Olin rukoushuoneella joulukuunteluissa, mahdollisesti v 1987. Silloin kuulin ekaa kertaa OM ja GP. En enää muista saarnoista mitään, mutta sen muistan miten sydämessäni sain tuntea, nyt, nyt saarnataan niin kuin ennenkin, eikä vain se, vaan tunsin että tässä on suuri Pyhän Hengen voima ja valkeus, sen tunsin sydämeni pohjassa.
Jumala antoi sen todistuksen sydämeeni, että jaa ja amen. Kiitos siitä Hänelle.
Se oli muistelisin 1987
21
186
Vastaukset
- Jumalahoitaa
Meillä ei ole mitään hätää vaikka ulkona pauhaa kylmä tuuli. Jumala on luvannut olla loppuun asti meidän kanssa
- Kamupola
Näin juuri sanovat myös muslimit ja muut uskovaiset. Kaikki luottavat siihen että Jumala on luvannut olla heidän kanssaan loppuun asti.
- voikökkö
Näin se vaan on velikallis.
- voikökkö
voikökkö kirjoitti:
Näin se vaan on velikallis.
Kommenttini oli velikalliille.
- teuta01
Kyllä se mahdollista on minä olin 1982 Jouluna Gällissä ,en nänyt ,gp enkä om missään. gp on syntyt noin 12 vuotta ennen om. ja om on s.1952 joten hän täyttää 64v. tänävuonna. ja gp on 76tai 77. siis iältään ,,muuten he ei olleet vielä saarnaajia
he oli Rukousten pitäjiä. heistä tehtiin sitten 1990 paikkeilla lähetysmihiä .
.
Onneksi EH: ja kumppanit sai ne pidettyä ruotsisa vuoten 1996. joka sitten kos-
tautui ja heidät erotettiin 1998 . ilman kristillistä toimia VOI:voi.- SigridAronForsius
GP 70 v, ei enempää.
- Essulessu
Saarnattiin kuin ennen? Mihinkähän tuo OM saarna vertautuu? Itse muistan GJ,HG,HK jne ja kyllä heillä oli puhdas oppi ja ääni, johon ei ollut sekoitettu omaavanhurskautta.
Tämä hirmuhallitsija porukka häpäisee koko lapinmaan perinnön ja ahdistaa seurakunnan tiukkaan talutusnuoraansa: tee, älä tee, seuraa neuvoja, tottele, älä ajattele, älä tutki, ja loppuviimeksi hienosti kätkettynä: älä usko vapaasti.
Omavanhurskaus on aina vihannut uskonvanhurskautta, ja nimenomaan kristillisyden sisällä. Elämme juuri sellaista vainon aikaa. Mistään muusta ei päästä syyttämään kuin että pidetään vanhasta opista kiinni ja ei alistuta noiden alistajien alle.- piip664478
No, sehän on selvää, mihin tuo vertautuu.
Sehän on August Isaksonin puheet. Nää separatistit ovat palauttamassa Isaksonin kunniaa sekä Levi Älvgrenin ja Sten Johanssonin oppeja. - oikasija
piip664478 kirjoitti:
No, sehän on selvää, mihin tuo vertautuu.
Sehän on August Isaksonin puheet. Nää separatistit ovat palauttamassa Isaksonin kunniaa sekä Levi Älvgrenin ja Sten Johanssonin oppeja.virhetulkinta.
- teuta01
oikasija kirjoitti:
virhetulkinta.
Älä tulkitse mitään ettei mene pahaksi .minä
uskon piip. 664478. hän on rehti kirjoittaja ja.
Ymmärtää asioita .
- kokemuksianne
Kertokaa kuinka teille on syntynyt lapinluottamus, onko se tullut pikkuhiljaa tai synnyinlahjana tai jossain tilanteessa taivaanlahjana?
- Jaahassu
Se oli -96 lähetys. Olin vuosia ollut ahdistunut suomen kristillisyydestä. Kyseisen lähetyksen aikana tunsin, että nyt saarnataan niin, että sydän iloitsee, kaksiteräistä jumalansanaa. Usein olen senkin jälkeen epäillen tai peloissani alkanut kuuntelun, mutta aina yllättynyt iloisesti, vielä on sama ääni ja oppi. Näiden kokemusten kautta on vuosien aikana vahvistunut luottamus ja rakkaus elävään seurakuntaan. He ovat, kuten itsekin saarnoissaan sanovat, heikot astiat. Mutta sellaisten kautta on niin hyvä tulla ravituiksi. Yksi usko ja henki, se tarvitaan. Järjelle nämä eivät avaudu.
- teuta01
Jaahassu kirjoitti:

Mää,olen varmaan sellainen järjellä eivoitajuta tollasta ,
Siis minä pelkään että olen niin järkevä etten tajuu. ... - iltakanssapuhe
Jaahassu kirjoitti:
Se oli -96 lähetys. Olin vuosia ollut ahdistunut suomen kristillisyydestä. Kyseisen lähetyksen aikana tunsin, että nyt saarnataan niin, että sydän iloitsee, kaksiteräistä jumalansanaa. Usein olen senkin jälkeen epäillen tai peloissani alkanut kuuntelun, mutta aina yllättynyt iloisesti, vielä on sama ääni ja oppi. Näiden kokemusten kautta on vuosien aikana vahvistunut luottamus ja rakkaus elävään seurakuntaan. He ovat, kuten itsekin saarnoissaan sanovat, heikot astiat. Mutta sellaisten kautta on niin hyvä tulla ravituiksi. Yksi usko ja henki, se tarvitaan. Järjelle nämä eivät avaudu.
Muistan tuon lähetyksen, olin yökortteerissa jossa virisi kanssapuhe ja sain tuntea että tuli paloi Siionin kartanolla niissä.
- uskotnäkyväisiin
Jaahassu kirjoitti:
Se oli -96 lähetys. Olin vuosia ollut ahdistunut suomen kristillisyydestä. Kyseisen lähetyksen aikana tunsin, että nyt saarnataan niin, että sydän iloitsee, kaksiteräistä jumalansanaa. Usein olen senkin jälkeen epäillen tai peloissani alkanut kuuntelun, mutta aina yllättynyt iloisesti, vielä on sama ääni ja oppi. Näiden kokemusten kautta on vuosien aikana vahvistunut luottamus ja rakkaus elävään seurakuntaan. He ovat, kuten itsekin saarnoissaan sanovat, heikot astiat. Mutta sellaisten kautta on niin hyvä tulla ravituiksi. Yksi usko ja henki, se tarvitaan. Järjelle nämä eivät avaudu.
Eikö sinun olisi pitänyt ennemmin olla ahdistunut omasta tilastasi?
Jos et usko mitä Raamattu sanoo, olet epäuskossa ja se on kadottava tila.
Nyt uskot kalliiseen kristillisyyteen ja vanhimpiin lappiuskoisten kanssa, se ei kuitenkaan ole pelastavaa uskoa.
- äänitakapenkistä
1987 oli GJ ja muut vanhat kuolleet, joten GP ja OM pääsivät vapaasti saarnaamaan. Näin aloittajakin pääsi tuntemaan, että nyt saarnataan vihdoinkin oikein.
Olemmekin saaneet kuunnella Lapista kirkasta, puhdasta AI:n oppia, jossa ei ole boremannilaista hapatusta, kaavat on kohdallaan ja toisten kristittyjen synnit selvästi esille tuotuna.- Tottuudenpuolest
Kun ei oo ollut vielä elämässä niiden vanhempien vanhimpien aikaan niin ei tieteskää oo kuullut niiden saarnojakaan haloo hei!! Teit nopeesti johtopäätöksen, väärän. Ehkä Suomen kristillisyydessä kaksteränen sana oli hakusessa-- kuka muistaa -80 -luvulla ja -90 -luvullaki millasta oli??!!
- Taivaaseen
Lapin vanhimmilla on sama oppi ja ymmärrys, he tekevät työtä kuin yksi mies. Täällä nyt halutaan tehdä erotusta vanhimpien välillä- ei me läpi mulle! Kun sain uudensyntymän armon, korvat aukenivat-- ja mikä ilo oli kuunnalla ketä tahansa vanhinta tai uskollista saarnaajaa! Sydän vastasi 'jaa' ja 'aamen'! Lintunen oli pesänsä löytänyt ja sydän lauloi kiitosta!
Tarvitset Jeesuksen apua: se on 'effata-aukene'- että saat korvat kuulla. Jeesus avaa korvat kuulemaan ja sydämen ymmärtämään! - Jappe2531
Iloinen kuin kesä hevonen tai niinkuin lintu joka munasta pääsi! Se on riemua ja vapautta vailla vertaa. Mutta riekkuminen ei ole riemua jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Enkä nyt puhu saarnaajista tai Lapin maan neuvoista.
Etsiköön jokainen tätä vapautta mikä evankeliumista löytyy. - Åftan-Karesuando
No jos miekin rehellisesti kerron ittestäni niin ko sain uuestiherämisen kohalleni ja bruukkasin kokkouxissa käymhään ja ristittyjen kanssakäymisiin, niin sain monasti kuulla täälläkin peräpohjolassa ette ruotin saarnajia pijethään turhasta kultajalustalla. Vain ei se minua häkäilytti sangen paljon sillä muistin miten aikoinaan apu tullut monille lappalaisille siihiaikhaan ko täällä väärä henki ja herraskristillisyys nousi ja lappalais puhuvaisista saarnavaisista perkelheen päähän tuomana alkoiit valheita äänheen päästämhään ja kamalia asioita praattamhaan kekimällä keksiit jopa J. Raatamasta ja Purnusta ja Appelqvistista ja ynnä muista, ja niitten kesken alkoi sellainen veritaistelu ette kenkhään ei tietänyt herrääpikö huomenella eli kuolee yöllä salakavalasti kirvehestä,näin kovat ja raajat oliit net ajat täällä peräpohjolassa. No mie muistin nämät ja aattelin eihän se saata näin olemhaan sillä J. Raattamaan ajoilta on sinne Jumlan johatuxen kautta asetettu hengellinen Jerusalem eli Betlehem ja vanhurskhaat miehet ja vaimot sanoiit ette vaikka tuhkaxi palaa tämä niin sieltä tuhkan seasta kallis kulta kappale löytymän pittää. No, jälkheenpäin mie kohtasin nämät saarnavaiset lappalaiset veljet joita täällä internetsivuilla perkhathaan ja puhuthaan sopimattomasti (eli kuinka olisikin asia kenekin kohalla ei ole soveliasta seljän takana praattamhaan pahhaa vain pittää kasvot kasvoihin tahi seurakkunan läsnäollessaan eikä näin takanta. No mie uskon jahka nämät miehet tulevat oovat sinne lanthaan niin te saatatta eli saatta mahollisuuven vaikka kesken saarnamisiaan nousta ja kysyä ja aivotuxenne ulos puhua ja näin on rehellinen) No mie kohtasin nämät miehet ja toisen kanssa henkilökohtaisesti pitänheet olemma yhteyttä ko löytyi niin paljon suvun kautta yhteistä, ja mie saatan vain sanoa ette kaikki pahhaa ja sopimatoin minkä täälläkin puhuthaan ei pijä paikkaans . Net oovat yhtä vikansatuntevaiset ja armoatarvittevaiset eikä kenkhään taho niistä olemhaan kunningas eli johtaja.
- fkrkekekek
Olet eksytetty uskomaan saatanaa jumalaksi!!
uskontunnustuksesta ja sen kaltaisuudesta...
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
Ymmärtämättömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole ymmärrystä'
Ihmisyydestänne luopuminen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä eikä rikollisia kristittyjä:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
Jumalasta luopunut on luopunut kaikesta Jumalallisuudesta:
JEESUKSEN evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
LUOPUMALLA YHDESTÄ "HEISTÄ" LUOPUU "HEISTÄ:"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406