Hei. Olen 21-vuotias nainen, jolla on masennus, jatkuva ahdistus. En ymmärrä miksi minä en kestä olla yksin hetkeäkään. Taistelen vastaan, mutta yleensä tuska kasvaa niin suureksi, että en tiedä kuinka sitä käsittelisin.
Kumpa vain minä voisin rakastaa jotakin niinkuin unelmissa vain, tällä tarkoitan sydämen vieressä olemista. Onhan minulla mies kyllä ja häntä kyllä rakastan, mutta en kestä yksinoloa. Hän asuu suht pitkällä ja onkin siksi jaksoja luonani. En edes tiedä mistä kiikastaa itseni kanssa, kun yksinäisyys saa minut muuttumaan ympäristökseni, kuin juurtumaan paikoilleni ja en pysty nauttimaan elämästä ollenkaan.
En ole läheisriippuvainen, enkä riistä mieheltäni vapautta mitenkään. Se on vain minun ihmeellinen tuskani, että en kestä katsoa itseäni yksin peiliin.
Kuinka saada asia muutettua?
Kumpa vain minä voisin rakastaa jotakin niinkuin unelmissa vain, tällä tarkoitan sydämen vieressä olemista. Onhan minulla mies kyllä ja häntä kyllä rakastan, mutta en kestä yksinoloa. Hän asuu suht pitkällä ja onkin siksi jaksoja luonani. En edes tiedä mistä kiikastaa itseni kanssa, kun yksinäisyys saa minut muuttumaan ympäristökseni, kuin juurtumaan paikoilleni ja en pysty nauttimaan elämästä ollenkaan.
En ole läheisriippuvainen, enkä riistä mieheltäni vapautta mitenkään. Se on vain minun ihmeellinen tuskani, että en kestä katsoa itseäni yksin peiliin.
Kuinka saada asia muutettua?
Vastaukset 17
Vanhimmat
sinuna hankkisin koiran jos mies jo kerran on. se rakastaa sua ja sitä saa rakastaa ihan vapaasti. sille voi jutella ja yhdessä ulkoilu on mukavaa.
Oletko kasvanut suuressa perheessä tai ympäristössä, jossa on aina ihmisiä ympärillä. Omaa yksinoloa kannattaa opetella. Siitä voi oppia jopa nauttimaan.
Hei Darkestt
Myötätuntoa sinulle. Yksinolo on sinulle selittämätön taakka, jota ihmettelet itsekin. Sinulla on mies, jota rakastat. Se kuulostaa oikein hyvältä. Minusta tuntuu siltä, että tarvitsisit ahdistukseesi apua jostain itsesi ulkopuolelta. Oletko puhunut ahdistuksestasi ja masennuksestasi kenellekään? Tietääkö miehesi ahdistuksestasi?
Ahdistuksesta ja masennuksesta voi toipua ja selvitä. Uskon, että elämä hymyilee vielä sinulle, tulevaisuudessa on paljon hyvää. Olet vielä nuori ihminen ja sinulla on varmasti paljon voimavaroja. Älä menetä toivoasi. Toivon, että etsit jostain apua itsellesi. Onko sinulla ystäviä? Ehkä voisit turvautua myös ammattiauttajiin?
Kaikkea hyvää elämällesi
toivottaa Päivi-pappi
Ehkä homma helpottaa iän myötä? Ihmisen pitää tulla toimeen yksinäänkin. Hae terapeuttista apua? Lapsen tekeminen on sitten se viimeinen ja järjettömin vaihtoehto, eli älä sorru siihen. Ongelmainen ihminen jaksaa huonosti vanhemmuuden ja lapsi ei poista yksinäisyyden tunnetta.
Itsetuhoiset ajatukset ja ala arvon tunne vetävät minut saman tein alas
Ehdottoman tärkeää olisi oppia arvostamaan ja rakastamaan iteäsi! Tarvisit jonku ihmisen johon voisit peilata itseäsi niin, että sinun itsesi arvostaminen ja rakastaminen kohenisi, ja luottamus itseesi lisääntyisi. Ehkä kumppanisi ei riitä siihen tehtävään täysin. Vanhempasi? Ystäväsi? Mahdollinen ammattiapu jos ei muut läheiset voi asiassa auttaa. Tai joku nettituttavuus. Tietoisuutta itsestäsi olisi tarve lisätä jollakin keinoin. Sieltä voisi löytyä myös ratkaisu yksin olemisen pelkoon ja ahdistukseen.
Olen käynyt puhumassa, mutta lopetin koska en päässyt paikalle enään jatkuvan masennuksen ja unirytmien kääntymisen johdosta, vaan makasin siihen aikaan aina sängyssä. --
Itsemurhakokeilustani ei ole kuin alle kk aikaa, alkoholista ja masennuksesta/ahdistuksesta sekin johtui. Lääkäri sanoi, että minun olisi pitänyt jäädä vielä tarkkailuun koska otin tuplaten lääkkeitä ryyppäyksen jälkeen, mutta ahdistukseni vuoksi lähdin seuraavana iltana menemään. --
Tiedän, että ei pitäisi juoda. Mutta se on aivan sama onko kännissä vaiko eikö, koska selvinpäin oloistani ei kaikessa vakavuudessa tiedä todellisuudessa kukaan. --
Voisinpa vain olla jossakin muualla täältä, näin pääni sanoo muutenkin kokoajan. --
Sain lähetteenkin avohoitoon, mutten mennyt koska pelkään suljetulle osastolle jäämistä ja kukaan ei pääsisi muutenkaan minua katsomaan sinne, saati ei minulla olisi varaa kustantaa kyytejä toiselle paikkakunnalle. Se "psykologikin" vain huusi minulle, siksi en enään mene sinne.
Se ettet jaksa ja pakenet päihteiseen saattaa johtua, että yksin ollessa sinun on pakko pysähtyä kohtaamaan ajatuksiasi ja sitä pahaa oloa, mitä sisimmästäsi kumpuaa. Samaa pätenee oloa suljetullakin. Sinulla on tunne, että joku pakottaa kohtaamaan sen mitä pakenet.
Tarvitse nyt kyllä ulkopuolisten ja ammattilaisten apua. Puhuminen ja kirjoittaminen myös auttaa.
Kun tietäisin vielä, että millaista apua, kun olen sitä niin kauan miettinyt. --
Liian tunteikas tähän maailmaan. Tekisi mieli joka päivä tehdä itselleen jotakin ja jos ahdistukseni ei koskaan lähtisi, kuten monella ihmisellä se säilyy loppuelämän, olisi elämäni tuhoon tuomittu. Masennuksen parantumiseen uskon, mutta ahdistus ei tule lähtemään, koska en saa sopivaa apua, ja vaikka olisinkin juomatta alkoholia, kestäisi taas, että saisin apua eli ehkä lääkkeitä, tulisi minun olla tuskissani ilman alkoholiakaan siihen asti, että aika siihen on, ja se ottaa oman aikansa selvänä ja myös vaatii odottelua ajan paikanpäälle puhumaan pääsemiseen.--
Olen hakenut tukea ja kertonut asiasta miesystävällenikin, mutta hän vain teeskenteli olevansa kiinnostunut. En saa edes välittämisen osoitusta seksin jälkeen. Ehkä tämä on minulle liikaa...
Moi.
Oon 26-vuotias nainen ja vastaan nyt sulle ihan omien kokemusteni pohjalta.
Mä tunnen itsekin olevani "liian tunteikas" tähän maailmaan, mutta olen huomannut, että kun työstää ihan kaikenlaisia tunteita, olo helpottuu. Ulkopuolisen apua kaivataan silloin, kun tarvitsee jonkun toisen ihmisen näkökulman asiaan. Yleensä todella yksinäiset ihmiset kokevat helpotukseksi terapian.
Mä itse kamppailen kaksisuuntaisen mielialahäiriön, sosiaalisten tilanteiden pelon ja epävakaan persoonallisuuden kanssa. Olen kyllä kyseenalaistanut noita diagnooseja, etenkin kaksisuuntaisen, mutta se ei ole pääasia, mitä papereissa lukee, vaan se, miten sitä hoidetaan.
Mä itse alkoholisoiduin 23 vuotiaana ja tätä menoa on nyt jatkunut kolmisen vuotta. Mulla on ollut 3 kk:n raitis jakso, jolloin en juonut siis tippaakaan. Mun mieliala koheni, jopa kasvot näyttivät erilaiselta. Ei ollut niin turvonneet. Se kohensi myös itsetuntoa.
Mä alkoholisoiduin sairaalassa olon jälkeen ja tarkkaa syytä en tälle edes tiedä.
Löysin sairaalassa ollessani viikonloppulomilla nykyisen avopuolisoni. Rakastan häntä enemmän kuin ketään aiemmin elämässäni.
Mulla on ollut hirveät paineet hänen suhteen, sillä haluan tosissani pitää hänet. Mun oli todella vaikea puhua hänelle mun mielenterveysongelmista, koska tavatessamme olin täysin eri persoona; olin vetänyt alkoholia ja rauhoittavia sekaisin ja olin eufoorinen.
Olen kertonut tämän hänelle.
Suhteemme perustuu luottamukseen.
Mä tiedän erittäin hyvin, että alkoholi tekee mulle todella pahaa. Silti jatkan juomista, koska olen todella yksinäinen. Kaipaan myös jotain jännitystä elämääni, sillä koen menettäneeni nuoruusvuosiani.
En tunne kuuluvani mihinkään. Mulla on yksinäistä, en ole töissä tai opiskele. Voisi jopa sanoa, että olen syrjäytynyt.
Mulla ei ole edes halua mennä töihin.
En ole valmis.
Viime aikoina mulla on ollut vaikeuksia erään lääkityksen kanssa ja psyyke on mennyt pahaan jamaan.
Mä itse koitan vältellä tunteitteni käsittelemistä vielä tänäkin päivänä. Mutta sille ei oikeasti voi mitään, että jossain vaiheessa ne on pakko kohdata. Vihaan masennusta. En kestä sitä.
Olen alkanut miettimään taas itsemurhaa, mutta tiedän, että se ei oikeasti ole hyvä juttu. Läheiset ihmiset oikeasti suree! Ne kaipaa ja ihmettelee. En haluaisi jättää sellaista ihmetystä läheisilleni jälkeen.
Mä olen kärsinyt näistä mielenterveysongelmista jo teini-iästä lähtien. Olin ehkä 14, kun tätä sosiaalista eristäytymistä ja arkuutta alkoi esiintymään.
Mun avopuoliso välillä myös esittää olevansa kiinnostunut, koska hän on niin välittävä. Ota se asia niin.
Aina ei oikeasti ymmärrä toisen sielun maailmaa, mutta haluaa yrittää ymmärtää. Siihen ei oikein voi kommentoida mitään järkevää. Etenkään kun se oma partneri ei ole ammattiauttaja. Hänelle voi kertoa huolet, mutta ei voi olettaa, että hän jotain niihin osaisi sanoa.
Pääasia että kuuntelee ja tiedostaa, missä mennään.
Mä toivon, että sä löytäisit elämästäsi jotain mielenkiintoista.
Tuntuisi pahalta ajatella, että taas menetettiin noinkin fiksun oloinen nuori nainen, joka koki olevansa tunteikas.
Kyllä meille tunteellisillekin ihmisille on jossain paikka. Suomessa ei ole tällainen kulttuuri kuitenkaan loistossa.
Kaikkea hyvää sulle.
kasvat aikuiseksi tai sitten ei. On mahdollista että pysyt hulluna koko elämäsi. Joo.
Kyllä ahdistuksestakin voi parantua ja se helpottuu ajan myötä. Sopiva lääke voi myös auttaa ja lievittää sitä tuskaa. Ihmisen psyykeessä on jo itsessäänkin korjaavia mekanismeja.
Tuo-helpottaa-kun:lle sellaista, että menee hankkimaan elämän, kun pyörii näillä palstoilla laittamassa dislikeä omaan pahaan oloonsa. Saattaisit tarvita enemmän apua, joten kommenttisi vain tekee olostani hauskemman.---
Ja musafanille Kiitos viestistä. Ymmärrän miltä hajanaisen psyykkeen kanssa tuntuu elämä. Ja ei, en heitä mieheni niskaan kaikkea todellakaan, annan vain pintaraapaisun asioista, jotka ovat minuun vaikuttaneet ja jotka pyörivät päässäni. Kiitos kohtelijaisuudesta, sinulle samaa, toivon että pärjäät. Toivossa me elämme, emme uskossa, siis ihmiset, ketkä tietävät todella kaikki nämä tunteet päivästä toiseen.
Muuta sosiaaliseen maahan. Suomessa et tule ikinä pääsemään masennuksestasi eroon, sillä täällä on pakko pärjätä yksin. Jos et pärjää, saat yhtä paljon myötätuntoa osaksesi kuin muovipussi. Jos kuitenkaan et halua muuttaa yhteisöllisen kulttuurin maihin ja haluat jäädä, tee facebook-profiili tms. ja laita sinne vaikka kerran viikossa upeita valokuvia patikkareissuilta (yksin tietenkin), marjasaaliista, erikoisista ruoista lautasellasi ja tietenkin ulkomaan matkoista niin suurkaupunkeihin kuin ällistyttäviin luontokohteisiin. Tietenkin plussaa on, jos saat selfieihin jonkun tyypin hymyilemään todella leveästi kanssasi. Tällä reseptillä saat takuulla tykkäyksiä ja ihailua, ystävistä en uskalla luvata mitään.
Vastasit yli 5 vuotta vanhaan viestiin.Miksi?
Ole läheisriippuvainen.
Aloittajalla selvästi tuskan parahdus! Nyt kannattaa opiskella syksyn koittaessa pakkasrunoa.