EU-tilasto 500.000 varastetusta aseesta pötyä

lobbarinojaavalheeseen

EU-Asekieltolobbaajien aseena vääristellyt tilastot!

Saksalainen tunnettu asealan yrittäjä ja harrastusaktivisti
Katja Triebel on tuonut julkisuuteen tyrmäävää tietoa EU-
harrastusasekieltohankeen valmisteluun ujutetuista täysin
vääristellyistä tilastoista, jonka mukaan EU:ssa varastettaisiin
vuositasolla liki 500.000 luvallista asetta.

Direktiivilobbarin resepti: Peloittelua tilastoilla ja terroristeilla

Tuulesta temmatulla puolella miljoonalla varastetulla aseella ja
pelotteluilla niiden päätymisestä terroristien käsiin on tunnetut
harrastusasevastaiset eurokansanedustajat aktivistitukijoukkoineen
pönkittäneet vaatimuksiaan laajoista kielloista metsästys- ja harrastus-
aseiden omistamiseen EU:ssa. Toteutuessaan esitetyt direktiivit lopettaisivat käytännössä kokonaan suomalaisten reserviläisten ampumataidon ylläpidon
omilla, itse rahoittamillaan puoliautomaattikivääreillään sekä johtaisi jopa
yli 100.000 harrastusaseen takavarikointiin harrastajilta Suomessa (mm. itselataavat kiväärit, haulikot ja pistoolit sekä pumpputoimiset haulikot.)

Asevarkauksia Saksassa 147.000 vai oikeasti vain 500 vuodessa?

Vääristellyn ja virheellisen tilaston mukaan esim. Suomessa
varastettaisiin vuodessa 8.000 asetta, kun todellinen luku on poliisin
tilastojen mukaan noin 200. Vastaavasti Ruotsissa väitetään
varastetun vuositasolla 17.000 asetta, kun todellisuus on noin 269.
Näistä varastetuista aseista vuositasolla vain noin 20 on tullut esiin
Ruotsissa rikostutkintojen yhteydessä. Huimin tilastovalhe on väite Saksassa
varastettavan vuositasolla 147.000 asetta, kun todellisuuudessa Saksan
poliisin tilastoista on voitu todeta keskimäärin enintään 500 varastettua asetta vuodessa!

Henkirikoksista todellisuudessa vain 15% tehdään aseilla

Valheet eivät valitettavasti lopu tähän sillä edelleen samassa harrastusase-kieltohankkeessa on väitetty EU:ssa kuolleen viimeisen 10 vuodena aikana jopa 63.000 ihmistä tuliaseiden vuoksi. Todellinen luku, yllätys, yllätys onkin noin 8.000
ihmistä. Tuliaseilla on aiheutettu kaikista henkirikoksista enintään 15% ja vuositasolla aseiden kautta kuolleiden määrä on viimeisen 10 vuoden aikana laskenut 35%!

https://legalwaffenbesitzer.wordpress.com/2016/02/14/die-maer-der-500-000-gestohlenen-waffen/

http://german-rifle-association.de/essc-wirbt-mit-total-falschen-daten-fuer-eugunban/

0

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

        Vaikka oot jo noin vanha!?
        Ikävä
        109
        1340
      2. MiltäKaivattusi

        Näyttää? !
        Ikävä
        45
        911
      3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

        Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
        Ikävä
        50
        736
      4. Perhoseni (miehelle)

        Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
        Ikävä
        129
        694
      5. Mitä meidän välillämme

        On käynyt näiden vuosien aikana?
        Ikävä
        70
        666
      6. Uskaltaisitko

        Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
        Ikävä
        67
        616
      7. Olen tavattavissa

        tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
        Ikävä
        53
        597
      8. Halaus juuri sinulle

        Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
        Ikävä
        55
        555
      9. Onko Sofia jälleen jätetty?

        Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        94
        485
      10. Mies, näetkö minut myös

        Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
        Ikävä
        20
        480
      11. Meneekö unohtamis

        Projektisi hyvin??
        Ikävä
        34
        467
      12. Voiko se ikinä toimia

        Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
        Ikävä
        32
        458
      13. Mitä jos...

        Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
        Sinkut
        142
        453
      14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

        Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
        Ikävä
        115
        453
      15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

        EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
        Kajaani
        92
        451
      16. Kuka se on

        Kuhmon komein aikamies?
        Kuhmo
        5
        448
      17. Uskallatko paljastaa

        Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
        Ikävä
        49
        447
      18. Voin tulla

        Sisustamaan sulle 🤭
        Ikävä
        51
        445
      19. Et sinä mitään

        Oikeasti halua
        Ikävä
        52
        403
      20. Miksi jätit vastaamatta mies

        Silloin kauan sitten 😔
        Ikävä
        42
        400
      Aihe