Yleen rooli luottamuksen rapauttamisessa

ilmapuntari

Mikä on Ylen rooli yhteiskuntasopimuksen kaatumisessa,sitäkin voisi ihan aidosti
kysyä.
Kun hallitus iloitsi sopimuksesta oli Ylen toimittaja ensimmäisenä sitä paheksumassa ja kuinka ollakaan sai sitten kovasti kannustusta vasemmistolta.
Joka ikinen yritys hallituksen taholta on ennen kuin mitään selvää on edes esitetty, ruodittu ajankohtais-ohjelmissa ja huonoksi havaittu.
Kun näiden toimittajien oma työpaikka on jotenkin kyseenalaistettu hallituksen taholta,on tosiasiassa ajettu ihan omaa agendaa ja samalla nostettu oppositiota.
Kyllä se tuntuu olevan ylipääsemätön asia,ettei demarit ole hallituksessa ja ilmaisee
mitä kantaa toimitus edustaa.
Olen nyt täysin vakuuttunut,että 500 miljoonaa,joka kyseiseen laitokseen uhrataan
on mitä suurimmaksi osaksi käytetty päivänpolitiikan tekemiseen.
Mitään huolta maan tulevaisuudesta ei näytä olevan tuossa lasipalatsissa.
Suomenkielisillä ei ole mitään mahdollisuutta tuoda julki kantaansa mutta
ruotsinkielisille se sentään on vapaasti käytettävissä.
Yle on kuin vatikaani valtiossa omassa ylemmyydessään.

0

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

        "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
        Maailman menoa
        739
        9286
      2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

        Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
        Maailman menoa
        374
        8179
      3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        164
        6019
      4. William ja Sonja Aiello ERO

        Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
        Kotimaiset julkkisjuorut
        54
        2453
      5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

        Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
        Kotimaiset julkkisjuorut
        6
        2159
      6. Se siitä sitten

        Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
        Ikävä
        82
        1795
      7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        20
        1738
      8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

        Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        8
        1595
      9. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1519
      10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        441
        1418
      Aihe