Miten voi olla niin, että ihmisen mieli ei näe kuin itsensä, vaikka on silmät päässä? Ja sitten toisaalta, miten ei näe lainkaan itseään, vaan kuvittelee kaikkea näkemäänsä itsekseen? Onko siinä joku kompa?
Ihmisen pojan matka alkaa siitä, että pystyy erottamaan nämä kaksi toisistaan ja löytämään itsensä ja toiset, sellaisina kuin ne on. Ja vieläpä hyväksymään sen joskus aika karunkin todellisuuden. Miksi se on niin vaikeaa?
Tämä palsta on aika hyvä luokkahuone sen suhteen, vaikka mielestäni tunteilla leikkiminen on väärin. Jokainen on kuitenkin aina vastuussa itsestään ja tekemisistään. Terkkuja vaan. :)
Ihmisen pojan matka alkaa siitä, että pystyy erottamaan nämä kaksi toisistaan ja löytämään itsensä ja toiset, sellaisina kuin ne on. Ja vieläpä hyväksymään sen joskus aika karunkin todellisuuden. Miksi se on niin vaikeaa?
Tämä palsta on aika hyvä luokkahuone sen suhteen, vaikka mielestäni tunteilla leikkiminen on väärin. Jokainen on kuitenkin aina vastuussa itsestään ja tekemisistään. Terkkuja vaan. :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Toisaalta, kun kuulen tutun nimen tuolla ja täällä, tiedän etten kuvittele mitään enkä kuule turhia. En vaikka kuinka harhaiseksi uskoteltaisiin. Samoin tunnistan kun ihanat alter ego-imitaattorini täällä höpöttävät. Enkä kuvittele niitäkään harhaksi. Näen itseni siellä missä olen. Kaikessa en näe itseäki mutta voin silti olla kiinnostunut muiden kohtaloista ja elämäntarinoista. Ympäristössä (palsta) jossa ei voi tietää kuka puhuu ja kenelle, voi omia varmuudeksi kaiken, olla omimatta epävarmuudeksi mitään tai hyppiä ristiin rastiin. Ja kaikki tavat ovat täällä yhtä rationaalisia, "oikeita" ja ihan yhdentekeviä.