Aloitin Bloodbornen. Loin itselleni pelihahmon, mutten oikein pitänyt lopputuloksesta, koska en saanut siitä haluamani näköistä, joten loin heti perään vielä toisen pelihahmon. Sitten starttasin itse pelin. Pelasin sitä sellaiset reippaat kaksi tuntia, tappaen kaikkea mikä eteeni tuli ja kuollen itse aina silloin tällöin. Noiden kahden tunnin jälkeen minulle alkoi pikku hiljaa valjeta, etten muista milloin olisin viimeksi pelannut peliä johon olisin ollut vähemmän investoitunut ja jonka parissa minulla olisi ollut yhtä tylsää. Pian tämän jälkeen lopetin pelaamisen, enkä ole sittemmin koskenutkaan Bloodborneen.
Tuntuu jotenkin paradoksaaliselta, miten tämä peli patsastelee lähes jokaisella viime vuoden peleistä tehdyllä top10-listalla ja vastaan on tullut useampia ihmisiä, jotka pitävät sitä yhtenä kaikkien aikojen suosikkipeleistään, mutta sitten kun itse ostan sen ja pelaan sitä, se osoittautuu niin poskettoman tylsäksi, etten saa pakotettua itseäni pelaamaan sitä muutamaa tuntia pitempään ja siitäkin iso osa meni hahmonluontiin. Onko minulla sitten kattavaa käsitystä pelin sisällöstä tällä kokemusmäärällä; no ei tietenkään ole, mutta jotenkin on mielestäni jo paljon puhuvaa, kun pelaat peliä pari tuntia ilman, että se herättää sinä aikana mitään mielenkiintoa, saati sytytä yhtään minkäänlaista koukutuksen tunnetta, joka ajaisi sinut jatkamaan pelaamista.
Kokemukseni Bloodbornen parissa
699669
0
72
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???301157- 106953
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha611912- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70666
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666