Olin viikolla vanginvartijan koulutuksen valintakokeessa. Ajattelin jakaa kokemuksen niien kanssa jotka ovat itse suunnittelemassa kyseiselle alalle menoa. Tosin en ymmärrettävästi osaa itse käytännön koulutuksesta sanoa.
RSKK:n (Rikosseuraamusalan Koulutuskeskus) sijaintipaikka oli toisin kuin nettisivut antoivat ymmärtää, hieman vaikea löytää. Niille jotka tulevat rakennukseen, paras tuntomerkki Tikkurilan asemalle päin on Metsähallituksen tekstit rakennuskompleksin reunassa vihreällä. Metsähallitus majailee samassa rakennuksessa. Kun menee sisälle portista pihaan sisäänpääsy on vasemmalla sivulla olevasta ovesta.
Tarjolla olisi ollut aamupalaakin mutta en kokeillut sen laatua, kun olin jo syönyt. Esim puurolautanen maksoi neljä euroa so suht tyyristä puuroa. Väkeä saapui siinä hiljalleen sen noin tunnin aikana jonka odotin. Toisaalta hinteliä tyttöjä vs hyvinkin raavaita miehiä. Eräällä pöydällä kaksi virkailijaa otti ilmoittautumiset ja tarkasti henkkarit. Sen jälkeen sai tehdä mitä halusi kunhan tuli alkuinfoon ja testeihin.
Ensimmäisenä siirryimme auditorioon tuon infon ja testien tekemiseksi. Siellä kolme psykologia Crescosta selitti mitä tapahtuisi so testejä. Yksi häipyi melko pian ja kaksi muuta, nuorempaa (harjoittelijaa?) jäi paikalle opastamaan testeissä. Tässä vaiheessa selvisi, että alkutehtävät, jotka oli lähetetty jo sähköpostitse, olisi ollut mahdollista tehdä tuollakin. Palatkaamme niihin tuonnempana.
Testeissä oli mm numerosarjatesti. Siinä oli kaikenlaisia numerosarjoja, joita piti jatkaa kahdella luvulla. Se edellytti jonkin verran päässälaskun treenausta (jota olen onneksi tehnytkin) koska osa lukuja oli melko suuria. Esimerkiksi jatka sarjaa 5 3 6 3 7 3 jne. Toisessa testissä oli lukumuunnoksia kirjainpareista. Esimerkiksi kirjainpari RO vastasi numeroa 8 ja DE numeroa neljä. Siten jos testilapussa annettiin kuuden kirjainryhmä DERODE vastaava lukusarja oli 484. Käytännössä testiä helpotti se, että parin minuutin jälkeen osan vastaavuuksista alkoi muistamaan ulkoa eikä tarvinnut koko aikaa tarkastaa.
Ai niin testien välillä kynät ja kumit piti laskea pöydälle ja testipaperit kun ne jaettiin niitä sai katsella vain tarkkojen ohjeiden mukaan. Ihan ymmärrettävää tietenkin.
Mukana oli myös joitakin aika monimutkaisia kuviotehtäviä. Yksi mielenkiintoisemmista testeistä kuitenkin oli testi, jossa tarkasteltiin kertoman mukaan kykyä ottaa vastaan ohjeita. Esimerkiksi jos kuvassa oli kolmioita ja ympyröitä, ja ympyröitä oli enemmän kuin kolmioita, piti piirtää kolmio ympyrän sisälle, muutoin ympyrä kolmion sisälle. Nämä olivat aika hauskoja ja sain paria lukuunottamatta (Parissa oli vähän hämärästi selostettu tarkoitus.) kaikki tehdyksi.
Testirupeaman jälkeen psykologit jakoivat muovitaskun, jossa oli PRF-testi (Personal Research Form), suostumuslomake, johon piti merkitä että antaa Crescolle luvan arvioida itsensä testien perusteella, paperi avoimia kysymyksiä kuten "Mikä sinua motivoi tässä koulutuksessa?" jne ja - alkutehtävien pääosa toiseen kertaan. Kysymyksiä oli kaikkenaan viimeisimmässä 256 tai kaksi potenssiin kahdeksan, miten vain.
Seuraavaksi oli vuorossa kuntotesti alakerran kuntosalilla. Se arvelutti eniten, koska vaikka olin käynyt jonkin verran punttisalilla, tulin muuten kylmiltään testiin. En ollut esim lenkkeillyt aikoihin. Ensimmäisenä oli pituushyppy paikoiltaan. Se tehtiin kohotetun lankkualustan päältä. Kyykistys, käsien heilautus ja hyppy. Ennen sitä jalat painettiin magnesiumiin, jotta ne jättivät selvän jäljen mittanauhan viereen. Reputin tämän osion harmittavan vähällä. Vähimmäisraja taisi olla 175 cm.
Sen jälkeen siirryttiin ylätaljavetoihin. Ohjaaja oli tarjonnut vaihtoehdoiksi leuanvedon tai ylätaljan ja kaikki valitsivat yksimielisesti ylätaljan. Sanoisinkin, että jos et ole vetänyt kovin paljon leukoja, ylätalja on parempi vaihtoehto. Vähimmäismäärä taisi olla kolme kpl vetoja. Painoa taljassa oli lähes oman painoni verran. Pääsin joka tapauksessa tästä läpi reilulla marginaalilla.
Tässä vaiheessa jotkut ryhmästä olivat joutuneet jo hylätyiksi. Kuntotestissä ilmeisesti hylätään ne, jotka saavat kaksi hylättyä so nollapisteen suoritusta. Loput jatkoivat yläkertaan loppuihin testeihin. Yläkerran liikuntasaliin oli kokoontunut oppaan lisäksi viisi tai kuusi ohjaajaa valvomaan suorituksia. Kukin liike näytettiin ensin, meidät jaettiin pareihin ja sitten toinen, joka suoritti, sai tehdä koeliikkeen toisen pitäessä kiinni. Liikkeet tehtiin moninkertaisen mattopinon päällä. Päällys oli täysin tasainen tatamityylisiä mattoja. Niitä oli kuutisen kpl päällekkäin.
Ensimmäisenä oli selkälihasliike. Siinä jokin osa yläruumiista tuli osua pinon vieressä olevaan yksittäiseen pehmustettuun mattoon. Käytännössä kannatti pitää kyynerpäät hieman alaspäin. Selvitin tämän selkeällä marginaalilla.
Seuraavaksi vatsalihasliikkeet. Tämä arvelutti minua eniten. Nyt siirryin makaamaan mattopinolle parin pitäessä jaloista... Jatk.
Vanginvartijan valintakoe: kokemus
17
9963
Vastaukset
- Vartijax
Kyynerpäät tuli pitää suoraan eteenpäin osoitettuna ja niiden tuli koskettaa jalkoja ylösnousuvaiheessa. Käytännön vinkki. Selkää ei kannata viedä kokonaan alas, vaan ennen kuin lapaluut koskettavat alustaa nousta taas ylös. Liike on sillain helpompi ja ehtii tekemään enemmän. Tämä meni läpi pienemmällä marginaalilla kuin aiemmat, mutta meni.
Seuraavaksi etunojapunnerrukset. Sormet osoittaen eteen, miehillä jalat suorina, naisilla polvet maassa. Rintakehän pitäisi osua alustaan, mutta käytännössä pääsin hieman helpommalla. Kannattaa pukea suht pullottava paita tuohon. Ohjaaja vieressä tarkkaili jokaista liikettä ja laski ääneen tehdessä. Kun jäljellä oli kymmenen sekuntia kello antoi äänimerkin ja loppukiri -jos pystyi.
Viimeinen osa kuntotestiä oli ns "ketteryysjuoksu". Siinä kunkin osanottajan tuli juosta numeroidulle paikalle salin seinän vierestä toiselle puolelle salia vastaavalle seinälle. Alkuasetelma, oikea jalka ja käsi kiinni seinässä. Alkumerkistä juostiin vastakkaiselle seinälle, koskettiin sen alalistaa kädellä, juostiin takaisin, koskettiin alalistaa kädellä jne. Aikaa kaksi minuuttia. Hyväksytty määrä taisi olla 22 kosketusta listoihin (Kaksi per edestakainen matka). Vinkki: Kannattaa juosta suht kovaa vauhtia toiseen päähän, viime hetkellä hypätä kevyesti irti maasta ja laskeutua sivuittain seinän vierustaan nähden koukistaen polvia samalla alalistaan ylettymiseksi. Tämä pysäyttää vauhdin nopeasti hidastamatta juoksua. Joka tapauksessa, koska olin hieman rapakunnossa, suu kuivui alkumetreillä ja rinta tuntui halkeavan. Mutta läpi meni.
Seuraavaksi oli vuorossa ryhmätehtävä. Siinä annettiin kolme käytännön tapausta jotka neljän "vanginvartijan" piti ratkaista neuvottelemalla. Tässä oli psykologi tekemässä havaintoja. Ilmeisesti idea oli, että kaikkien osallistumiskykyä arvioitiin. Se oli aika lailla piece of cake.
Tuon jälkeen vuorossa olikin paperisota. Avoimet kysymykset ja oikea/väärä arviot. Jotkin kysymykset ovat aika naurettavia kuten "Saatko mielihyvää patsaiden koskettelusta?". Näihin kysymyksiin vastaamisessa meni parisen tuntia, koska olen hidas kirjoittamaan käsin.
Sen jälkeen vain ulos ja odottamaan tuloksia.- kalteri
Saitko tulokset valintakokeesta?
- Triplako
Mielenkiintoinen kokemus oli tosiaan.Melkein nuo psykologiset testit ja kyselylomakkeiden täytöt uuvuttivat enemmän kuin tuo kuntotesti joka meidän ryhmässä tehtiin viimeisenä.Siinäkin yllätti suoritusten nopeatempoisuus.Lepoaikaa ei suotu välillä.Koetteli kestävyyttä,mutta todennäköisesti tarkoituksella.Ihan hyvin meni kun kutsu haastatteluun tuli ja kävin nyt keskiviikkona niissä.Odotellaan,mitä tuleman pitää...
- Vartijax
Unohdin mainita, että osallistujat jaettiin viiteen ryhmään joissa kussakin 8-10 henkilöä. Jako tehtiin sukunimen aakkosjärjestyksen perusteella.
Muuten idea oli, että ihmiset eivät haahuile rakennuksessa itsekseen vaan kaikki opastetaan suorituspaikkoihin.
Suht. vaativan oloinen testi kaikkenaan. Miten tämä kuvaa itse vartijan työn vaativuutta fyysisesti tai psyykkisesti en vielä osaa sanoa. Kaikkenaan pidin tätä tapahtumaa varsin mukavana kokemuksena.
Ylätaljavedot muuten tehtiin vastaotteella, hauista käyttämällä. Siten se ei ole niin vaikea kuin kuulostaa. Silti pieni treenaus lienee paikallaan. Suosittelen, että otat vesipullon mukaan jotta voit juoda ketteryysjuoksun jälkeen. Suu itsellä oli ainakin ihan kuiva jo hetken alusta. - Vartijax
Vielä pieni vinkki tuota kirjainpari-numeromuunostestiä varten. Siis sitä missä esim DERODE numerosarja vastasi lukua 484. Testissä vastaavuudet oli lueteltu paperin yläosassa näin:
...DE...RO...
....4....8......
Testin tekeminen kannattaa aloittaa oikeasta reunasta paperia ja edetä sieltä vasemmalle. Syynä on se, että jos aloitat vasemmasta reunasta, kätesi saattaa peittää näkyvistä nuo numero-kirjainparit ja joudut käyttämään enemmän aikaa per tapaus. Tämän ymmärtää parhaiten jos itse kokeilee itsetehdyn paperin kanssa. - Vaijoksikinmuuksi
Piti ihan mielenkiinnosta lukea tämä kirjoitus, kun tullut aikanaan käytyä RSKK:lla samaiset testit suorittamassa hyväksystysti läpi ja valtion kapea leipä sai alkunsa. Tosin tuolloin (pääsykokeet) olivat mielestäni ehkä helpommat, mitä tänä päivänä. Pelkästään työkokemusten jne. painotus on muuttunut erilaiseksi, joista saa jotain alkupisteitä tms. Näin olen ymmärtänyt myös niiltä, jotka ovat suorittaneet tämän viimeisimmän testimallin. En muista muuttuiko kyseinen pääsykoe vuonna 2010 tai 2011. Tsemppiä ja tiedä vaikka kongilla tavataan. Voin kertoa, että on sitä paskempiakin töitä tullut tehtyä, ja jos ihmisten kanssa kykenee tulemaan toimeen, niin sillä pääsee jo pitkälle rikoksiin syyllistyneiden kanssa, koska ihmisiähän hekin ovat. Näin ainakin aikanaan kurssilla opetettiin, ja allekirjoitan täysin. Ei ole juurikaan ongelmia ollut, enemmän varmaan melkein henkilökunnan kanssa, koska monet työtavat ovat kuin muinaisjäänteitä entisajan vankeinhoidosta. Kun sen vaan ymmärtää, että uutena työntekijänä pitää matalaa profiilia, niin nämä "olen muuten ollut 20- vuotta alalla, ja tiedän kaiken"- tyypit eivät heti pahoita mieltänsä. P.S. vankilasta pääsee aina pois tekemästä töitä, jos se ei huvita. Niin olen tehnyt joskus itsekin. Kunhan siltoja ei polta takanaan, niin useasti pääsee myös takaisinkin.
- vangistavartijaksi.com
Itse en päässyt kokeisiin kun olen istunut kolmeen otteeseen yhteensä 7 vuotta
- selli
Onko tuloksia tullut?
- karhunopla
Viikolla 11 pitäisi selvitä pääseekö haastatteluun. Eli tällä viikolla.
- jössez
Kuinka kauan vartijakurssi nykyään kestää?70-luvulla kesti n.3kk,samaan aikaan sikatalouskurssi oli 9kk.Vanhaan hyväänaikaan asiat olivat kohdillaan.Nöf nöf.
- Anonyymi
Moikka!
Onko täällä enää 2020 helmikuussa käyneitä? Osaatteko sanoa, että milloin mahdolliset tulokset tulevat?- Anonyymi
hyvä!uusia pammpuja tarvitaan kaitsemaan vangkeja.nuoren pampun pitää muistaa että on palvelu ammatissa.muista ainakuunnella mitä vangkeilla on asiaa mutta elä luota höhrön sanaan.ole aina asiajallisen jämpti vaikka on liivi jengkin nimi mies kontillaan koljuksessa.jämptiä vartiaa arvostaa moni vangki ei kaikki.elä turhaan härirse vangkeja jos pyyhe oven päälä niin sieillä ei pamppua tarvi vaan osaa sen homman vangkit paremmi.
- Anonyymi
Moi,
Kävin joo ja mietin kans että millonkahan mahtaa tulokset tulla, ilmeisesti aiempina vuosina tullut viikolla 11 eli josko ne tulis meille myös tällä viikolla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hyvä!uusia pammpuja tarvitaan kaitsemaan vangkeja.nuoren pampun pitää muistaa että on palvelu ammatissa.muista ainakuunnella mitä vangkeilla on asiaa mutta elä luota höhrön sanaan.ole aina asiajallisen jämpti vaikka on liivi jengkin nimi mies kontillaan koljuksessa.jämptiä vartiaa arvostaa moni vangki ei kaikki.elä turhaan härirse vangkeja jos pyyhe oven päälä niin sieillä ei pamppua tarvi vaan osaa sen homman vangkit paremmi.
Käytähän suomalaisten verorahoja tehokkaasti hotellissa ja opettele joutessas suomea...integroidut paremmin Suomeen ja rötöstely helpottuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytähän suomalaisten verorahoja tehokkaasti hotellissa ja opettele joutessas suomea...integroidut paremmin Suomeen ja rötöstely helpottuu.
vahnempi vartia opetti pitää puhua vangkien kieltä.eli slangki. jos vartia puhus vaan kirja kieltä niinei moni vangki ymmärtäis kun huono koulutus ja äly.muutengkin sopii vangkila slangki vangkila palstaan. en rötöstä mutta kerään vangkila tarinoita ja muistuja.
- Anonyymi
Pääseekö kouluun, jos on vankilassa hakuhetkellä? Vapaudun kuitenkin ehdonalaiseen vuoden päästä. Vai pitääkö hakea vasta siviilissä?
- Anonyymi
Väkivalta joka tapauksessa löytää minua kadulta, niin ei ole kiire etsiä sitä valtion laitoksista.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2916357Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652009- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141225Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181671141Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411001RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962