Mielestäni Antti Pentikäinen ja Kesitas ovat

KallisHinta

nostattaneet kansakunnan kieleen eniten vihapuhetta vanhoillislestadiolaisia vastaan. Antti arvovallallaan ja Kesitas tyhmyydellä.

Löytö alempaa:

Antti Pentikäinen - on kirkon ulkomaanavussa toiminnanjohtajana, sekä ehkä myös rauhanyhdistyksessä puhujana, ellei häntä ole vieläkään "uskallettu" hyllyttää? Hänen on epäilty ajoittain kirjoittavan myös täällä suomi24 foorumilla, tosin niin on epäilty Olavinkin kirjoittavan ja minua on jopa epäilty Olaviksi.

Antilta on kysytty:

"Mitä ajoitte takaa, kun siteerasitte -itseänne- julkisessa naamakirjassanne, kopioimalla jo aiemmin kirjoitun tekstin uudelleen kahden vuoden päästä talvella 2014, eli viime vuonna? Kopiossa luki irvok.... siis tarkoitan arvokkaasti "lasten valtakunnan" kunniakansalaisten edunvalvonnasta ja samassa tilapäivityksessä jatkoitte, että SRK ts. Olavi Voittonen kipuilee edelleen pedofilian kanssa eikä tee asian korjaamiseksi tarvittavia toimenpiteitä"

Kun vl-pf-keskustelu oli jo laantunut ja eniten kärsineet UHRItkin saivat hengähdystauon - te kuitenkin naamakirjan kautta siis mässäilitte JULKISESTI taas saman asian agendaan.

On siis spekuloitava, joko

a) olette oikeassa, mutta ette ilmoita edelleenkään poliisille, tai

b) keräätte naamakirjan kautta irtopisteitä, mutta

c) esteeksi tulikin veljesi eurovaalit ja tämä armoa antamaton suomi24palsta, joten

d) tilapäivityksesi piti poistaa ennen vaaleja, eikä

f) salakuuntelukaan lyö leiville

Onko Teillä toiminnallenne tervettä selitystä? Mitä mieltä olette J. Kaaron artikkelissa esiin nousseista käänteistä, joista voi TERVEESTI päätellä sen ettei pedofilia ole koskaan ollutkaan vl-liikkeelle mullistava ongelma, mutta *aiheutetun* pedofiliakohun (julkinen terrori) seurauksena on mahdollisesti annettu kyseenalaisia tuomioita ja näiden seurauksena "taivaan taimia" on ajautunut itsemurhan partaalle. Sen enempää tässä yhteydessä muista jopa tuhansista syyttömistä - vähintään pilkatuista puhumattakaan.

Täytyy kai teillä olla mielipide nykytilanteesta, kun vielä vuosi sitten tarjositte SRK:lle korjauksia "kipuilun sijaan"? Vai laittoiko Olavi asiat kuntoon 50 v takautuvasti ja te otatte julkisesti kantaa vain silloin kun *sulkaa* olisi tarjolla?

Eikö heru edes "idalle" sympatiaa?

Lainaus J. Kaaron artikkelista:

"Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti"

"Ensin koulussa vain katsottiin hieman pidempään. Sitten alkoi huutelu. "Isäs on lastenraiskaaja." "Pedofiilin kakaroita." Ida sanoo, että hän kuunteli huutelua päivittäin ja ajatteli kestävänsä sen niin kauan kuin bestikset pysyivät hänen rinnallaan. Bestikset kuitenkin katosivat yksi kerrallaan, ja kun viimeinenkin käänsi hänelle selkänsä, hän päätti luovuttaa. Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti. "Vihasivustojen pitäjillä ei taida olla aavistustakaan, miten paljon vahinkoa he aiheuttavat viattomille sivullisille", Ida sanoo. Idan nuoremmat sisarukset itkivät ja raivosivat joka aamu ja kieltäytyivät lähtemästä kouluun. Lapset saivat psykiatrista apua selvitäkseen kouluhelvetistä, mutta lopulta neljän lapsen oli vaihdettava koulua, mitä ei ollut yksinkertaista järjestää harvaanasutulla alueella. Annalle kävi kuten hänen lapsilleen. Naapurit, lasten koulukavereiden vanhemmat, vanhat ystävät, toiset lestadiolaiset perheet – kaikki lakkasivat puhumasta hänelle."

http://www.rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225350

38

364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • copyKesältä2015

      Vl-Pedofilia kohua ylläpidetään henkilökohtaisista syistä! Tuo on täysin selvä asia ja osa näistä vaiheeseen jääneistä, osittain rupsahtaneista, ehkä elloksen asusteita käyttävistä, luusereista tiedostaa sen itsekin. Suurin osa ei.

      Viime päivät on osoittanut ettei näillä "lasten edun valvojilla" johannilla, mareilla ja heidän agitaattoreilla ole pf-uhrien, heidän perheiden ja lähisukulaisten suhteen loogista visiota olemassakaan. Sama ikuisuushokeminen "yksikin on liikaa" jatkui heti aamusta tänäänkin, räkättirastaan toimesta, tod.näk. valvotun yön jälkeen. Samalla erään pf-tuomion saaneen "Reijon" perheen äitiä syyllistettiin tällä samalla palstalla.

      Muutoin takki on kääntynyt lennosta SRK:n vastustajista sen väliaikaiseen tukemiseen ja siipeilyyn. Viime viikolla julkaistu Kaaron artikkeli/tutkimus poiki heissä häikäilemättömän vastustusryöpyn ja hysteerisen paniikin. Artikkelihan suurella toden-näköisyydellä tulee tekemään käänteentekevää historiaa, mm. viattomien lasten elinoloihin pf-perheissä kun vanhempi on vankilassa. Sairas ihminen havaitsi Kaarossa uhan ja haluaa jäädä näiltä osin historian väärälle puolelle!! Järkyttävä ilmiö tuo narsismin puolustusmeganismin hedelmä!

      Kuten jo kaikki tiedetään, artikkelissa kyseenalaistetaan vahvoin perustein useamman pedofiliksi leimatun henkilön syyllisyys, joista ainakin yksi päätös johtanee jatkossa tuomion purkamiseen. Artikkeli koskettaa liki jokaista vl-ihmistä ja sen johdosta ihmiset saavat kokea henkistä helpotusta ns. leimaantumisongelmaan.

      Tästä huolimatta leiman aiheuttajatahot astuivat miinaan josta repesi hysteria ja josta erottuu huvittaviakin piirteitä. Huhu kertoo jonkun kirjoittaneen kilometrin mittaisen kirjeen kotimaalehteen jossa se julkaistiin, jota kuitenkaan kukaan ei ole jaksanut lukea loppuun asti. Ilmeisesti joku oli kuitenkin lukenut kirjeen lopusta, koska tänne ilmestyi kopio kirjeen viimeisestä rivistä, jossa SRK:n puheenjohtajaa huudetaan avuksi. Kukaan ei vaan ymmärrä mihin ongelmaan, ellei narsismia huomioida, sehän on tosi iso ongelma jos se on ongelma. Jossakin kopiossa näkyi vielä vuokon kommenttikin, joka oli kommenttiosion ykkösrivillä - luonnollisesti. Eikä tässä vielä koko viikon komiikka; Minua, joka olen apukoulun käynyt ja hädin tuskin osaan tietokoneen käynnistää, saati sitä käyttää, on epäilty toimittaja Kaaroksi.

      Kuitenkin enemmän minua on epäilty pedofiliksi ja kaikkein eniten vl-pedofiliksi. Minulle edelleen vakuutetaan että "yksikin on liikaa", mutta en aio alistua sitä enää toistamaan. Edellisistä huolimatta olen kuitenkin ohi kiitävän hetken verran myös ylpeä. Ymmärrän narsismista ainakin alkeet. Tiedän miten narsisti puolustautuu kokemaansa OLEMATONTA uhkaa vastaan. Juuri tuolla tavalla kuin nämä Kaaron vastustajat hyökkäävät hänen LOISTAVAN artikkelin kimppuun.Aamen.

      • KesitaksenNäyte

        Kesitas 27.9.2014 10:31

        "Jo otetaan esim Oulun alue, muualla sitä ei esiinnyt, kun teillä ja tapahtumia on satoja, ellei jo tuhatkin." (hänen mukaan muualla /(voi ymmärtää myös "muilla ihmisillä"/) ei esiinny pedofiliaa)

        "Kukaan muu tähän ei pysty, kun te, asia joka oli minun nuoruudessa jotenkin itsestään selvyys." (muut ei pysty vastaavaan pf, ja hänen nuoruudessa pf oli itsestäänselvyys)

        "Mutta kun et ole VL, et ehkä ole joutunut raiskatuksi" (arvio vastakirjoittajasta)

        Kesitas 17.9.2014 20:22

        "Täältä löytyy VESTADIOLISEN OIKUS Oulussa.. Veikko Vihelä raiskasi ja hyväksikäytti 14 lasta? Mitkä oikeus Hänellä on Suomen Oikeudessa, 70 pv ehtoollista?" (Kesitas Henna Oikariselle).**

        Näinhän se VL mafia toimii? eikö vaan. He pelastivat omansa?

        Muualla jo neljän lapsen jutusta tulee ”penaltia” useampi vuosi. Näin toimii SRK kristillisyys. Eihän siinä tule kun 5 pv yhtä kohti. Halpaa se on jatkaa Vihelän hippalointia

        Kesitas kirjoitti toukokuussa 2013:

        ""Kaikesta näkee, että mielesi on saastainen. Näet kaikessa vain seksuaalisuutta.

        Sairastat ilmeisesti samaa addiktiota, kun valtaosa koko VL liikkeen isistä, jotka raiskaavat kesäisesti pukeutuneita ala- ikäisiä lapsiaan

        Kesitas 23.10.2014 19:15

        Vai vähättelet pedofiliaa? Mikään "uskonnollinen" järjestö ei vedä teille mitään vertaa, niin järjestelmällistä menetelmänne lasten nainneissa oli ja on osin vieläkin Pohjois- Suomessa

        Kesitas 13.1.2015 23:14
        Hieman katsantoa, kuka valehtelee?

        Jäi vielä mainitsematta, että onko asiantuntia ehkä SRK;n pedofilia salaaja?? Sopisi kuvioihin. Siellä niitä on muutamia? Jos useampia nimeä, teillä kuitenkin -60 luvulta lähtien tuhansia. ...

        ...Muhonen saattaa kirjoittaa niin, kuten sanoit, mutta ongelmana on olettamus, Hänen näkemys ja vailla yhtään nimeä. Esillä oli kolme, joista yksi todettiin syyttömäksi....Ei taida riittää pesemään teidän pesäänne.

        Täällä Oulun alueella on mm. Vihelöitä ja Myllymäkejä tuomiolla joka kuukausi.

        Kesitas 17.9.2014 20:22
        Minun älykkyyttäni on palstalla ehkä eniten, Melperiä lukuun ottamatta ja olen vakuuttunut, että sen tekee huomattavasta heikoimmilla varustetut lestat.

        Kesitas 29.1.2015 17:03
        Voidaan myös kysyä; Suosiko Hän näitä R- ritareita. Hänelle riitti se, että Isän ohje oli ottaa heidät hengiltä.

        Kesitas 3.7.2015 15:10
        Jos minulta kysyt , olen Uudestisyntynyt Jeesuksen opetuslapsi ja kunnioitan Isän määräyksiä.

      • hullujenHuvit
        KesitaksenNäyte kirjoitti:

        No tuo kes olisi jo vankilassa jos olis täysjärkinen...

      • puhuu_raiskaamisest-vaan

    • ErikoistaKyllä

      Aika erikoista, että tämä pentikäinen on Pääministeri Sipilän, eli valtion ylimmän johdon avustaja. Siis sama tyyppi vihjailee SRK:n salaavan Rikoksista Rumimpaa, eikä tee asialle mitään...
      Toivottavasti joku Ylen tutkiva journalisti lukee näitä kommentteja ja alkaa selvittää, sekä Pentikäisen vihjailua että tarvittaessa SRK:n salailua :-)

      • lukaseppaTämä

        "Evankelisluterilaisen kirkon herätysliikkeeseen kuuluvista itsensä lestadiolaisiksi määri- telleet toivat erityisesti esiin ahdistuksensa voimakkaan negatiivisesta ja yleistävästä uutisoinnista tiedotusvälineissä. Osalla tämä heijastui yleisten kirjoitusten tasolta myös arkipäivän tilanteisiin kohdistettuna häirintänä. Niin suomalais- kuin ulkomaalaistautaisten muslimien kohtaamassa vihapuheessa ja häirinnässä korostui uskontoon liitetyillä ”ominaisuuksilla” leimaaminen, joka näkyy huuteluna ja aggressiivisena käytöksenä tuntemattomien taholta sen lisäksi, että samoilla yleistyksillä leimataan vähemmistöryhmät myös (sosiaalisessa) mediassa. Muslimien ja lestadiolaisten kohdalla yhteinen tekijä on yhteisöjen negatiivinen seksualisoiminen, jossa lestadiolaiset leimataan pedofiileiksi ja muslimit mm. raiskaajiksi. Juutalaisten kohdalla nostettiin erityisesti esiin juutalaisvastaisuus ja Magneettimedia sen mediana.

        Yksi uskonnolliseen vähemmistöryhmään kuuluvien kokeman häirinnän muoto liittyy siihen, että uskonnolliseen vähemmistöryhmään kuulumisen takia ihmiset tekevät vä- hemmistöryhmään miellettyjä loukkaavia tai tungettelevia kysymyksiä, joita ei kysytä yleensä muilta, varsinkaan tuntemattomien taholta. Häirintänä pidetään myös sitä, että uskonnon tunnustamisen takia henkilöt kokevat, ettei heidän harkintakykyään ja itse- määräämisoikeuttaan kunnioiteta ja että he kohtaavat epäilyjä siitä, että ovat yhteisös- sään alistetussa asemassa. Uskontokuntaan kuulumattomien kokemuksissa häirintää ja vihapuhetta on koettu uskonnollisen yhteisön taholta, joka ei hyväksy mm. henkilön seksuaalista suuntautumista.

        Reilu neljännes uskonnolliseen vähemmistöryhmään kuuluvista on ilmoittanut asiasta jollekin taholle. Ne, jotka ilmoittivat vihapuheesta tai häirinnästä, ilmoittivat tästä useimmiten poliisille (39 %), esimiehelle (27 %) tai jollekin muulle (30 %), esimerkiksi keskustelupalstan ylläpitäjälle tai seurakunnan turvallisuushenkilöille.

        Vihapuhetta tai häirintää kokeneet kertovat kokemuksensa vaikuttaneen yleisimmin yleiseen turvallisuudentunteeseen mutta myös psyykkiseen terveyteen tai uskonnon tai elämänkatsomuksen harjoittamiseen. Identiteetin peittelemiseen liittyy esimerkiksi se, että naiset ovat välttäneet uskontoon liitetyn hunnun käyttöä, jotteivät joutuisi negatiivi- sen huomion kohteeksi. Vastaajista lähes 60 prosenttia välttää liikkumista paikoissa, joissa pelkää joutuvansa häirinnän tai vihapuheen kohteeksi. Usein mainittu vaikutus on julkisten kulkuneuvojen välttäminen."

        http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/julkaisuarkisto/1456826655763/Files/OMSO_7_2016_VIPU-raportti_158_s.pdf

      • totta_se_on

        ##Siis sama tyyppi vihjailee SRK:n salaavan Rikoksista Rumimpaa, eikä tee asialle mitään...##

        Kyllähän SRK:n edustajat salaavat vanhoillislestadiolaisten tekemiä raiskauksia.

        http://www.hs.fi/sunnuntai/a1388813055746

      • copypaste2015kesältä
        lukaseppaTämä kirjoitti:

        Suurten_vainojen_ajat 23.7.2015 19:44
        Jokainen joka uskalsi avata suun alistettiin se sulkemaan. Lumijoen suviseuroissa, jolloin myllytys oli pahimmillaan, vanhoillislestadiolaiset alistettiin eritoten Kalevan päätoimittaja Mantilan armoille. Kun yksittäiset alistetut vanhoillislestadiolaiset yrittivät edes jotenkin reagoida alistajan lokakampanjointia vastaan, esim. roskalehti Kalevan tilauksia perumalla, niin sittemmin valtioneuvoston tiedotuspäälliköksi ylennetty -pelosta tärisevä päätoimittaja- alisti julkisuuden riepoteltavaksi kaikkien valheiden äidin "SRK"ohjeistaa perumaan Kalevan tilauksia".

        Vanhoillislestadiolainen kansa alistettiin kokonaisuudessaan ja muilutettiin saunan takana. Tästä on kysymys lähihistorian noitavainossa.

        Tämä suomi24 lestadiolaisuusforum alistettiin klikkailumanipulaatiolla näyttämään Suomen suosituimmalta forumilta, vaikka 90% teksteistä olikin yhden ja saman helluntailaisen psykopaatin kynästä, niin kuin nykyisinkin, eikä kävijöitä ole koskaan keskivertopalstaa enempää.

        Kaikki lestadiolaisittain myönteiset keskustelunyritykset torjuttiin ja kirjoittajat alistettiin joko pedofileiksi tai ko. törkeyden puolustelijoiksi. Alistamisen pääarkkitehteina toimivat -vaiheessa elävät- entiset vl:t, jotka alistavat taustalla edelleen. Näille alistajille on yhteistä keskinäinen yksimielisyys -kaikesta- vl-vastaisuudesta "naispappeudesta, ehkäisykiellosta, vl-ripistä, pedofilian yleisyydestä vl-liikkeessä, vl-opista yleensä, hoitokokouksista, homoliitoista, Maijan tarinasta ja kaiken huippu - kirjoittivat lopulta itse mainitun sadunkin!

        Alkuaikoina täällä alisti ja haalimaansa vaikutusvaltaa käytti lähes yksin "hoitokokoustollo" Admata, joka alisti kaiken muun roskan lisäksi ajatusta, että sittemmin melperiksi paljastanut häirikköalistaja onkin SRK:n provokaattori, jonka tehtävä on pitää yllä palstan huonoa mainetta, ettei tänne kukaan vanhoillislestadiolainen tulisi. Admata kuitenkin riitaantui alistajakaverinsa kanssa, ja molemmat siirtyivät alistamaan täällä toisiaan. Nämä henkisesti sairaat yksilöt kirjoittivat julkiselle palstalle toistensa nimet, puhelinnumerot ja osoitteet. Myös sukulaisten nimet ja jopa osapuolten lemmikkieläimet alistettiin tänne keskustelun keskiöön. Tuota alistamisenvaihetta kesti palstalla muutaman kuukauden ja sieltä olevia peruja on palstalla edelleen usein toistuvat nimet, kuten kuten Kalevi, Viljami, Tervakeuhko jne.

        Alistamisen kulttuuri tarttui kaikkialle. Erikoinen episodi käytiin television a-studiossa, johon ohjelmaan oli alistettu lestadiolaisia ihmisiä keskustelemaan lestadiolaisesta pedofiliasta. Ohjelman tekeminen vanhoillislestadiolaispohjalta oli erikoista, nythän kaikki tietävät ettei alistamiselle ollut eväitä missään, saati julkisesti televisiossa.

        Ohjelmassa oli myös suuri uutinen, jota kukaan ei noteerannut, vaan se alistettiin. Tuomas Hänninen kertoi, ettei hän tiedä tai ei ole ennen kohua tiennyt ensimmäistäkään tapausta vanhoillislestadiolaisissa piireissä. Tästä huolimatta pöydän toisella puolella istunut evp kansanedustaja Juhani Alarannan ponteva poika alisti vanhoillislestadiolaiset ajatukselle, että SRK:n täytyy tietää, koska seitsemänkymmentäluvulla on jo tiedetty rehottavasta ongelmasta. Nythän tilastot osoittavat, ettei ongelmaa ollut myöskään silloin.

        Hänninen puhui tietenkin totta, mutta sitä ei noteerattu, vaan hänet alistettiin. (Kautta historian on tuomittu 34 vanhoillislestadiolaistaustaista pedofilia) v i i d en v u o s i k y m m e n e n (50v) aikajaksolla ja he mahtuisivat helposti yhteen ja samaan pieneen kerrostaloon - sanotaan nyt vaikkapa Kemijärvelle. Jos kuvitteellinen kerrostalo kuvitteellisesti räjäytettäisiin taivaan tuuliin, niin *aiempi* vl-pedofilia sitten katoaisi siinä räjäytyksessä mukana. Se rehottamisesta.

        Lopulta Hänninen alistettiin eroamaan, mutta sitä ennen hänet alistettiin pitämään SRK:n tiedotustilaisuus vl-pedofiliasta. SRK:ssa ja sen toiminnoissa ei ole tiettävästi pedofiliaa koskaan esiintynyt ja suomalaisissa vl-kodeissakin about 34 kappaletta 5O vuodessa. Luku on hämmästyttävän alhainen, mutta suorastaan järkyttävän alhainen suhteutettuna siihen kuinka -satojatuhansia- ihmisiä alistettiin hyväksymään ajatus, että pedofilia on nimenomaan vanhoillislestadiolaisuudessa äärettömän suuri riskitekijä ja pedofilia rehottaa jokaisella paikkakunnalla.

        SRK:n tiedotustilaisuudessa johtohenkilöitä alistettiin ja muilutettiin pelkistä huhuista, esim. "nurmelan tapaus" tai Maijan tarina. Olavi Voittonen alistettiin pedofilian suojelijaksi, mutta eräs salaajasuku ja hiplaaja siellä selvisivät ehtoollisella Vedstadiolisen Oikuksessa.

        Olavi ei saanut olla inhimillinen, epätietoinen tai avuton uuden KEKSITYN ongelman edessä, vaan hänet alistettiin hyväksymään kaikki mitä tarjottiin. Olavi alistettiin lopettamaan valtoimenaan rehottava lasten hyväksikäyttö, vaikka sellaista ei ollut ja todellisen ongelman edessä yhteiskunnan kaikki päättävät instanssitkin ovat täysin avuttomia. (18 600 kpl).

      • ex-hellari
        totta_se_on kirjoitti:

        ##Siis sama tyyppi vihjailee SRK:n salaavan Rikoksista Rumimpaa, eikä tee asialle mitään...##

        Kyllähän SRK:n edustajat salaavat vanhoillislestadiolaisten tekemiä raiskauksia.

        http://www.hs.fi/sunnuntai/a1388813055746

        eikö sitten pitäisi jotakin tehdä? Ei linkitys pelasta yhtään lasta.

        Pantiinhan teitä helluntailaisiakin linnaan, maailmanennätystuomoilla! Miksei noita panna??

      • TottaTuoKylläJoo
        ex-hellari kirjoitti:

        eikö sitten pitäisi jotakin tehdä? Ei linkitys pelasta yhtään lasta.

        Pantiinhan teitä helluntailaisiakin linnaan, maailmanennätystuomoilla! Miksei noita panna??

        ##Pantiinhan teitä helluntailaisiakin linnaan, maailmanennätystuomoilla! ##

        Totta, näitä riittää, lainaus alempaa:

        "Oman lapsen hyväksikäytöstä 1½ v. saanut olikin helluntaikuoronjohtaja eikä helluntaievankelista. Alla tarkempia tietoja asiasta:

        "Seurakunnissa kouluttajana toimiva evankelista ja projektityöntekijä Pirkko Muhonen kertoo tavanneensa runsaasti hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntailaispiireissä. ... Viime toukokuussa HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORONJOHTAJA sai puolentoista vuoden vankeustuomion oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion. Syynä oli lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö.

        Lokakuussa Iltalehti uutisoi tunnetun HELLUNTAIPASTORIN saamasta puolen vuoden ehdollisesta vankeustuomiosta. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa, jonne valitti syyttäjä, ei tuomittu."

        "Nyt jo aikuinen HELLUNTAISEURAKUNNAN jäsen kertoo, kuinka nuorisotyöntekijä käytti häntä ja muutamaa muuta poikaa TÖRKEÄLLÄ tavalla seksuaalisesti hyväkseen monen vuoden ajan. Pojalle sanottiin, että hän on itse syyllinen hyväksikäyttöön. Nyt hän on yrittänyt selvittää asiaa liikeen sisällä.

        Hyväksikäyttäjä on myöntänyt teon. Hänet on palkattu erään seurakunnan pastoriksi seurakunnan vanhimmiston hyväksynnällä: heidän perustelujensa mukaan tekijä on sovittanut tekonsa Jumalan silmien edessä. Hyväksikäytetyn uskon seurakunnan vanhimmat ovat asettaneet kyseenalaiseksi."

      • EtteiTotuus_unohtuisi
        TottaTuoKylläJoo kirjoitti:

        Tilastokeskuksen tiedoista ilmenee, että ajanjaksolla 1980-2014 Suomessa on selvitetty kaikkiaan 18 602 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikosta. Hurtigin aineistossa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettuja tuomioita vanhoillislestadiolaisten parissa on ollut 50 vuodessa 34 kappaletta. Luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia, mutta viittaavat vahvasti siihen, että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ei ole lestadiolaisten parissa ainakaan yleisempää kuin muissa väestöryhmissä.

      • helluntaiKaleville
        totta_se_on kirjoitti:

        ##Siis sama tyyppi vihjailee SRK:n salaavan Rikoksista Rumimpaa, eikä tee asialle mitään...##

        Kyllähän SRK:n edustajat salaavat vanhoillislestadiolaisten tekemiä raiskauksia.

        http://www.hs.fi/sunnuntai/a1388813055746

        >>Kyllähän SRK:n edustajat salaavat vanhoillislestadiolaisten tekemiä raiskauksia.
        http://www.hs.fi/sunnuntai/a1388813055746 >>

        Kieltämättä tuonkin Helsingin sanomien asenteelisen artikkelin, siinä olevan Olavin valokuvan ja tässä tämän helluntairikollisen palstaoksennuksen copypasten yhdistämällä, aikaansaadaan sellainen palapeli, jota ei hallinnut enää kukaan. Pikkulapset - ne taivaan taimet, alkoivat siinä hullunmyllyssä viiltelemään itseään.. muun muassa.

        ##Kesitas 17.9.2014 20:22

        "Täältä löytyy VESTADIOLISEN OIKUS Oulussa.. Veikko Vihelä raiskasi ja hyväksikäytti 14 lasta? Mitkä oikeus Hänellä on Suomen Oikeudessa, 70 pv ehtoollista?" (Kesitas Henna Oikariselle).**

        Näinhän se VL mafia toimii? eikö vaan. He pelastivat omansa?

        Muualla jo neljän lapsen jutusta tulee ”penaltia” useampi vuosi. Näin toimii SRK kristillisyys. Eihän siinä tule kun 5 pv yhtä kohti. Halpaa se on jatkaa Vihelän hippalointia

        Kesitas kirjoitti toukokuussa 2013:

        ""Kaikesta näkee, että mielesi on saastainen. Näet kaikessa vain seksuaalisuutta.

        Sairastat ilmeisesti samaa addiktiota, kun valtaosa koko VL liikkeen isistä, jotka raiskaavat kesäisesti pukeutuneita ala- ikäisiä lapsiaan###

      • siionin_sisälle
        helluntaiKaleville kirjoitti:

        ##Kieltämättä tuonkin Helsingin sanomien asenteelisen artikkelin, siinä olevan Olavin valokuvan##

        Kaikki vanhoillislestadiolaisten miesten suorittamista lapsien raiskauksista kertovat epäuskoisten jutut ovat asenteellisia.

        Asia pitäisi unohtaa tyystin. Se kuuluu siionin sisälle.

      • 2-2
        totta_se_on kirjoitti:

        ##Siis sama tyyppi vihjailee SRK:n salaavan Rikoksista Rumimpaa, eikä tee asialle mitään...##

        Kyllähän SRK:n edustajat salaavat vanhoillislestadiolaisten tekemiä raiskauksia.

        http://www.hs.fi/sunnuntai/a1388813055746

        höpsöstystä

    • halluntailainen

      juudaskin oli omia koiria, mutta tuo kes on vieras, halluntailainen

      • jabbanabbaduu

        jone on suvakki, meni paniikkiin ton naisen puhuessa faktoja

    • riviin-asetu

      Narsistit jonossa

    • ranttila

      ovatko molemmat helluntaiia?

      ?

    • 14-3

      aika veitikoita

      • veitikoitahellareita

        veitikoitahellareita

    • näinhuhutaan

      eikö nuo molemmat kahjot ole olleet joskus lestadiolaisia? Muistelen ??
      Juudakset, perSuKes ja kepuliAntti ?

      terv: Vexi 1947

    • huhhuh2

      huhhuh

    • kessuttelijavl

      hei mikä tyyppi toi o ?

    • pedot_suojeluksessa

      Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen johtomiehet näyttävät mallia vl-pedofiilien suojelemisessa!

      Olavi Voittonen

      = vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen pitkäaikainen ykkösmies, joka suosi voimakkaasti vanhoillislestadiolaisia pedofiilejä ja pyrki estämään näiden kiinni jäämisen.

      http://www.hs.fi/sunnuntai/a1388813055746

      • viileä.peto

        Kiitos heinolaan, olinki jo unohtanut tuon jutun....

    • sikesii

      Avaajalt oivaltava avaus

      Kes

    • 16-16

      niin, melperikin, mutta sairauden kautta

      • rouvaTappinen

        Raivo yltyy ja yltyy. Miten näin hullusti Suomessa on päästetty asiat vinksahtamaan.
        Puhuin viime kesänä 90-vuotiaan setäni kanssa (joka ei ole erityisen uskovainen) esiäitimme , mummoni lestadiolaisuudesta ja vanha mies totesi ettei lestadiolaisuskontoa nykyään ymmärretä oikein.
        KUKA on vastuussa panettelusta, vääristellyistä huhuista?

      • kysy_sedältä
        rouvaTappinen kirjoitti:

        Raivo yltyy ja yltyy. Miten näin hullusti Suomessa on päästetty asiat vinksahtamaan.
        Puhuin viime kesänä 90-vuotiaan setäni kanssa (joka ei ole erityisen uskovainen) esiäitimme , mummoni lestadiolaisuudesta ja vanha mies totesi ettei lestadiolaisuskontoa nykyään ymmärretä oikein.
        KUKA on vastuussa panettelusta, vääristellyistä huhuista?

        """vanha mies totesi ettei lestadiolaisuskontoa nykyään ymmärretä oikein."""

        Miten Raamatun vastaisia valheoppeja opettavaa ja pedofiliassa kylpevää vanhoillislestadiolaista herätysliikettä pitäisi ymmärtää?

        Kysy sedältäsi ja vastaa tähän jatkoksi.

      • 12345654321
        kysy_sedältä kirjoitti:

        Setäni elää siinä maailmassa jossa mummoni kasvatti häntä lestadiolaishengessä sodan riehuessa Suomessa, itse olivat Ruotsissa paossa sotaa kuten lähes kaikki Lapin sodan aikana.
        Äitinikin sodan kauhujen keskellä sai lestadiolaisseurassa herätyksen. Se varmasti auttoi häntä selviämään tasapainoiseksi jälleenrakentajaksi sodan jälkeen.
        Historiakin elää vieläkin, nekin kokemukset siirtyvät jälkeläisille tarinoissa.
        Äitini suuri suru oli kun koki epäonnistuneensa kasvattajana kun minusta ei tullut lestadiolaista.

    • kaunaaaaaaaa

      "laki velvoittaa työnantajan selvittämään lasten parissa pysyvästi työskentelevien rikostaustan. Lastensuojelulaki taas velvoittaa ilmoittamaan poliisille "

      Näin on, sensijaan face-vihjailu on saatanallista narsismia.

    • kempeleen.kaiho

      Kesitas miksi vaikenet tällä palstalla, kaikilla osaamillasi kielillä? Vastaa edes hepreaksi.

    • 12345654321

      Kesitas vaikenee koska luulee siten väistävänsä ne seuraukset jotka hänen suorittamansa lv-veljien kivittäminen nettiväittelijänä on aiheuttanut.
      Vastuu ei kuitenkaa väistä, jokainen on vastuussa kirjoittamistaan sanoista. Jumala tietää, netissä muistetaan myös vaikka ollaankin vain ihmisiä.

      • packaaa

        packaa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe