Ei tässä ole mitään ihmeellistä

Näin lausui kokoomuslainen valtuutettu ja vapaamuurari Juha Kallioinen taannoisessa valtuuston kokuksessa, kun Ilkkala kyseenalaisti Innoparkin velkojen siirtämistä seuraavalle sukupolvelle. Siis hetkinen....eikö todellakaan ole !!!???
8171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kallionen onkin luiru lakimies, joka puhuu totuuksia juuri ja juuri tarinan siteeksi. Hän sanoi valtuustossa myös, että Innoparkin maksuohjelma on ihan hallinnassa. Niin, se on tosiaan tulevan sukupolven hallinnassa kun maksavat vielä pitkän aikaa useiden kymmenien miljoonien kiinteistövelkoja. Innoparkista päätettäessä on ollut aivot narikassa ja laskukone hukassa. Alkuperäinen kiinteistösijoittaja otti hatkat, kun kiinteistöjen vuokratulot oli jälleen kerran huomattavasti alle konsulttien antamien arvioiden. Normaali tapa HMLn kohteissa esim. Parkkihallien suhteen. Opitaanko kaupungin osalta koskaan yhtään viisaammiksi?

Äänestä

Kallioinen on hyvien veljien kermaa

Äänestä

Kallioinen muuten puolustaa kaikenlaisia rikollisia, esim. Turengin jätekuningas Laivolaa. Laivola tunki soramonttuihin jätteitä soran tilalle, mutta ressukka jäi siitä kiinni.
Kallionen yrittää nyt raivokkaasti puolustaa soramonttujen saastuttajaa, mutta onhan se aika vaikeaa väittää montun pohjalle ajettua saastetta normaaliksi täyttömaaksi- Tällaisen puoltavan väitteen tueksi tarvitaan kokoomuksen jäsenyyttä ja hyväveli- kerhon tuttavuuksia.

Äänestä

Narsistien kuningas vapaaksi

Äänestä

Toivoisin että valtuutettujen tarmo suuntautuisi Sambian sijasta kaupungin omien yhtiöiden rahankäyttöön. Antaa poliisin tutkia.

Kallioinen on linnan kehityksen hallituksen puheenjohtaja. Vähätteli kovasti valtuustossa rahanmenoa.

Äänestä
  • Yhtiöiden palkkamenot pitäisi julkistaa, koska palkanmaksajalla on oikeus ne tietää.

    Äänestä

Hämeenlinnassa huseeraa aivan vapaasti vailla mitään kontrollia tai päällystakkia paha renki kun tarvittaisiin hyvä isäntä.

Äänestä

Syyttäjä kun valitti Käräjäoikeuden lähinnä naurua ja hihittelyä aiheuttamasta päätöksestä niin seuraavassa oikeusasteessa nähdään sitten tuleeko Laivolalle, Kallioiselle ja Käräjäoikeudelle loimeen oikein kunnolla. Sen jälkeenhän pystytään jo melko pitkälle tekemään johtopäätöksiä ko. tapauksen käsittelyyn liittyen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaha_jullioinen kirjoitti:

Näin lausui kokoomuslainen valtuutettu ja vapaamuurari Juha Kallioinen taannoisessa valtuuston kokuksessa, kun Ilkkala kyseenalaisti Innoparkin velkojen siirtämistä seuraavalle sukupolvelle. Siis hetkinen....eikö todellakaan ole !!!???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu