Moi! Olen siis menossa kartoitukseen ja kaipailisin neuvoa.
Menin siis psykoottisten oireideni vuoksi lääkäriin josta minut ohjattiin soittamaan psykiatriselle sairaanhoitajalle. Nyt minulla on siis varattu aika kartoitukseen. Ongelmani on se, ettei sairaanhoitaja tuntunut uskovan kertoessani oireistani ja minulle tuli sellainen olo, että jouduin todistelemaan ongelmaani.
En halua millään tavalla olla sairas tai muutakaan, mutta nyt on alkanut toden teolla pelottamaan, että en saa mistään apua. Tämä on nyt kolmas kerta kun saan psykoosioireita, enkä voi sietää tätä ymmärrystä omasta kuolemastani. Olo on hetkittäin niin painajaismainen, että on pakko pitää mielessä koko ajan se, että voin hypätä junan alle jos menee pahemmaksi. Nyt kuitenkin yritän vain odottaa, että tilanne taas rauhoittuu. Tuntuu siltä kuin saisin suuren ymmärryksen siitä että koko maailmankaikkeuden todellisuuden luonne on olla paha. Kaikki kiintopisteet tuntuu katoavan ja tuntuu kuin olisin jossain ihan toisessa todellisuudessa. Tämä toistuu itselläni parin vuoden välein, enkä usko, että selviän enää seuraavasta. Muutenkin tuntuisi paremmalta antaa vain elämän olla jossain muualla kuin minussa.
Eikä ole nyt mistään normaalista itsetuhoisuudesta kyse. Tuntuu vain kuin ymmärtäisin hetkittäin jotain niin pahaa että kuoleminen tuntuisi huomattavasti helpommalta. Lisäksi on ollut näköhäiriöitä ja itkuisuutta sekä fyysistä kipua keskivartalossa. Seksuaaliset halut on täysin tiessään ja sydän tuntuu pamppaavan. Rintakipua. Näitä tosin on ollut ennenkin. Toisaalta riippuvainen käyttäytyminen, defenssikäyttäytyminen, sekä itsesäälisyydestä johtuva itsetuhoisuus on vähentynyt, joten aina ajoittain koen olevani tilanteen kartalla. Ongelmani on myös siinä, että tilanne aina rauhoittuu ja tuskin muutaman kuukauden päästä enää muistan millaista tämä oli. Parin vuoden päästä kuitenkin sama toistuu. Muutenkin oireilen niin vaihtelevasti, että tuskin saavat minua edes lohkottua mihinkään diagnoosiin.
Olen todella huono vaatimaan ihmisiltä mitään ja nyt pelottaa etten saa kerrottua ongelmaani, toisaalta osaan tämän tekstin kirjoitettuani itsekin vastata kysymykseeni: Yritän siis kertoa ongelmastani. Noh mutta jos jollain on jotain muuta lohduttavaa sanottavaa niin sekin varmasti kelpaa.
Menin siis psykoottisten oireideni vuoksi lääkäriin josta minut ohjattiin soittamaan psykiatriselle sairaanhoitajalle. Nyt minulla on siis varattu aika kartoitukseen. Ongelmani on se, ettei sairaanhoitaja tuntunut uskovan kertoessani oireistani ja minulle tuli sellainen olo, että jouduin todistelemaan ongelmaani.
En halua millään tavalla olla sairas tai muutakaan, mutta nyt on alkanut toden teolla pelottamaan, että en saa mistään apua. Tämä on nyt kolmas kerta kun saan psykoosioireita, enkä voi sietää tätä ymmärrystä omasta kuolemastani. Olo on hetkittäin niin painajaismainen, että on pakko pitää mielessä koko ajan se, että voin hypätä junan alle jos menee pahemmaksi. Nyt kuitenkin yritän vain odottaa, että tilanne taas rauhoittuu. Tuntuu siltä kuin saisin suuren ymmärryksen siitä että koko maailmankaikkeuden todellisuuden luonne on olla paha. Kaikki kiintopisteet tuntuu katoavan ja tuntuu kuin olisin jossain ihan toisessa todellisuudessa. Tämä toistuu itselläni parin vuoden välein, enkä usko, että selviän enää seuraavasta. Muutenkin tuntuisi paremmalta antaa vain elämän olla jossain muualla kuin minussa.
Eikä ole nyt mistään normaalista itsetuhoisuudesta kyse. Tuntuu vain kuin ymmärtäisin hetkittäin jotain niin pahaa että kuoleminen tuntuisi huomattavasti helpommalta. Lisäksi on ollut näköhäiriöitä ja itkuisuutta sekä fyysistä kipua keskivartalossa. Seksuaaliset halut on täysin tiessään ja sydän tuntuu pamppaavan. Rintakipua. Näitä tosin on ollut ennenkin. Toisaalta riippuvainen käyttäytyminen, defenssikäyttäytyminen, sekä itsesäälisyydestä johtuva itsetuhoisuus on vähentynyt, joten aina ajoittain koen olevani tilanteen kartalla. Ongelmani on myös siinä, että tilanne aina rauhoittuu ja tuskin muutaman kuukauden päästä enää muistan millaista tämä oli. Parin vuoden päästä kuitenkin sama toistuu. Muutenkin oireilen niin vaihtelevasti, että tuskin saavat minua edes lohkottua mihinkään diagnoosiin.
Olen todella huono vaatimaan ihmisiltä mitään ja nyt pelottaa etten saa kerrottua ongelmaani, toisaalta osaan tämän tekstin kirjoitettuani itsekin vastata kysymykseeni: Yritän siis kertoa ongelmastani. Noh mutta jos jollain on jotain muuta lohduttavaa sanottavaa niin sekin varmasti kelpaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.