TOMAATTI-ANSARIT

presidenttisekoitus

Kurkistin taas tuonne kahvipirttiin ihmetellellen millainen mahtaa olla tuo skillanin tomaattiansari. Itse jo kohta puoli vuosisataa sitten sain Närpiöstä Siggin tarhasta tomaatintaimia itselleni nuorten kanssa kasvattamaan. Hyvin onnistuimme kun vieraamme kotona ihmettelivät maukkaita tomaatteja pöydässä.
Nytkin Suomen suurin tomaatinkasvattaja on tuo närpiöläinen tuottaja. Ainoatakaan suomalaisnuorta lehtitiedon mukaan heillä
ei ole tarhalla - lienee jopa satoja ja siellä oppivat mm. puhumaan "närpiötä".
- Millainen on sinun ansarisi ja onko ansarijauhiainen tuttu?

14

54

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • emperciced

      Asian vierestä taas, niin kuin aina! Etkö häpeä?

      • varas.vuori

        Tomaattien kasvatus on ollut mielipuuhaani jo nuorena kynttilänä.
        Voisitko käydä Närpiössä niin voisit huomata siellä juteltavankin jotain muuta kuin ruotsia tai suomea eikä varkaita näkösällä.


      • punaa.poskiisi

        Taas saa selittää, että Närpiössä ei pärjää savolla vaan pitää puhua närpiötä ainakin kun haluaa tomaattia maistaa.


    • pälpättäjä.oot

      emperciced
      OLIKO SULLA ASIAA tuosta tomaatinkasvtuksesta?
      Sumppikuppila lienee oikeampi nimitys tuolle alkuaan Ellin boksina 45 palstalla alkaneeseen, kahvimökkinä jatkunneeseen ja nykyiseen skillanin pasteeraamana "ystiksineen". En todllakaan ymmärrä vuosikausien retostelua höpinöintiä ilman asiaa.
      Se on vähän kuin tuo suomenruotsalaismuorien aastin nettikamerqin tiirailu. Nyt kun kameroilla voi laittaa omia juttujaan livenä nettiin
      ja riitelyyn tekijänoikeuksista.

    • asian.vierestä

      TÄNÄÄN KOULAAN TOMAATINTAIMET....hmm
      Vaatimattomasti puolensataa riviä yhteen puheenvuoroon keskustelussa, joita en jaksaisi lukea muuten kuin tutkiskellessani millaista on sumppilan keskustelukulttuuri ja miten se on kehittynyt tuosta ellin poksista - ei ainakaan korkeatasoisemmaksi eli vanhana pomologina on kiinnostus säilynyt siitä kun LEPAAN LIEREÄTÄ jaloversoa ROBUSTA 5 PERUSRUNKOON oksastin ja 100/100
      oli parhaillaan onnistuminen . Tarhassa oli 15 - 30.000 omppupuuta.
      Tomaatti- kurkkuhuoneesta on dokumentteja jouluhyasintin hyödöistäkin joit muutama tuhat nuorten kanssa jouluksi teimme kotiin ja lahjaksi vietäväksi.

      • vaalierkki

        Kuinka paljon omat kirjoituksesi ovat muuttuneet tuona aikana. Mielestäni tekstin laatu on pysynyt muumioituneena sikiöasteella. Joku otsikko voi muuttua muttei viestien sisältö.


      • lukeva.poika

        LUE
        niin luulet vähemmän!!


    • melba
    • ansari.jauhiainen

      Närpiö on edelleen todellinen tomaattipitäjä. Tarhuri, jolla satoja nuoria näyttää
      saavan ulkolaisia "matuja?" tarhoilleen. Oletan tyytyväisyyden olevan molemminpuolista.

      • tomaatin.varassa

        Sumppilassa ei ole tomaattia edes nurkkakaapin alahyllyllä.
        Varkaat rehottaa kun ei mmärretä edes niitä kitkeä.


      • pilluton

        Luomuako haluut kuin minäkin aidoin maustein.


    • varas.taimessa
    • flegmaatti

      Kasvarini oli pukutalon ikkunoista rakennettu 3 x 6 x 2,5m (harjakorkeus).
      60m3:n turve-erästä itse lannoitettu, styrox pohjaiset ilmapenkit. Turvetta noin 50cm.
      1/4 osa kattoa mahdollista tuulettaa.
      Keskellä kahdessa rivissä 2 x 10 tomskun taimea jotka sain kukkivina työkaverini vaimolta vappuna.
      Toisella sivulla oli paprikaa ja toisella avomaan kurkkua joille viritin kiipeilylangat.
      Juhannuksesta alkaen sai kypsiä tomaatteja. Viimeiset lokakuun ensimmäisellä viikolla.
      Jokapäiväinen homma, tärytys ja sumutus sekä kastelu kastelulannalla. Lannoituksen säätö kasvuston mukaan. Keväällä seurasin kasvualusta lämpötilaa ja täydensin lannoitusta ohjeiden mukaan. Toiseen suuntaan tomskut oli välillä laitettava typpidieetille.
      Varkaiden poisto aina niiden ilmetessä.
      4 terttukerrrosta ehti kypsäksi.

      Talveksi irroitin kattolevyt saadakseni lumen sisään routasuojaksi200l:n vesipytty tasasi lämpöä. Syksyllä oli lisälämpöjoskus tarpeen muös kasvuston kostumisen vuoksi.

      Hyvä harrastus.

    • Pilmari

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe