valtaakin; voi puhaltaa pelin poikki silloin, kun se oli menossa päin pöpelikköä. Ja puhalsi kans.Mielestäni JH pukeutuu hyvin ja juuri tyyliinsä, asemaansa ja tilanteeseen sopivasti. Kauhistus jos noin nuorella naisella olisi pohjepituiset hameet, oikea tantta olisi silloin.
Viehättävä pari muutenkin, Niinistöllä on hyvä maku naisten suhteen ja minkäs mies tekee jos rakastuu nuorempaan, jotenkin heidän olemuksestaan heijastuu keskinäinen lempeä kiintymys, mitä nyt tv olen heitä katsellut.
Jaksaisin muuten ihan hyvin 29 vuotta vanhemman miehen matkassa.- O-Orvokki
Vai puhalsi UKK pelin poikki. Mitä tarkoitat?
Mihin mies puhalsi, kun aloitti uuden suhteen niiden vakituisen kahden lisäksi?
Sylvi edusti ja keskusteli järkevästi poliittisista kysymyksistä. Anita Hallama tarjosi iloa silmillensä ja monella muillakin tasolla. Muita naisia oli tietysti myös aina tyrkyllä, eivätkä kaikki ihan turhaan.
PS: Lyhyet hameen ovat yleisiä maailmalla nykyään ihan kantajan ikää katsomatta. - rakkauson
rosaliiin kirjoitti:
Mielestäni JH pukeutuu hyvin ja juuri tyyliinsä, asemaansa ja tilanteeseen sopivasti. Kauhistus jos noin nuorella naisella olisi pohjepituiset hameet, oikea tantta olisi silloin.
Viehättävä pari muutenkin, Niinistöllä on hyvä maku naisten suhteen ja minkäs mies tekee jos rakastuu nuorempaan, jotenkin heidän olemuksestaan heijastuu keskinäinen lempeä kiintymys, mitä nyt tv olen heitä katsellut.
Jaksaisin muuten ihan hyvin 29 vuotta vanhemman miehen matkassa.Ainakin itsenäisyysjuhlissa aloittivat tanssin rakastuneesti toisiaan katsellen. Muutenkin näyttävät viihtyvän keskenään ja edustavat hyvin.
- AkanUkko
O-Orvokki kirjoitti:
Vai puhalsi UKK pelin poikki. Mitä tarkoitat?
Mihin mies puhalsi, kun aloitti uuden suhteen niiden vakituisen kahden lisäksi?
Sylvi edusti ja keskusteli järkevästi poliittisista kysymyksistä. Anita Hallama tarjosi iloa silmillensä ja monella muillakin tasolla. Muita naisia oli tietysti myös aina tyrkyllä, eivätkä kaikki ihan turhaan.
PS: Lyhyet hameen ovat yleisiä maailmalla nykyään ihan kantajan ikää katsomatta.Siis hajoitti eduskunnan peräti kolme kertaa. Eduskunnan hajoittaminen tarkoitti myös ennenaikaisia eduskuntavaaleja.
- Reeta3
Pikku laskutehtävä, minulla noin vanha mies olisi jo 97v. Liian iäkäs
minulle, olenhan pirtsakka nainen vielä. Hyväpuoli on että voi päästä ottamaan vielä uuden, ikäisensä tai hiukan nuoremman. Puolison kuolema on kova juttu, ei niitä monia kestä. - AkanUkko
Reeta3 kirjoitti:
Pikku laskutehtävä, minulla noin vanha mies olisi jo 97v. Liian iäkäs
minulle, olenhan pirtsakka nainen vielä. Hyväpuoli on että voi päästä ottamaan vielä uuden, ikäisensä tai hiukan nuoremman. Puolison kuolema on kova juttu, ei niitä monia kestä.Oletkohan niin kovin pirtsakka, kun jo 97 v. olisi liian vanha. Kyllä pirtsakka jaksasi vielä pyörätuolia työnnellä vielä ihan kevyesti, ainakin tasamaalla.
Vaikka vaimoni onkin minua paljon nuorempi, niin silti olen aina pitänyt itseäni vanhemmista ihmisistä, niin miehistä kuin naisistakin.
Tunnen erään itseäni 20 vuotta vanhemman naisen ja olen todella ihastunut häneen ja kyllä hän tykkää myös minusta. Hän on niin ihanan ryppyinen että. Vielä muutama vuosi sitten, jos olisin ollut vapaa, niin mitähän siitä olisi oikein syntynytkään....
- xx9
Ruotsi on vapaa maa sillä tavalla ex että jos tietää nimen ja paikan silloin näkyy kaikki ei Suomessa.
Australia on myös vapaa mutta ei niin kuin Ruotsi, hakeminen nimellä kylläkin vuosia sitten toimi ja kohteena oli vain maa.
Kuningas sanoi kerran tässä minun kunnassa suorassa tv lähetyksessä, nyt käännetään lehteä---kun oli ollut vieraissa. - tööttt
Mitä unohtui
- että kuvat ei silleen kerro elämän koko totuutta elleivät ole ympäripyöreitä - että elämään kuuluu myös epätäydellisyys ja tavallisen arjen huolet, jotka välillä varjostavat kaikkien ihmisten elämää
- tänään on naisten päivä - onnen hippusia, muruja kaikille maailman naisille - enempi kuin murheita ja suruja.
Vähän kummalta kuulostaa toi alituinen lääräys ihmisten vaatteista, vaateista, vihjeenomaiset huomauttelut seksualisuuteen liittyvistä asioista juorupalstojen malliin - saattavat olla tosin jotain kiristyksenomaista rahastusta kun korot on kohti kattoa - älkää ny silti
luitanne teloko poikki ja aivotällejä hankkiko liukkaillla teillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406