Nainen AMK-insinööriksi

Automaatio

Kertokaapa mulle mitkä ovat sellaisia insinöörialoja joille nainenkin "uskaltaa" lähteä? Itse miettinyt automaatioinsinöörin koulutusta, mutta jonkin verran kuullut pelottelua siitä, että koska kyseessä on hyvin miesvaltainen ala, saatetaan naisia katsoa jonkin verran ns. nenänvartta pitkin. Motivaatiota opiskeluun on, joten en usko, että tulevaisuudessa taitojen puute olisi ongelma, mutta vähemmän rohkeana tyyppinä väkisinkin miettii jääkö tuollaisella alalla miesten jalkoihin...

63

7943

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gsdfgdfg

      Mediatekniikka ehkäpä?
      Ympäristöala?
      kemiantekniikka? jne.

      Matikkaa & fysiikkaa sun muuta on kuitenkin jokaisessa

      • Automaatio

        Kuten sanoin, tarvittavien asioiden oppiminen tuskin tuottaa ongelmia, lähinnä mietin tulevaisuuden näkymiä työllistymisen ja yhteishengen kannalta. Eli joutuuko hyvin miesvaltaisella insinöörialalla kokemaan suoraa syrjintää... En välttämättä haluaisi kouluttautua alalle, jolla työnsaantimahdollisuudet olisivat selvästi huonommat vain siksi, että olen nainen.


      • kiitiliini

        miehet usein kannustavampia kuin naisvaltaisilla aloilla


    • asentaja_ingenjööri

      Minä olen koulutukseltani koneasentaja ja automaatiotekniikan insinööri. Voin sanoa jo heti että kannattaa unohtaa korkeakoulutus. Molempia töitä olen tehnyt useampia vuosia ja tienaan asentajana yleensä melkein tuplasti sen mitä insinöörinä. Teen nykyään insinöörin töitä lähinnä sivutyönä.

      Ongelma on se että insinöörejä koulutetaan ihan pilvinpimein, mutta osaavia asentajia on harvemmassa. Tästä syystä insinöörin palkkoja poljetaan ihan surutta. Aloittavan insinöörin palkkani oli Helsingissä noin 1300 €/kk(yleinen Tes minimi). Osaavia koneasentajia on harvemmassa, joten palkkatasokin on pysynyt hyvänä. Keskimäärin 2000-2400€/kk. Tämä on minun kokemukseni alasta. Palkkataulukkoja ei kannata tuijotella, koska ne eivät yleensä anna realistista kuvaa alan palkkauksesta. Olettaisin että tekniikan alalla muutkin asentajat, kuten sähkö, putki, ym. ovat tällä hetkellä yhtä hyvätuloisia, joten jos tekniikan alalle haluat pyrkiä niin suosittelen harkitsemaan jotakin noista.

      Naisia en ole 15-vuoden työurani aikana tavannut kuin 2kpl. Molemmat ovat olleet suunnittelijoita ja ihan päteviä sellaisia. Nuo ovat juurikin näitä alipalkattuja insinöörin töitä. Hyvin ovat työelämässä mukana ja ei tietääkseni ole mitään syrjintää/väheksyntää ollut olemassa.

      Miesvoittoiset alat ovat kuitenkin työilmapiiriltään tosi hyviä ja esimiehet ovat pääsääntöisesti asiansa osaavia. Yleisesti tekniikan alalla on hyvin harvoin mitään syrjintää/vähättelyä. Toivottavasti tästä minun kokemuksesta oli nyt jotain hyötyä opiskelupaikan valinnassa. Onnea ja menestystä!

      • Automaatio

        Kiitos paljon tästä vastauksesta! Tottahan se on, että insinöörejä koulutetaan paljon ja työt alkavat olla kiven alla/palkat pikku hiljaa tippuvat, mutta toisaalta jos miettii, niin ainot varmat ammatit taitavat nykyään olla sosiaalialalla. Itseäni ei kuitenkaan mikään AMK-tasoinen koulutus tuolta alalta kiinnosta (sairaanhoitajat jne.). Lääketieteelliseen olen hakemassa ensimmäisenä vaihtoehtona (työllisyys ja palkkaus hyvä sekä mielenkiintoinen ja monipuolinen työ), mutta mikäli en pääse sisään, on kouluttautuminen insinööriksi B-vaihtoehtoni.


      • sakumies

      • mekkk
        Automaatio kirjoitti:

        Kiitos paljon tästä vastauksesta! Tottahan se on, että insinöörejä koulutetaan paljon ja työt alkavat olla kiven alla/palkat pikku hiljaa tippuvat, mutta toisaalta jos miettii, niin ainot varmat ammatit taitavat nykyään olla sosiaalialalla. Itseäni ei kuitenkaan mikään AMK-tasoinen koulutus tuolta alalta kiinnosta (sairaanhoitajat jne.). Lääketieteelliseen olen hakemassa ensimmäisenä vaihtoehtona (työllisyys ja palkkaus hyvä sekä mielenkiintoinen ja monipuolinen työ), mutta mikäli en pääse sisään, on kouluttautuminen insinööriksi B-vaihtoehtoni.

        Ihnan potaskaa tuo lähtöpalkka ja tutuus on että inssin lähtöpalkka on 2500€ apikkeilla ja ylärajaa ei ole. Koneastajan palkka on max. 3000€ mutta pätevä inssi tienaa 8000€ ja riippuu vakanssista. Missä olen töissä niin suurinpiirtein tiedän mitä valmistuneet inssit tienaavät mutta palkka nousee kokemusken mukaan ja se siitä.


      • tutkijaDI

        Itse olen koulutukseltani DI ja vaikka tällä hetkellä teen hommia huonolla palkalla (jatkotutkintoa), en tee töitä pelkästään rahan vuoksi. Voisin olla teollisuudessa tienaamassa enemmän, mutta tutkimus on työnä paljon mielenkiintoisempaa.


    • ingenenföri

      Ainakin ympäristöpuolella (ympäristöteknologia) naisia on about yhtä paljon, ellei enemmänkin, kuin miehiä.

      • Ja jälki on sen mukaista... Ei mitään järkeä saati kohtuullisuutta missään. ELY keskusten toimintaa...


    • Tulevanaisinsinööri

      Itse opisklen konetekniikan insinööriksi ja ainakin koulussa on lähinnä kaikki opettajat ym olleet innoissaan naisopiskelijoista(koneella niitä melko vähän). Kuulemma tuovat erilaista näkökulmaa ja ovat työelämässäkin ihan mieluisia palkattavia. Harjoittelupaikkojen kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, ja jotkin ko alan yritysten edustajat ovat jutellesaa ihan kehottaneet hakemaan heiltä kesätöitä. Eli en ainakaan itse ole kokenut, että sukupuoleni hankaloittaisi työtäni tai opiskeluani. Tietysti osittain omastakin asenteesta kiinni.

    • ggsgsgdsgds

      Meillä on raksalla muutamia naisia. Hyvännäköisiä ja fiksuja, joiden kanssa miehet on usein päässy myös siitoshommiin.

      • sdggsddd

        Juu se on yleistä, että sinkkutytöt löytävät kyllä insinööriopinnoista miehen itselleen.


    • Amk_tuntiope

      Joka alalla on monenlaisia tehtäviä. Esimerkiksi suunnittelutehtäviin päätyy jostain syystä enemmän naisia kuin miehiä, miehet taas tuntuvat menevän enemmän työmaitten kanssa tekemisissä oleviin tehtäviin. Joka alalla on suunnittelun lisäksi hoito-, huolto-, korjaus-, ylläpito-, laadunvarmistus-, kustannuslaskenta-, rakennuttamis-, ict-, kehitys- ja ties mitä hommia. Ei ole tyypillisiä koneinssin tai rakennusinssin hommia.

    • Awr

      Ilman muuta lähdet opiskelemaan sitä mikä kiinnostaa! Mieluummin naisena miesvaltaisella alalla, kuin naisvaltaisella. työilmapiiri ihan huippu luokkaa, eikä tartte miettiä seläntakana supisijoita, sillä asiat puhutaan suoraan. Töitä myös osaavalle löytyy, itse tosin olen käynyt amitsun ja sit samalta alalta AMK:n (kone) ja voin kyllä suositella. Tosiaan insinöörin palkka ei paljoa työmiehen palkasta eroa, mut kuka sitä rahan vuoksi töissä kävisi! Aikeissa on vielä joskus tulevaisuudessa jatkaa yliopistoon.

    • Naisinsinööri

      Lähdet opiskelemaan ihan sitä mikä sinua eniten kiinnostaa. Itse olen tietoliikennetekniikan insinööri (AMK) sekä olen suorittanut Automaatioteknologian insinöörin (YAMK) tutkinnon. Työelämässä olen ollut koulutusta vastaavissa töissä jo vuosia. En ole omaa uravalintaa katunut ja harmitellut päivääkään. Näin naisena täytyy se todeta, että opiskeluaikana sai tehdä enempi töitä sen eteen, että pääsi kursseista läpi... Ei muuta kuin kohti omia tavoitteita ja unelmia..

    • saakoooo

      nauraa? Ei naisille älyä vaativia töitä voi antaa.
      Vastuusta nyt puhumattakaan...

      • Naumara

        Eikä trollintöitä lahjattomille, kuten sinustakin huomaa.

        Naiset jotka haluavat tehdä hommia ja haluavat tehdä ne hyvin, myös pärjäävät, aivan kuten miehetkin.


      • Löytyy niitä aivottomia sovinisteja taas tännekin kommetoimaan (Nimim saakooo ) Minun tytär on automaatioinsinööri ja työskentelee ympäri maailmaa. Monasti ollut ainoa nainen niissä porukoissa ja pärjännyt hyvin, miehet myös arvostaneet häntä


    • älyhoinyt

      Ei ole ihan tätä päivää enää tuo nenänvarsijuttu. Itselläsi on nyt vanhanaikaiset asenteet. Tämä on kuitenkin tasa-arvon ihmemaa koko maailmassa.

    • Lihapiikki

      Ei ole ei. Pitää valita pommi tai neula.

    • asentajajajaja

      Itse olen koneasentaja alkuperin ja tällä hetkellä suoritan sähkö- ja automaatioinsinöörin tutkintoa. Samalla linjalla muutama nainen ja en näe mitään syytä miksi kukaan alalla naispuolista insinööriä kieroon katsoisi.
      Mitä työelämässä olen tekniikan alalla työskenteleviä naisia tavannut, niin useat ovat olleet todella paljon motivoituneempia ja ahkerampia työntekijöitä kun vastaavat miehet. Sama näkyy myös koulutuslinjani naisopiskelijoista. Pohjaosaaminen ei ehkä ole ammattiaineissa huipputasoa mutta oma ahkeruus ja kiinnostus kompensoi isosti.

      Ja mitä täällä nyt tulee väitteisiin 1300€/kk palkkatuloista niin niitä ei kannata uskoa. Asentajana työskennellessäni (työskentelen vieläkin kesäisin samassa paikassa) useat työtoverini ovat koulutukseltaan amk-inssejä(taitaa olla yksi dippa-inssikin), mutta asentajatöissä. Se inssin titteli vaan nostaa palkkaa melko huimasti.
      Osaava ja aktiivinen opiskelija tienaa muutaman ensimmäisen opintovuoden jälkeen helposti sen 2000€/kk ja valmistumisen jälkeen vielä enemmän.
      Sähkö- ja/tai automaatioinsinöörin tutkinto on myös siitä hyvä, että voit suuntautua työelämässä oikeastaan mihin tahansa mikä itseäsi kiinnostaa. Joko suunnittelijana, asentajana tai (sähkö)työnjohtajana.

      Eli minä ainakin voin suositella sähkö- ja automaatioinssin linjaa. Siihen kannattaa varautua, että sähköpuolen fysiikka on todella puuduttavaa ja sähkön teoria myös erittäin hankalaa hahmottaa alkuun.

      Tämän lisäksi amk-insseillä tulee muutaman vuoden sisällä olemaan kova kysyntä työmarkkinoilla koska eläkeikäisiä insinöörejä on tällä hetkellä todella paljon. Näin lausui insinööriliiton alaisen insinööriopiskelijaliiton puheenjohtaja juuri muutama viikko sitten.

    • naisilleee

      sopii ainoastaan poskivalssi hellan ja ruokapöydän välissä xDDDD

    • pekez

      Sinne vaan. Silmälasipäiset insinöörineidit ovat söpöjä. Joku miespuolinen koneinsinööri mielellään voitelee ja rassaa niidenkin paikat.

    • Automaatio

      Nyt on yhteishaun lomake täytetty ja laitettu menemään. Varavaihtoehtona nyt siis tietotekniikka, vaikka monet sen alan työllisyystilannetta kauhistelevatkin. Se vain tuntuu eniten "omalta" :) Automaatio olisi varmasti myös ollut erinomainen vaihtoehto, mutta tuo tietotekniikan puoli kutsuu minua enemmän :D

    • inssi_kaksikko

      Mikä ettei? Kyllä nainenkin voi kouluttautua insinööriksi. Ja voi olla myös hyvä insinöörin työssäkin.
      (tosin työnantajat ei tätä naisen osaamista arvosta kun eivät maksaa samaa palkkaa kuin mitä miesinsinööri saa)
      Tämä on kulttuuriin liittyvä juttu eikä vaikuta lainkaan siihen etteikö nainenkin voi olla hyvä koulutettu insinööri.

      Ja jos käy hyvä flaksi, naisinsinööristä voi saada jopa hyvän kumppaninkin. Itse en vaihtaisi kumppaniani tyhmään "bimboon" kyllä tämä älykäs naisinsinööri on parempi kumppani. Sille ei tarvitse selitellä mitään "teknojuttuja" turhaan kun se tietää ne muutenkin. Ja kumppani pärjää itsenäisesti kaikissa teknohommissakin, ei sitä tarvitse kädestäpitäen ohjailla.

      • ilman_selittelyitä

        Hyvä vinkki. Ota kumppaniksi naisinsinööri niin vältyt "bimbo" ongelmalta. Minunkin kumppani on naisinsinööri eikä koskaan tule mistään asiasta ongelmia kun kumpikin ymmärtää asioita niinkuin ne ovat.


      • Naumara

        No, missä paikoissa niille naisille maksetaan vähemmän kuin vastaaville miesinsinööreille? Se sattuu olemaan laitonta, jos et ole tiennyt, eli jos noin tapahtuu, hommalle on parempi laittaa niiden firmojen osalta stoppi.


    • ei_oteta_bimboja

      Ehkä pitäisi kysyä: kumpi on parempi kumppani, naisdiplomi-insinööri vai naisAMK-insinööri?
      Minulla onneksi on naisdiplomi-insinööri kumppanina. (ja harkitsee jopa tekniikan tohtoriutta)

    • Kuperkeikkako_menossa

      Kolmekymmentä vuotta alalla kymmenessä yrityksessä. Ei ole insinööriä nähty koulutusta vastaavissa tehtävissä. Ostohommissa kyllä ja räpläämässä tietokonetta osaavastikin.

      Harvoin naisia on edes myynnissä, kun on aamuviideltä lähteminen ja kenties päivän parin päästä palaamiset, niin ei sovi naiselle. Voi myyntimatkoilla mennä joskus kaksikin viikkoa, vaikkapa suurilla messuilla maailmalla.

      Party Light kynttilöiden ja jatkoripsien myynti on naisten alaa, jota miehet puolestaan eivät osaa. Nykyäänhän miesinsinööritkin voivat meikata, laittaa tukan poninhännälle ja pitää tyttöjen korvakoruja korvassa, joten jotkut naiset ovat kyllä miehekkäämpiä tänä päivänä.

    • kylmätotuus

      Eikö nainen voi lähteä haluamalleen alalle ilman kysymistä voiko hän siihän päästä sukupuolensa takia? :/

      Pyri siihen mihin tahdot, jos törmäät sukupuolisyrjintään tiedät miten reagoida.
      t.miespuolinen

      • Naumara

        Jep. Naisia on ollut lukemassa ja opettamassa mm. lakia jo vähintään 1800-luvulta asti, ja esim. lääketieteen puolelle alan muinainen miesvoittoisuus ei ole vaikuttanut asiaan, kuten ei esim. journalisminkaan tai vaikka erilaisissa tieteen tehtävissä.

        Miksi insinööriaineet olisivat sen kummempia? Jos joku ala kiinnostaa niin sinnehän se kannattaa hakeutua jos esteitä ole kuten esim. surkea työtilanne, jonka kohdalla kannattaa vähän miettiä onko tilanne paranemassa, vai kannattaako harkita jotain muuta jos ei sitten kuitenkaan ole hommia tiedossa.


    • Nothingtoloseright

      Soita tai lähetä mailia henkilöille, jotka työskentelevät yrityksissä ja tehtävissä, joissa sinäkin haluaisit tehdä töitä. Pyydä kahville tai juttele puhelimessa, tai kysy maililla, mikä koulutus, kurssit yms. ovat relevantteja. Onko naisilla asiaa? jne. Voit jopa löytää vastaavia valmiita naisautomaatio(diplomi-)insinöörejä. Lupaan, että monet vastaavat edes mailiin, monet puheluun ja jotkut voivat jopa uhrata aikaa päivästä 15min kahviin tms. Ihmiset, jotka työskentelevät vaativissa akateemisissa tehtävissä yleensä mielellään auttavat muita pärjäämään paremmin.

      • Automaatio

        Näin olen tehnytkin :) Olin yhteydessä muutamaan (entuudestaan tuntemattomaan) naiseen ja kaikilta sain kannustusta lähteä valitsemalleni alalle. Eivät olleet itse kokeneet minkäänlaista syrjintää koulussa tai työelämässä, päinvastoin. Kiva kuulla, että näin on :)


    • jaahasssssss

      Nais-insinööri....xDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    • annikki53v

      Olemmeko palanneet ajassa n.100v taaksepäin? Miten ihmeessä voit kysellä tuollaista asiaa? Ei ole olemassa erikseen naisinsinöörejä kuten ei esim. miessairaanhoitajiakaan. On vain insinöörejä ja sairaanhoitajia. Kaikki ammatit ovat luterilaisessa maailmassa sukupuolineutraaleja eli esim. paaviksi et sukupuolesi vuoksi kelpaisi...:)

      Opiskele, mitä ikinä haluat, äläkä kysele muilta, mihin sovit sen vuoksi, että olet nainen!

      • Automaatio

        Näinhän sen pitäisi mennä: opiskella sitä alaa, mikä kiinnostaa, muista välittämättä. Ehkä pelkään turhaan, sillä itsetuntoni ei välttämättä ole sieltä vahvimmasta päästä, jolloin väkisinkin tulee ajateltua tällaisia asioita...


    • Inssi-88

      Insinööriksi ei tulla kouluja käymällä. Insinööriksi synnytään. Ammatti vaatii erityistä
      luovaa lahjakkuutta ja taitoja matematiikassa ja fysiikassa. Suunnittelussa ei ole ohjeita missään, vaan ratkaisut on keksittävä itse. Vaatii taitoja tehdä keksintöjä, pieniä tai suurempia. Esimerkiksi vikakeikalla ulkomailla on pärjättävä omilla taidoilla
      ja luovalla ajattelulla. Opastavaa henkilöä ei ole vierellä. Insinööriä ei lähetetä paikalle,
      jos asentajat voivat ratkaista ongelman ohjeita seuraamalla.
      Ammattiin sopimattomat karsiutuvat jo koulutuksen aikana, tai viimeistään työssä.
      Paljon on "insinöörejä" jotka vain tallettavat muiden tekemiä dokumentteja.

      • todellisuus_on_tätä

        "Insinööriksi ei tulla kouluja käymällä. Insinööriksi synnytään. "

        Höpö höpö. Ei mitään insinöörigeenejä ole edes olemassa. Totta on se, että moni insinööri syntyy oikeistolaiseen perheeseen ja ammentaa tätä kautta ne oikeistolaisen (esim. kokoomuslaisen) asenteet.
        Tämä tulee kasvatuksesta eikä perimästä.

        Duunarin lapsistakin voi tulla hyviä insinöörejä kunhan saavat koulutusta ja työkokemusta. Sana "insinööri" on vain titteli se ei kerro mitään todellisesta ammattiosaamisesta.

        Insinööriksi ei todellakaan synnytä, siihen kasvetaan ja koulutetaan. On myös monia insinöörejä jotka ovat luopuneet insinöörin työstään kun ovat huomanneet kykynsä siinä ammatissa.

        Tunnen erään insinööriksi kouluttautuneen joka on nyt lihakarjan kasvattaja. Eräs toinen insinööri pitää päivittäistavarakauppaa. Nämä molemmat työt ovat ihan kelvollisia töitä.


      • nöörimäinen_ei_nööri

        Insinöörigeenejä ei ole olemassa, mutta kuitenkin "moni insinööri syntyy oikeistolaiseen perheeseen"?

        Eli ei ole insinöörigeenejä, mutta on insinöörivauvoja? Vai että oikeistolaiset perheet (ja arvot)kasvattavat ihmisistä insinöörejä?

        Sanaa insinööri(mäinen) voidaan kyllä myös käyttää tietynlaisesti luonnontieteellismatemaattisesta maailmankatsomuksesta, että ei se ole aina pelkkä "titteli".

        Loppuosa kommentistasi jäi vähän epäselväksi luultavasti kirjoitusvirheen tms. takia?

        Vai mitä tarkoitit sanomalla että että on ihmisiä jotka ovat luopuneet insinöörin hommista "huomattuaan kykynsä niissä"?

        Eli kun he ovat huomanneet että heillä ON kykyjä insinöörin hommissa, he ovat kuitenkin jostain syystä luopuneet ammatista tajuttuaan että heillä on kykyjä siihen? Tämä kuulostaa hivenen omituiselta.

        Vai he ovat huomanneet ETTEI heillä ole kykyjä, jonka takia he ovat vaihtaneet alaa?

        Jos kyseessä on jälkimmäinen, eikös se ensimmäistä väitettäsi vastaan, eli se insinööriys on si ten jotain muutakin, kuin pelkkä kasvatus ja koulutus?


      • nöörimäinen_ei_nööri

        Lisäksi outo yleistys, että duunariperhe ei voisi olla oikeistolainen. Eivät työläiset kaikki vasemmistoakaan edusta.


      • alan_vaihtaja
        nöörimäinen_ei_nööri kirjoitti:

        Insinöörigeenejä ei ole olemassa, mutta kuitenkin "moni insinööri syntyy oikeistolaiseen perheeseen"?

        Eli ei ole insinöörigeenejä, mutta on insinöörivauvoja? Vai että oikeistolaiset perheet (ja arvot)kasvattavat ihmisistä insinöörejä?

        Sanaa insinööri(mäinen) voidaan kyllä myös käyttää tietynlaisesti luonnontieteellismatemaattisesta maailmankatsomuksesta, että ei se ole aina pelkkä "titteli".

        Loppuosa kommentistasi jäi vähän epäselväksi luultavasti kirjoitusvirheen tms. takia?

        Vai mitä tarkoitit sanomalla että että on ihmisiä jotka ovat luopuneet insinöörin hommista "huomattuaan kykynsä niissä"?

        Eli kun he ovat huomanneet että heillä ON kykyjä insinöörin hommissa, he ovat kuitenkin jostain syystä luopuneet ammatista tajuttuaan että heillä on kykyjä siihen? Tämä kuulostaa hivenen omituiselta.

        Vai he ovat huomanneet ETTEI heillä ole kykyjä, jonka takia he ovat vaihtaneet alaa?

        Jos kyseessä on jälkimmäinen, eikös se ensimmäistä väitettäsi vastaan, eli se insinööriys on si ten jotain muutakin, kuin pelkkä kasvatus ja koulutus?

        "Vai he ovat huomanneet ETTEI heillä ole kykyjä, jonka takia he ovat vaihtaneet alaa?"

        Ja sinulle ei tullut mieleen kiinnostuksen lopahtaminen. Kyse ei aina ole kykyjen loppumisesta vaan kiinnostuksen vähentymisestä omaan koulutusalaan.
        Moni vaihtaa alaa juuri tästä kiinnostuksen vähentymisestä.

        Minä itsekin olen tälläinen alan vaihtaja. Olen saanut metallialalle hyvän "perusinsinöörin" koulutuksen ja silti olen vaihtanut aivan toiselle alalle. Toki tämä alan vaihto on vaatinut uutta koulutusta.
        Enpä palaisi enää metallialan insinööritehtäviin. ( olen vain opistoinsinööri siltä vuosikymmeneltä jolloin opistoinsinöörejä vielä koulutettiin teknillisessä opistossa)

        Enpä ole missään vaiheessa katunut alan vaihtoa. Vastaukseni kysymykseesi onkin: moni vaihtaa alaa kiinnostuksen vähentymisen vuoksi. Jos oletat alan vaihtajien olevan kyvyttömiä ensimmäiselle koulutusalalleen olet väärässä.


      • nöörimäinen_ei_nööri
        alan_vaihtaja kirjoitti:

        "Vai he ovat huomanneet ETTEI heillä ole kykyjä, jonka takia he ovat vaihtaneet alaa?"

        Ja sinulle ei tullut mieleen kiinnostuksen lopahtaminen. Kyse ei aina ole kykyjen loppumisesta vaan kiinnostuksen vähentymisestä omaan koulutusalaan.
        Moni vaihtaa alaa juuri tästä kiinnostuksen vähentymisestä.

        Minä itsekin olen tälläinen alan vaihtaja. Olen saanut metallialalle hyvän "perusinsinöörin" koulutuksen ja silti olen vaihtanut aivan toiselle alalle. Toki tämä alan vaihto on vaatinut uutta koulutusta.
        Enpä palaisi enää metallialan insinööritehtäviin. ( olen vain opistoinsinööri siltä vuosikymmeneltä jolloin opistoinsinöörejä vielä koulutettiin teknillisessä opistossa)

        Enpä ole missään vaiheessa katunut alan vaihtoa. Vastaukseni kysymykseesi onkin: moni vaihtaa alaa kiinnostuksen vähentymisen vuoksi. Jos oletat alan vaihtajien olevan kyvyttömiä ensimmäiselle koulutusalalleen olet väärässä.

        Mikä minulle tuli mieleen, oli kysyä mitä kommentoija oli tarkoittanut, siksi kysyinkin tarkennusta, koska kommentti johon vastasin, jätti asian epäselväksi.

        Ja jäi edelleen, ellet sitten ole komentoija jolta kysyin tarkennusta.

        Minä voin kyllä sujuvasti keksiä pääni sisällä lukuisia eri vaihtoehtoja, mutta olin kiinnostunut saamaan selvennyksen, en täyttämään rivinvälejä itse, kuten henkilöiden välisessä keskustelussa on tapana.

        Minä en olettanut alan vaihtajien olevan kyvyttömiä, se oli toinen tulkinta joka lukemani tekstin perusteella syntyi, koska epäilin syyksi kirjoitusvirhettä tai sanoissa sekoamista, sitä sattuu itse kullekin, eikä kommentteja voi myöhemmin muokata.


        Pätkä mihin itse viittasin oli: "On myös monia insinöörejä jotka ovat luopuneet insinöörin työstään kun ovat huomanneet kykynsä siinä ammatissa."

        Jos sinä tuosta saat tulkittua että sillä viitattiin esim. juuri kiinnostuksen lopahtamiseen, niin onneksi olkoon, olet aikamoinen ajatustenlukija.

        Mutta hyvä homma kohdallasi, jos alanvaihdosta ei ole aiheutunut katumusta, vaan paremmin on mennyt. Aina parempi mitä lähemmäksi sitä "omaa juttuaan" ihmiset päätyvät.

        Mutta teet aika rohkean yleistyksen jos lähdet tekemään omien kokemustesi perusteella yleistyksiä siitä minkä takia muut ihmiset yleensä alaa vaihtavat.

        Osa varmasti olisi kykyneväisiä ensimmäiselle alalleen, mutta osa taas varmasti ei.

        Tämä on tullut esiin alanvaihtajien parissa. Kaikki eivät vain sovellu kaikille aloille eikä kaikille ole täysin selvää millainen se todellisuus sitten on, etenkin jos lähtee suoraan peruskoulusta etsimään alaansa ilman että vielä hahmottaa mikä itseä kiinnostaisi. Kaikilla ei ole selvää että juuri sitä tai tätä haluaisin tehdä. Osa niistä kokeilijoista tajuaa ettei tähän rahkeet ja/tai kiinnostus riitä kun ovat hetken kokeilleet.


    • inssi60

      En jaksa koko ketjua lukea, sillä jo kysymys on outo. Samoin täällä kirjoittavien asenteet. Miksi tarvitsee edes kysyä, voiko nainen opiskella insinööriksi? Olen nainen ja insinööri. Tuttavapiirissäni on lukuisia insinöörejä (naisia ja miehiä).

      • Automaatio

        Kysymys ei ole, voiko nainen opiskella insinööriksi, vaan millaiset asenteet miehillä on eri insinöörialoilla. Joku rohkeampi nainen varmasti uskaltaisi lähteä rikkomaan miesten ennakkoluuloja vaikkapa ammattikoulupuolella autonkorjaajana tai putkiNAISENA, mutta itse en ole tällainen. En ole luonteeltani räväkkä mimmi, joka näyttää kaikille närhen munat :D Ennemminkin hiljainen/rauhallinen tyyppi, joka kuitenkin pyrkii eteenpäin ahkeruudella ja tekemällä työnsä aina hyvin. Insinööripuoli kiinnostaa, mutta en välttämättä halua joutua alalle, jolla naisia ei ole juuri ollenkaan (ymmärtääkseni esim. konetekniikka).


      • ikävätotuus
        Automaatio kirjoitti:

        Kysymys ei ole, voiko nainen opiskella insinööriksi, vaan millaiset asenteet miehillä on eri insinöörialoilla. Joku rohkeampi nainen varmasti uskaltaisi lähteä rikkomaan miesten ennakkoluuloja vaikkapa ammattikoulupuolella autonkorjaajana tai putkiNAISENA, mutta itse en ole tällainen. En ole luonteeltani räväkkä mimmi, joka näyttää kaikille närhen munat :D Ennemminkin hiljainen/rauhallinen tyyppi, joka kuitenkin pyrkii eteenpäin ahkeruudella ja tekemällä työnsä aina hyvin. Insinööripuoli kiinnostaa, mutta en välttämättä halua joutua alalle, jolla naisia ei ole juuri ollenkaan (ymmärtääkseni esim. konetekniikka).

        Olet jonkin verran ajasta jäljessä. Et voi rikkoa rajoja edes Presidenttinä.
        Ongelmana ovat vain omat asenteesi.


      • Trappisti

        Mitä väliä niillä miesten asenteilla on? Joillain tyypeillä asenteessa voi olla vikaa, toisilla ei. Esim. työpaikan suhteen on aika tuuripeliä millaisia tyyppejä ja klikkejä sieltä sitten lopulta löytyy. Sitä on lähes mahdoton ennustaa jos ei tunne työpaikkaa ja henkilöitä jo ennalta.

        Itselle on mm. käynyt hyvä tuuri työyhteisön kanssa, mutta olen kyllä kuullut kauhutarinoitakin esim. sekopäisistä tai muuten asennevammaisista pomoista joita on tullut vastaan, ne jutut ovat tulleet miespuolisilta kavereilta.

        Toisaalta taas siskoni kertoili juuri asennevammaisista esimiehistä eräällä työpaikalla jossa hän oli harjoittelussa, jossa koko henkilökunta (myös esimiehet) koostui naisista.

        Ihmisillä on ennakkoluuloja ja esillaisia asennevammoja yms., mutta se ei ole millään tavalla sidottu sukupuoleen. Voi olla esim. miesesimies joka syrjii naisia (tai vastaavasti miehiä), tai naisesimies joka suosii naisia (tai vastaavasti miehiä)

        Naisia on ollut erilaisilla "miesten aloilla" jo satoja vuosia. Keneltäkään ei odoteta närhen munia, pääasia että osaa oman hommansa hyvin ja ammattitaitoisesti. Jos kyse on vain "normaaleista" ennakkoluuloista eikä vakavammasta asenneviasta, se yleensä muuttuu kun epäilevä tyyppi näkee mihin toinen pystyy.

        Jos taas oma asenne on aina vaikeamman paikan kohdalla laittaa sormi suuhun (ja esim. juuri naisena sanoa että voisiko joku teistä muista auttaa kun blondi ei osaa, hihihi), niin moisen varjopuolena on se, että sinua aletaan kohtelemaan sen mukaan miten esiinnyt. Mutta jos toimit asiallisen ammattimaisesti, muut ammattilaiset kohtelevat sinua vertaisenasi riippumatta heidän sukupuolestaan.


    • Automaatioinsinööri

      Kyllähän automaatio-alalle naisia mahtuu. Palkkakin menee tietysti osaamisen ja toimialan mukaan. Itsellä n. 70000-10000 riippuen bonuksista yms. Jos on kiinnostunut tekniikasta niin varmasti löytyy monipuolisia hommia myyntityöstä suunnitteluun, kunnossapitoon, projekteihin ja vaikka mihin. Uskoisin että naisilta löytyisi myls vahvuuksia alalle vaikka projektipuolella.

    • OccamzRazor

      Kaikki alat.
      Työelämässä vastaantulleet naiset, jotka ovat insinöörejä ovat pääsääntöisesti pätevämpiä ja luovempia kuin vastaavat miehet.

      Ne miehet, jotka väittävät toista ja ovat tietävinään miten asiat "oikeasti" ovat, ovat tietämättömiä, yksinkertaisia, jälkeenjääneitä ja väärässä. Tällaisten päpinä on joutavanpäivästä, eikä sille kannata antaa lainkaan aikaa tai energiaa.

      Opiskele sitä alaa mitä haluat, älä annan kenenkään sanoa sinulle toisin.

    • asfwqf21
    • minus

      Tässähän on vain kyse siitä, että kuinka kokeilunhaluinen olet. Tunnetusti insinöörialat ovat miespainotteisia, joten kannattaa tottua ajatukseen, että joskus sitä joutuu tuhkiakin pöllyttämään. On hyvä että motivaatiota kuitenkin löytyy ja taitojen puute ei tule olemaan ongelma, joten uskon että sovellut hyvin tälle alalle.

      • Automaatio

        Aina tullut paremmin toimeen miesten kuin naisten kanssa, sekä kiinnostuksen kohteeni ovat aina olleet "miehisiä" (koneet ja vempaimet, tietokonepelit jne.). Tästä syystä insinöörialat kiinnostavat eniten. Ehkä se itsevarmuus kasvaa oppimisen myötä :)


    • hahahahaaaa

      Nainen ja korkeakoulutus xDDDDD

    • remonttireino

      osaako amk-insinööri nainen korjata penkoneita ja perämoottoreita ?

      • Automaatio

        Luulenpa, että aika harvat insinöörit kylmiltään osaavat, olivatpa he miehiä tai naisia. Amiskoulutus painottuu enemmän tuollaisiin hommiin. Ja insinöörejäkin on monenlaisia, miksi esim. tietotekniikan insinöörin pitäisi osata korjata fyysisiä moottoreita tai rakennustekniikan insinöörin ohjelmoida seuraava hittipeli?


    • Pantavaksi

      vaimoksi.

    • ltec

      Kunnossapito, korjattavuuden ja ylipäätään käytännön näkökulma/osaaminen on arvokas suunnittelijallekin. Eli en vähättelisi tai vieroksuisi lainkaan tätä taustaa insinöörikoulutettavana. Onhan näitä "amiksessa opitaan vain kädentaitoja" puheita palstat pullollaan. Käytännön taidot harjaantuvat työelämässä, teoritaidot opitaan koulunpenkilllä.

      • Automaatio

        On toki, mutta kuten sanoin, "kylmiltään". Tietysti insinöörikin tarvitsee jonkinlaiset ohjeet tekemiseen, jos ei ole koulutuksessaan painottanut esimerkiksi mainittuihin fyysisiin moottoreihin. Toisin sanoen insinöörit eivät ole automaattisesti mitään ihmemies MacGyvereita, jotka osaavat mitä tahansa teknistä tuosta vain. Toki hyvä looginen päättelykyky on tärkeää kaikille insinööreille, mutta pelkästään sillä ei välttämättä pitkälle pötkitä :) Työn tuoma käytännön kokemus yleensä tärkeintä. Korjausosaaminen riippuu tietysti myös paljolti alasta, jolle lähtee. Esimerkiksi laboratorioteknikot eivät välttämättä ihan hirveästi korjaile laitteita...


    • DI-KTM-TRI

      Minulla on tekniikan koulutus asentajasta tekniikan tohtoriksi.

      Välillä teen akateemisia töitä ja välillä ruumiillisempaa. Molempi parempi. Kumpaakin tosin vain ja ainoastaa itselleni tai yritykselleni.

      Kyllä tekniikka sopii naisille.

      Insinööriopetus on sikäli huonoa, että siinä ei tule käytäntö tutuksi muuta kuin yritysvierailuilla ja labratöissä. Jos laskuharjoitukset ottaa pahanmakuisena lääkkeenä tai pääsylippuna alalle, niin oikeat työt ovat mielenkiintoisia.

    • Palkatonharjottelu

      Insinöörisiilosta voi valmistua kortistoon, kun on täyttänyt 25 v., sähköinsinöörin rinnalla pelkkä automaatioinsinööri taitaa olla aika varma ratkaisu.

    • 17opPäässäRI

      Feministit kyllä vois raksalla pitää turpansa kiinni. Just taas tänään mietin, et miksi etenkin raksalla naiset pääsevät parempiin tehtäviin? Juuri yksi ilmoitti tänään pääseen projekti-inssiksi kun äijät menee järestää työmaalle mesoomaan vaikka hakis samaan firmaan. Mesoomaan pääsee lyhyemmällä ja helpommallakin tutkinnolla. Sama juttu toimistoissakin ni kyllä sinne otetaan mielummin se ämmä joka ole kun yhden harjoittelun ollut työmaalla tai rakennsuteollisuudessa. Ei ihme, että ne kuvat on ihan paskoja mistä niitä elementtejä väännetään kun ite koskaan ole niitten mukaan tekemään mitään. T. Katkera ja tuleva työtön raksainssi joka ei työmaalle mene.

    • VOISAATANASENTÄÄN

      Mitä tuota kyselet. Naiset on varmasti monella alalla parempia kuin miehet. On todella tyhmää edes kysellä tuollaisia.

    • asdaqwlehql

      Parempi kun pysyt vain siellä keittiössä. Tälläisille oikeille aloille ei kaivata mitään feministejä vinkumaan ja valittamaan.
      Jätä miesten työt miehille ja jää kotiin kasvattamaan äpäröitäsi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      328
      7925
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2216
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1886
    4. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      1720
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1452
    6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1291
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      173
      1260
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1230
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1101
    Aihe