Voisiko joku käynnistää kansalaisaloitteen . Kansalaisaloitteen nimi olisi 20 sutta heti Helsingin kaduille . Susi ei ole käynyt ihmisen kimppuun 200 vuoteen !
Kansalaisadressi Susien puolesta
4
<50
Vastaukset
- susiakaupunkeihin
Olipas hyvä avaus ! Kannatan lämpimästi. Voin kertoa susien vihaajille esimerkin. Olimme kaverini kanssa Kuhmon suunnalla luontoa kuvaamassa ja lähistöllä kuljeskeli susilauma. Meitä ei yhtään peloittanut yöpyä teltoissa pakkasessa susien keskellä. Nousimme kuvaamaan kuutamo luontoa joskus 3-4 aikaan aamuyöstä. Kohtasimme hiihdellessä susilauman joka lähesti meitä. Olimme aseettomia. Koska ystävälläni oli flunssa niin hän aivasti. Heti sudet kaikkosivat ?! Tutkin äskettäin Helsingin,Tampereen ja Jyväskylän rikoksia . Yhtään tapausta jossa susi olisi käynyt kadulla ihmisen kimppuun ei ole näissä kaupungeissä. Ei ainuttakaan ? Esimerkiksi Helsingissä on jo vakiintunut .."citykanikanta " , on punakettukantaa on kanahaukkakantaa on huuhkajakanta jne,jne. Sudet sopisivat vallan mainiosti Helsingin ,Tampereen ja Jyväskylän kaupunkikuvaan. Susilla olisi näissä kaupungeissa luontaista ravintoa kaneja,kettuja jne. En ymmärrä miksi susien vihaajien mielestä susien pitäisi käydä kaduilla ihmisten kimppuun ? Ainoatakaan tapausta ei ole kaupunkisusien hyökkäyksistä kaduilla ihmisten kimppuun. Sitäpaitsi. Helsingin kaupunkisudet olisivat mainio turisti nähtävyys! Ei tarvittaisi Guggenhaimin museota joka maksaa satoja miljoonia. Helsinkiin ja lähikaupunkiin saapuisi sellainen turistimäärä kaupunkisusien ansiosta että majoitus kapasiteetit saattaisivat loppua. Oikeastaan kaikki villieläimet ovat sopeutuneet jo ihmisten läsnäoloon. Sudetkin sopeutuisivat Helsinkiin varsin nopeasti. Täytyy muistaa että Helsingin kaduilla on aina ihmisiä jotka yskivät ja aivastavat . Tällainen toiminta pitää sudet erillään ihmisistä.
Ameriikassa ovat kaupunkisudet tulleet niin älykkäiksi että matkustavat jo metroilla eri kaupunkiosien välillä. - melkeinheslainen
Helsingissä on laajaa kannatusta kaupungin hallinnossa kaikenlaisiin luonnon eläin tulokkaiden ymmärtämiseen.
- hohhoijaaaa
Tuskimpa kävisi Helsingin kaduillakaan ihmisen kimpuun, heh. Luultavasti pötkisi paniikissa pakoon ympäriinsä ja etsisi reitin pois ihmisten ilmoita. Mutta sähän aina voit muuttaa Helsinkiin, jos sudet pelottaa noin kovasti. Voin sanoa, että ennemmin uskaltaisin yksin liikkua yöllä korvessa susien keskellä kuin Helsingin yössä jossain esim. rautatieaseman alueella.
- Tieto-on-viisauden-alku
Hohhoijaa vaan itsellesi! Eihän ne suuret sanat suuta halkaise, eikä tyhmyyskään ole mikään synti!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418