Tulee Kaurismäen mykkäelokuva JUHA, joka kertoo tarinan itse Ouninpohjan Ohranasta. Aku ajelee hiekkateillä urheiluautolla ja Ohrana ajelee traktorilla pellolla jättisuuren jakoavaimen kanssa. Akulla alkaa urheiluauto keittämään ja Ohrana rientää pellolta apuun korjaamaan urheiluauton moottoria suuren jakoavaimensa kanssa. Sitten elokuvassa käy juuri niin, kuin Ohranalle on naisasioissa aina käynyt. Todellinen katseluelämys !!
Töllöttimet auki tänään 3.3. 2016. Teema klo 21.55
16
97
Vastaukset
- Tolkku
Jaa, tämäkin on kuvattu Jämsän seudulla.
Uudessa-Seelannissa oli yksi vähän samankaltainen tapaus kerran kanssa , mutta sitä ei ole kuvallisesti , eikä äänellisestikkään taltioitu . Harmi.
Sillä meille Jämsänseutulaisillekkin kuten kaikille muuseutulaisillekkin olisi hyväksi nähdä tai edes uskottavasti kuulla että muuallakin tapahtuu kuin täällä tai naapurissa. Jopa isompiakin asioita kuin että Trukkikuski puhalsi 0,6. - töllökiinni
Joltain on ilmiselvästi muija lähteny toisen kainaloon ja ei osaa luovuttaa ja ottaa aivoon jne jne jne jne
- töllöauki
Klassisen oivallinen esimerkki siitä, kuinka korvessa syntynyttä ja kasvanutta maalaistolloa hööpötetään.
- Tolkku
Maailma on raaka paikka elää , mutta pirukaan ei vilpittömän silmiä noki..
- jiiämäääs
Ai että kun nää ouninpohjan "Juhatkin" olis mykkiä,jaksais ehkä niidenkin omakehua ehkä 5 min kuunnella
- Rallia-Kostajalla
Synkässä korvessa syntyneelle ja kasvaneelle muodostuu ökysuvun rasitteena sairas mielenlaatu.
- Ouninpohjanohrahana
En katso.
- shemeikka-
salaa katsot kuitenkin...
- PajanMies
Tunti vielä ja päästään nauttimaan täysillä siitä, kuinka syntyperäistä korpitolloa ja hoopoa vedetään nenästä.
- töllöauki
Vajaa 5 min. enää ja pääsemme nauramaan selkäkeikkanauruja Kalle Päätalon sanoin Ouninpohjan Ohranan epäonnistuneelle rakkaustarinalle.
- OliKirveelläTöitä
Kova jätkä oli Juha. Ei paljon 7,65 Akka-Mauserin kuulat pysäyttäneet menoa.
- 0120
Yksi tylsimmistä koskaan tehdyistä elokuvista, onneksi on muitakin kanavia.
- aivanpaska
Jo oli tyhmä kuva.
- RytöKartanoRysähtää
Kerta kaikkiaan aivan loistava elokuvaelämys. On kuulemma tallennettu ja esitetään Kaipolassa PT2:n ruokalassa heti, kun Asennusyhtymän pöytä siinä ovenpielessä on täynnä bolsuja. Haluavat hartaudella ja kaiholla muistella entistä TyöToveria Juhaa.
- Kova_Kommunisti
Ohrana oli vihattu työmies siinä porukassa... lahtari ja pirullinen porvari se oli. Mutta Rami R. oli meidän kaikkien bolsujen mieleen. Siinä oli oikea TyöToveri. Taitaa olla kuulemma Ramilla nykyään oma metalliverstas Thaimaassa. Ettei vaan Ramista ole tulossa kohta porvari?
- maatukska
Oilihan siinä pajalta votekin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418