Somessa tulee nyt todella rapaa Razmyarin

hyvin.tekopyhää

niskaan, enkä nyt tarkoita näitä Suomi24- huuhaa palstoja. Vaan ihan muita foorumeita.

Razmyarhan on paljastunut että hän on yksi näistä, jotka ovat mukana turvapaikkabisneksessä. Ja on samalla ahkerasti syyttänyt suomalaisia rasisteiksi, ajaakseen omia tarkoitusperiään. Tehdä siis bisnestä turviksilla.

Varmasti aika ikävää näille tavallisille köyhille suvaitsevaisille, että Razmyar noin tekee. Hän kun on muutenkin erittäin hyvätuloinen henkilö kansanedustajana.

13

64

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiäh_kiäh

      Että minä nautin kun persu kiemurtelee omissa myrkyissään. Eikä mitään voi osaavalle ja tyylikkäälle kansanedustajalle. Mahtaa vituttaa. Mutta ei se Väyrynenkään siihen kuollut.

      • saa.nauraa

        hehehee onko silloin persu, jos ei ole demari.

        Kyllä te demarit olette aina yhtä tyhmiä, teille saa nauraa.


    • tiuitu

      Osaava ja tyylikäs kansanedustaja:)?! Ei ole käynyt mitään koulua loppuun. Aukoo päätään vain rasismista. Ei mitään tajua valtion taloudesta, rahankäytöstä, pakolaisten kustannuksista ja työllistymisestä. Kävelevä katastrofi julkisen sektorin talouden suhteen. Ei ajattele yhtään kotimaansa hyvinvointia. Kotimaata voisi rakentaa nuoret ja osaavat henkilöt. Nyt he tulee Suomeen elinikäiselle sosiaalituelle.

      Onneksi nyt on kupla puhkeamassa. Yhä useampi päättäjä on tullut kaapista ulos. Meillä ei ole varaa olla koko mailman sosiaalitoimisto.

      • SuomiSuomena

        Tälle nosto.


      • puhetta.mahtuu

        Auttaako pelkkä ulkonäkö ja julkisuus? Näyttää auttavan. Tekee naisesta ekonomin, kansanedustajan ja panee hokemaan, että pitää olla humaani ja pitää auttaa auttamasta päästyäänkin. Joku maksaa, kun minä vain olen tarpeeksi humaani ja haluan auttaa. Minä en kustanna mutta valtio maksaa, minä vain vaadin kaikki afgaanit ja muut koijarit Suomeen.
        Oikea puolesta puhuja!


      • kepulainen.vaan

        Eli siis tyypillinen paska demu?


    • hahhahaaaa

      Nuori, kaunis, menestyvä ja hyvätuloinen nainen on suomi24ssä räkyttäville sossupummille, kuin punainen vaate :D

      • röh.röh

        Koita laihduttaa femakko.


    • villapipo

      Jaa, tyylikäs ja osaava, siitä voi kyllä olla erimieltä. Tämä KANSANedustajahan ei mennyt A2 Turvattomuus iltaan edes keskustelemaan kun kuuli että joku toista laitaa edustava on paikalla vaikka alusperin oli menossa, samoin teki toinenkin edustaja. Vaikka siellä oli hyvin monenlaista porukkaa. Kaikki jotka ovat erittäin suvaitsevaisia peruivat siis menonsa.

      • Hyvä.Nazima

        En minäkään keskustele paskan kanssa, vedän vaan vessasta alas :D


    • siitäjohtuu

      Kansalaiset on alkaneet huomaamaan ketä tuli äänestettyä.

    • tyhjäntoimittajia

      Näyttää vähän siltä,että vihreiden edustaja Jani Toivolakin meni eduskuntaan tavoitteenaan saada aikaan vain homo/lespolaki. Sen edettyä tyyppi hyppi ilmassa,mutta taitaa nykyisin enemmän räplätä älypuhelinta,jos sattuu olemaan hereillä salissa,kaikkia sitä kansa äänestääkin

    • Ja_lisäksi

      Hei kaverit, kuka voisi olla joku toinen henkilö, joka saa tämän tavanomaisen Lieksa-aineksen yhtä hyvin sekaisin? Demari sen varmaan pitäisi olla. Jos keksitte niin kertokaapa, avataan uusi ketju ja taas meillä on hauskaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe