Eikö persujen kannatus oikein nouse?

Kaipolan_duunarit

Mutta Sosialidemokraateilla ja ViherPunikeilla menee nyt hyvin. Kohta taas päästään porvaria kuristamaan kurkusta oikein kunnolla, kunhan nyt ensin itsensä munaavat hallituksessa oikein perusteellisesti.

17

56

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LakatutVarpaankynnet-

      Hyvä, että ne möykkäävät mölöttäjä-persut kutistuvat kohta mitättömäksi marginaalipuolueeksi.

      • Siis_hetkinen

        Kohta? Ne ovat jo pudonneet marginaaliin.


    • Lindströmin-pihvi

      Perussuomalaisten johdolle kannatus ei tällä hetkellä merkitse paljon mitään. Tärkeintä on huonossa hallituksessa oleminen. Tämä on näkynyt Timo Soinin lapsellisen oloisissa retosteluissa tapaamillaan valtion päämiehillä. Äänestäjille luvattuja asioita ei ajeta. Puoluetukea eli julkista rahoitusta siirretään "tukisäätiölle" puoluetoimistosta maksettujen huippuvuokrien muodossa.

      • MuistoVainJääPersuista

        Vieläkö Jämsänkosken ja Kaipolan tehtaalla on persuja? Kaipolassa ainakin Öky-Mersulla ajavan entisen Mahti-Prolen poika yritti nostaa egoaan Pk7:lla persuissa.


    • HeHeHeHeMikäVaalilupaus

      Kaipolan Pitsatiimiläiset äänesti viime vaaleissa persuja.

    • Nähty.on

      Jämsän pikkupersut möykkäävät hädissään Kielet ja käännökset -palstalla.

    • PS.on.perusvoima

      Kateellisten valitusta. PS on tullut jäädäkseen ja kansa tykkää siitä yhä enemmän. Hallitus on vasta aloittanut hommat ja pääasiassa korjailee punaviher-typerien mokia. SDP on myös poistuva puolue. Ketään ei kaipaa homopuoluetta. Stubbi lentää varmaan aika nopeastikin pois, toivoen merkeliltä jotakin duunia. Sitä kyttäilee koko ajan. Ei muuten toistelisi kun papukaija samoja asioita kun merkkeli.

      • voi.stubbelia

        EI vaan merkkeli taida tykätä stubbelista. Muutenhan olisi jo tarjonnut hommaa vaikka kenkien kiillotus osastolla.


      • luotankavuun

        Vai Sdp homo puolue? Persuilla nuorten johdossa jolle kelpaa kaikki.......


      • EiAnnaAihetta

        Hölmö mikä hölmö.


    • entinenPersu

      Suomidemokraatit saa kohta kannatuskortit kasaan ja se on persujen loppu se...

    • MegaMättö-

      Suomidemokraatit tulevat ottamaan valtaosan tulevista äänestäjistään persuilta. Persujen ryhävalas röhnöttää... he, heh... Kreikka, maahanmuutto, rajat kiinni... niitä hokemalla minä sain teidät hölmöt äänestämään persuja... eikä mitään lupauksia ole pidetty. Nyt minä olen ulkoministeri ja tykkään istua ison Audin takapenkillä.

    • Sir-Papu

      Eihän sitä voi kun tappiota odottaa, kun "pääpiruina" toimii tuomittu raiskari ja tuomittu rasisti.

      • sirpapu

        Eikö huuhaa pelle sirpa paskanpuhuja muista että tuo raiskaaja on oikeasti depuli??


    • luotankasvuunKevätTulee
      • kelk

        Mitäs se reppana eräkurantti ukkeli täällä taas höpisee. Ei ne kuule virpoja lapset löydä tänne Timon hirsilinnaan. On kuule sen verran kaukana kyliltä ja muista asumuksista. Pitkä yksitystie johtaa tänne niemeen ja on vielä puomikin esteenä.Täällä on mukava asustella.Kävikös ne siellä rintamamiestalossa virpomassa.Taisivat virpojat tietää vanhasta mkokemuksesta, ettei se kitupiikki mitään anna.Mitenkä on saako eläkkeellä olevan irtisanoa vai ei.Kilauta vaikka kaverille ja kerro sitten minulle.


    • denoot

      Ja niin ihmiset sotivat sanoin ja teoin toisiaan vastaan. Lainaus Raamatusta "Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.
      Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin."(Käännös -38 Matt. 24:6-7)

      Vanha virsi sisältää totuuden

      https://evl.fi/Virsikirja.nsf/d43296c5d54e5d8dc2256de400546d8a/e90c6769d73df2e6c2256db00035dde3?OpenDocument

      Siunausta jokaiselle tämän lukijalle haluan toivottaa näin Pääsiäisen alla. Toivottavasti jokainen meistä löytää Jeesuksen ja pääsee perille Taivaaseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe