Suomessa ei treenata niin kuin huippu-urheilijan pitäisi. Jos katsoo esim. aikuisten SM-kisoja niin montako huippu-urheilijaksi lukeutuvaa matsaria siellä on? pari kolme...
Suurin osa SM-kisojen osallistujista on harrastajia, kuntoilijoita ja jäähdyttelijöitä, joten ei ihme että kansainvälinen menestys on jäänyt laihaksi. Toivottavasti uusi päävalmentaja saa treenaukseen taas ryhtiä. Se mitä ihan ensimmäiseksi tarvittaisiin on asennemuutos!!!!
Miksi suomalaiset ei menesty
19
2013
Vastaukset
- Nuorten ohjaaja
Niinkuin tossa toisessa keskustelunhaarassa aivan ansiokkaasti myllytettiin, ei maailman huippuja synny sormia napsauttamalla. Jos kaveri on menestykseen tähtäävä A-nuori, hänen on pystyttävä haastamaan miesten/naisten sarjoissa tasaväkiseen otteluun Suomen rankinghuiput. Tämä on mahdotonta ellei takana ole jo satoja kansallisia otteluita, useiden vuosien määrätietoinen harjoittelu, ja näiden vuosien mukanaan tuoma taototasoO. Judoliiton harjoittama urheilupolitiikka ei johda menestykseen, valitettavasti. Alueiden seurojen, siis muidenkin kuin Etelä-Suomen alueen, on aktivoiduttava järjestämään huomattavasti enemmän nuoretn ja junnujen kilpailuja, sekä järjestettävä tehoryhmiä lahjakkaimmille ja menestyvimmille nuorille urheilijoille. Urheilulukioita hyvillä Judovalmentajilla on oltava myös muilla paikkakunnilla kuin Tampereella ja Helsingissä !
- judotarkkailija
www.judoliitto.fi
http://www.judoliitto.fi/database/judoliit.nsf/$defaultview/6CEC8C3AF145AA7EC2256F5B0039FDB2?opendocument
Peking 2008 ja EM 2006 ryhmät nimetty
Judoliiton huippuvalmennusryhmät nimetty
Suomen Judoliitto on nimennyt valmennusryhmät, joilla lähdetään tavoittelemaan mitaleita vuoden 2006 Tampereella järjestettävistä miesten ja naisten EM-kilpailuista ja vuoden 2008 Pekingin olympialaisista. Judoliiton panostus huippuvalmennuksen tehostamiseen on yhteensä 60.000 euroa vuoden 2005 aikana.
Ryhmävalinta on kaksiportainen: Peking 2008 ryhmään on valittu terävin kärki, joka saa Judoliitolta suurempaa valmennustukea. Ryhmän tavoitteena on sekä vuoden 2006 kotikisat että Pekingin olympialaiset.
EM 2006 ryhmään on valittu urheilijoita, joilla katsotaan olevan realistiset mahdollisuudet menestyä kotikisoissa ja toisaalta mahdollisuudet tulevilla näytöillään nousta Peking 2008 ryhmään. EM 2006 ryhmä saa myös valmennustuke Judoliitosta. Tuen taso on alhaisempi kuin Peking 2008 ryhmän jäsenillä.
Judoliiton Peking 2008 ryhmään on valittu:
Jaana Sundberg, Nina Koivumäki, Johanna Ylinen, Valtteri Jokinen, Aarne Pitkänen, Samuel Mäki ja Jani Kallunki (paralympialaiset).
Judoliiton EM 2006 ryhmään on valittu:
Eveliina Kallioniemi naiset alle 57 kg.
Sanna Laitinen naiset alle 70 kg.
Jussi Uotila miehet alle 66 kg.
Janne Romppanen miehet alle 81 kg.
Mika Toroi miehet alle 81 kg.
Edellä mainituille ryhmille on myös nimetty haastajat, joilla katsotaan olevan mahdollisuus nousta myöhemmillä näytöillään Peking 2008 tai EM 2006 ryhmiin sekä Judoliiton valmennustuen piiriin.
Haastajat:
-48 kg Maarit Kallio, Kaisu Redsven, Anniina Jokinen.
-63 kg Paula Pöyry.
-60 kg Tatu Saarinen, Antti Rintamäki.
-66 kg Niko-Tapio Niemelä.
-73 kg Markus Pekkola, Antti Virta.
-81 kg Ilkka Porna, Petteri Luukkainen.
-90 kg Ville Suo-Yrjö.
-100kg Timo Peltola, Mikko Niemi.
Nyt nimettyjen ryhmien ulkopuolelle jääneillä urheilijoilla on mahdollisuus nousta ryhmiin myöhemmillä näytöillään.
Urheilijoiden valmennustukien lopullisia summia ei voida vielä tässä vaiheessa julkistaa, koska Olympiakomitean rahoituspäätökset ovat tekemättä.
- Wanha Judoka
Niin mielellämme kuin mensetyjiä näkisimmekin omassa lajissamme ei passaa unohtaa mistä ammennamme. Jäsenmäärät suomessa on kuitenkin armottoman pieni verrattuna vaikka keskieuroopan maihin. Totuus on kuitenkin se, että suuressa massassa on myös aina enemmän lahjakkuuksia mukana. Kotimaassa seuroissa ja kisoissa ei pääse yksinkertaisesti treenaamaan tarpeeksi lujaa. Tarpeeksi monipuolisia kovia vastustajia vastaan. Yksi lääke olisi toimiva kovatasoinen liigasysteemi. Mutta kun ei kavereita kertakaikkiaan piisaa siihen.
Ja mietitäänpä vielä lisää. Tähän kapeaan kärkeen pitäisi lisäksi mahduttaa niitä kavereita jotka osaa oikeasti valmentaa. Niitä joilla on oikeasti annettavaa kilpailijoille. Eli mistäs teet monta sellaista ?
Todellinen huippu-urheilu lisäksi vaatii jo kuitenkin ammattimaisen sitoutumisen lajiin. Kenellä on varaa siihen ? Aika kapeaan leipään saa tyytyä jos siihen leikkiin ryhtyy. Entäs sitten palkinto siitä. Parhaassa tapauksessa arvokisamitalli jota ei suuren kansan keskuudessa ehkä kauheasti arvosteta. Mökkitonttia turha odotella.
Eli kyllä me arvokisamitskuja haluavat kisaamme sarjassa futis, tennis, pikajuoksu jne. Kärki on ihan liiat ohut. Yksittäisiä tähdenlentoja ehkä joskus. Ehkä joku joka treenaa ja kisaa jossain judon mahtimaassa päätoimisesti ! Judon mahtimaata meistä ei koskaan tule. Yksi yksittäinenkin MM tai Olymppia-kultamitsku lähes Lottovotoonn verrataava saavutus.- JudoKonkari
Totta turiset. Mutta kun kuitenkin se härmäläinen paini pärjää...
No onhan siellä tieenkin pitemmät perinteet ja enemmän rahaa, mutta silti. Kilpaileminen on siellä pienimmillekin mappuloille tavoite ja harrastamisen ehto. Näissä "lakanapelle lajeissa" on ihan toisin. - Böö
JudoKonkari kirjoitti:
Totta turiset. Mutta kun kuitenkin se härmäläinen paini pärjää...
No onhan siellä tieenkin pitemmät perinteet ja enemmän rahaa, mutta silti. Kilpaileminen on siellä pienimmillekin mappuloille tavoite ja harrastamisen ehto. Näissä "lakanapelle lajeissa" on ihan toisin.On totta että perinteet painissa ovat pitemmät kuin millään "lakanapelle lajilla" mutta mikä ihme estää muuttamasta asennetta ja toimintaa haluamaasi suuntaan ?
*Kilpaileminen on tavoite ja harrastamisen ehto*
Ei muuta kuin pistämään oman seuran asiat tuohon kuntoon...
Toivottavasti uutta porukkaa tulee sisään enemmän kuin vanhoja lähtee pois ? - Antipippailija
Böö kirjoitti:
On totta että perinteet painissa ovat pitemmät kuin millään "lakanapelle lajilla" mutta mikä ihme estää muuttamasta asennetta ja toimintaa haluamaasi suuntaan ?
*Kilpaileminen on tavoite ja harrastamisen ehto*
Ei muuta kuin pistämään oman seuran asiat tuohon kuntoon...
Toivottavasti uutta porukkaa tulee sisään enemmän kuin vanhoja lähtee pois ?"On totta että perinteet painissa ovat pitemmät kuin millään "lakanapelle lajilla" mutta mikä ihme estää muuttamasta asennetta ja toimintaa haluamaasi suuntaan ?"
Eihän sitä asennemuutosta mikään estäkään ja sitähän tässä juuri toivotaan ja peräänkuulutetaan. Sitten kun asenne yleisesti suomalaisessa judotoiminnassa saadaan samalle tasolle kuin painissa ja nyrkkeilyssä, menestykseen on täydet mahdollisuudet. Tästähän on jo esimerkki 80-luvun lopulta Helsingin EM-kisoista. Silloinen edustusvalmennusryhmä oli rautainen. Useita kansainvälisen tason ottelijoita jokaisessa painoluokassa ja porukan henki eri sfääreissä kuin nyt. Parasta onkin, että uusi päävalmentaja on juuri tuon 80-luvun kasvatteja ja tietänee varmasti hyvin miten silloin tehtiin mestareita. - Luta Livre
Antipippailija kirjoitti:
"On totta että perinteet painissa ovat pitemmät kuin millään "lakanapelle lajilla" mutta mikä ihme estää muuttamasta asennetta ja toimintaa haluamaasi suuntaan ?"
Eihän sitä asennemuutosta mikään estäkään ja sitähän tässä juuri toivotaan ja peräänkuulutetaan. Sitten kun asenne yleisesti suomalaisessa judotoiminnassa saadaan samalle tasolle kuin painissa ja nyrkkeilyssä, menestykseen on täydet mahdollisuudet. Tästähän on jo esimerkki 80-luvun lopulta Helsingin EM-kisoista. Silloinen edustusvalmennusryhmä oli rautainen. Useita kansainvälisen tason ottelijoita jokaisessa painoluokassa ja porukan henki eri sfääreissä kuin nyt. Parasta onkin, että uusi päävalmentaja on juuri tuon 80-luvun kasvatteja ja tietänee varmasti hyvin miten silloin tehtiin mestareita.Antipippailija kommentoi vertailua oikealla tavalla. Se että löytyy pari nuorissa mitaleille pääsevää kilpailijaa (arvokisoissa) ei kerro vielä kovin paljon positiivista siitä miten lajin valmennus on organisoitu yleisellä tasolla. Se että esim. menneinä vuosikymmeninä löytyi 10 (ehkä enemänkin) kilpailijaa jotka olivat mitaleilla tai aivan kärjen tuntumassa kertoo siitä että jotain tehtiin silloin oikein.
Yksi erittäin helppo tapa saada judollisiakin valmiuksia parannettua lapsuusiästä alkaen on se, että laitatte nappulat / juniorit judon ohella painimaan kerran viikossa. Myös Sambo ja BJJ tekevät hyvää, näitä tosin ei voi joka kolkassa harrastaa. Painiseuroja löytyy melkein joka kylästä ja yleensä siellä saa treenata ja matsata ihan tosissaan. Eikä sekoita judoa liikaa kunhan homma aloitetaan tarpeeksi nuorena, silloin oppii hallitsemaan molempia lajeja tarpeellisessa määrin. - Wanha Judoka
Antipippailija kirjoitti:
"On totta että perinteet painissa ovat pitemmät kuin millään "lakanapelle lajilla" mutta mikä ihme estää muuttamasta asennetta ja toimintaa haluamaasi suuntaan ?"
Eihän sitä asennemuutosta mikään estäkään ja sitähän tässä juuri toivotaan ja peräänkuulutetaan. Sitten kun asenne yleisesti suomalaisessa judotoiminnassa saadaan samalle tasolle kuin painissa ja nyrkkeilyssä, menestykseen on täydet mahdollisuudet. Tästähän on jo esimerkki 80-luvun lopulta Helsingin EM-kisoista. Silloinen edustusvalmennusryhmä oli rautainen. Useita kansainvälisen tason ottelijoita jokaisessa painoluokassa ja porukan henki eri sfääreissä kuin nyt. Parasta onkin, että uusi päävalmentaja on juuri tuon 80-luvun kasvatteja ja tietänee varmasti hyvin miten silloin tehtiin mestareita.Joo pikkasen on jääny ihmettelemään mihin se niin lupaava 80 yks-kaks hävis. Hesan EM kisat meni kuitenkin niin pirun hyvin silloin.
Nojoo tottakai meiltäkin joukkue/eet alkoi pikkuhiljaa hajoamaan. Porukka lähti inttiin ja opiskelemaan....naimisiin ;D Kuka minnekkin. Sille tielle jäivät. Omassa seurassani, täysin kiistatta ei siihen aikaan ymmärretty satsata junnuihin. Josta kuitenkin aina kasavaa se seuraava sukupolvi. - Böö
Antipippailija kirjoitti:
"On totta että perinteet painissa ovat pitemmät kuin millään "lakanapelle lajilla" mutta mikä ihme estää muuttamasta asennetta ja toimintaa haluamaasi suuntaan ?"
Eihän sitä asennemuutosta mikään estäkään ja sitähän tässä juuri toivotaan ja peräänkuulutetaan. Sitten kun asenne yleisesti suomalaisessa judotoiminnassa saadaan samalle tasolle kuin painissa ja nyrkkeilyssä, menestykseen on täydet mahdollisuudet. Tästähän on jo esimerkki 80-luvun lopulta Helsingin EM-kisoista. Silloinen edustusvalmennusryhmä oli rautainen. Useita kansainvälisen tason ottelijoita jokaisessa painoluokassa ja porukan henki eri sfääreissä kuin nyt. Parasta onkin, että uusi päävalmentaja on juuri tuon 80-luvun kasvatteja ja tietänee varmasti hyvin miten silloin tehtiin mestareita.* Sitten kun asenne yleisesti suomalaisessa judotoiminnassa saadaan samalle tasolle kuin painissa ja nyrkkeilyssä, menestykseen on täydet mahdollisuudet. *
Tämä keskustelu alkaa minusta kiertää kehää ?
Toivotaan asennemuutosta ja "ihmettä" vaikka kaikki on MEIDÄN omissa käsissämme ja asenteet omiamme !
Pannaan se pyörä pyörimään omalla toiminnallamme seuroissa ? Ei tässä mitään "yleistä" asennemuutosta tarvita eikä sitä tarvitse peräänkuuluttaa ? Asenne olet Sinä ja minä ?
Hillitöntä surkuttelua "judokonkarilta" tms. että "kun se painikin pärjää..." voivoi ;-)
Hirveesti halutaan sitä ja tätä ja aikaiseksi saadaan vain sanahelinää ;-)
Tehkää ITSE jotain ! - Ant
Böö kirjoitti:
* Sitten kun asenne yleisesti suomalaisessa judotoiminnassa saadaan samalle tasolle kuin painissa ja nyrkkeilyssä, menestykseen on täydet mahdollisuudet. *
Tämä keskustelu alkaa minusta kiertää kehää ?
Toivotaan asennemuutosta ja "ihmettä" vaikka kaikki on MEIDÄN omissa käsissämme ja asenteet omiamme !
Pannaan se pyörä pyörimään omalla toiminnallamme seuroissa ? Ei tässä mitään "yleistä" asennemuutosta tarvita eikä sitä tarvitse peräänkuuluttaa ? Asenne olet Sinä ja minä ?
Hillitöntä surkuttelua "judokonkarilta" tms. että "kun se painikin pärjää..." voivoi ;-)
Hirveesti halutaan sitä ja tätä ja aikaiseksi saadaan vain sanahelinää ;-)
Tehkää ITSE jotain !"Tämä keskustelu alkaa minusta kiertää kehää ?"
Miten niin kehää? Tässä on vain painotettu sitä asiaa, että suomalaisessa kilpajudossa on paljon kehitettävää ja malliesimerkiksi on otettu mm. paini.
Sitä paitsi ei tässä kauaa kehää kierretä. Pistin juuri uuden topikin "uudesta" aiheesta.
"Tehkää ITSE jotain !"
Koko ajan teen sen mitä yksi seura-aktiivi nyt voi tehdä. Se ei vaan riitä, koska pelkällä tekemisellä ei saavuteta mitään. Pitäisi tehdä myös oikein ;-) - Zori
Wanha Judoka kirjoitti:
Joo pikkasen on jääny ihmettelemään mihin se niin lupaava 80 yks-kaks hävis. Hesan EM kisat meni kuitenkin niin pirun hyvin silloin.
Nojoo tottakai meiltäkin joukkue/eet alkoi pikkuhiljaa hajoamaan. Porukka lähti inttiin ja opiskelemaan....naimisiin ;D Kuka minnekkin. Sille tielle jäivät. Omassa seurassani, täysin kiistatta ei siihen aikaan ymmärretty satsata junnuihin. Josta kuitenkin aina kasavaa se seuraava sukupolvi.Tälläkin asialla on jokin vaikutus!
Omien EM-kisojen 1989? jälkeen Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991 ja sen jälkeen on Em-kisoissa ollut paljon enemmän maita tappelemassa mitaleista. - JJJ
Suomen valtti judon valtamaihin nähden on yksilöllisessä valmennuksessa, jota varmasti paraikaa tehdäänkin. Tällä menetelmällähan on menestytty muissakin Suomessa pienissä, mutta maailmalla suurissa lajeissa. Ratkaisun avain on siinä, että valmennustietämyksessä Suomi on globaalistikin ajatellen huippumaa.
Kun Suomessa sattuu kohdalle lahjakas urheilija, rakennetaan tämän harjoittelu heti juuri ko. yksilön tarpeita ajatellen ja ominaisuudet huomioiden eikä treenauteta minkään massan mukaan, kuten usein valtamaissa tapahtuu.
Vaikka esimerkiksi Japanissa on sata lahjakkuutta yhtä suomalaista lahjakkuutta kohden, niin tekemällä asiat Suomessa yksilöllisemmin kuin mitä Japanissa keskimäärin tehdään, on täysin mahdollista nostaa joku suomalainen samalle tasolle japanilaisen superlahjakkuudeen kanssa, jonka kapasiteetista on osa hukkunut massavalmennukseen. - korva
JudoKonkari kirjoitti:
Totta turiset. Mutta kun kuitenkin se härmäläinen paini pärjää...
No onhan siellä tieenkin pitemmät perinteet ja enemmän rahaa, mutta silti. Kilpaileminen on siellä pienimmillekin mappuloille tavoite ja harrastamisen ehto. Näissä "lakanapelle lajeissa" on ihan toisin.Täytyy varmaan painia väheksymättä ottaa huomioon, että noita vakavasti otettavia(esim mm- skaboihin osallistuvia) judomaita on pikkaisen enemmän kuin painimaita(kreko ja vapaa yhteensä). Jos verrataan judoa ja krekoa, niin judon maamäärät on aikatavalla erilaiset.
Eikä nyt puhuta mistään harrastelijamaista vaan sellaisista joissa judo ymmäretään ihan vain urheiluna.
- JudoKonkari
Judossa, niinkuin missä tahansa urheilussa, kehittyminen on pitkäjänteistä. Sormia näpsäyttämällä ei mestareita leivota. "Sormien näpsäytys" -aikayksikkö merkitse judossa alle 5 vuotta. Menystyäkseen ei tarvitse ottaa oppia DDR :stä. Pienin määrätietoisin askelin, pitkällä aikajänteelleä, saavutamme tavoitteemme. Itse nimitän tätä "Villalankateoriaksi": menestymisen edellytyksenä kehittymisen tulee olla pitkällä aikajänteellä määrätietoisen nousujohteista, alkaa HYVIN loivalla kulmakertoimella, alkaa E-juniorina, tuloksia kokoajan mitaten/analysoiden, kunnes Suomen Judoliitto ottaa nämä "aihiot" lämpimään syleilyynsä (=EM ja Peking -projektien kaltaiset hankkeet). Itse näen Pekingin junan jo menneen, mutta seuraavaan olympiajunaan meilla on aivan realistiset mahdollisuudet ehtiä niin halutessamme !
- matsari
miten niin menny? pekingiin on aikaa 3 vuotta. riittää hyvin jollekkin nuorten em-mitallistille vaikka sampalle tai ninalle
- matsari
matsari kirjoitti:
miten niin menny? pekingiin on aikaa 3 vuotta. riittää hyvin jollekkin nuorten em-mitallistille vaikka sampalle tai ninalle
piti sanoo et aikaa on melki 4 vuotta
- JudoKonkari
matsari kirjoitti:
piti sanoo et aikaa on melki 4 vuotta
Olet oikeassa. 4 vuodessa on teoreettisesti mahdollista SM/PM-mitalistin edetä MM-mitalistiksi. Mutta se vaatii ÄÄRIMMÄISTÄ mielen hallintaa ja luonteen lujuutta harjoitusohjelman läpiviemiseksi.
Tarvitaan lisäksi paljon onnea, jotta loukkaantumisilta vältytään. Kandidaattien kannattaa ehdottomasti mennä mitttauttamaan Ne-Waza osaamisensa vapaapainin SM -kilpailuissa 2005. Palkintosijoitus osoittaa, että harjoittelu on oikealla uomalla Peking Olympia projektia ajatellen. Jan Kallunki on vahvin Peking mitalistimme. Kannattaa muistaa, että "Olympiaturismi" on todella "out" - matsari
JudoKonkari kirjoitti:
Olet oikeassa. 4 vuodessa on teoreettisesti mahdollista SM/PM-mitalistin edetä MM-mitalistiksi. Mutta se vaatii ÄÄRIMMÄISTÄ mielen hallintaa ja luonteen lujuutta harjoitusohjelman läpiviemiseksi.
Tarvitaan lisäksi paljon onnea, jotta loukkaantumisilta vältytään. Kandidaattien kannattaa ehdottomasti mennä mitttauttamaan Ne-Waza osaamisensa vapaapainin SM -kilpailuissa 2005. Palkintosijoitus osoittaa, että harjoittelu on oikealla uomalla Peking Olympia projektia ajatellen. Jan Kallunki on vahvin Peking mitalistimme. Kannattaa muistaa, että "Olympiaturismi" on todella "out"nina ja samppa on nuorten em mitallisteja jos et oo viel huomannu.
nuorten em mitalli on satakertaa kovempi näyttö kuin mikään sm/pm mitalli!!! - mami
matsari kirjoitti:
nina ja samppa on nuorten em mitallisteja jos et oo viel huomannu.
nuorten em mitalli on satakertaa kovempi näyttö kuin mikään sm/pm mitalli!!!Meillä on viime vuosina ollut parempi nuorten joukkue kuin koskaan ja neljä vuotta rittää parikymppiselle judokalle suuriin harppauksiin. Totta kai Pekingissä menestyminen vaatii paljon kehittymistä, mutta se on kaikkien mahdollisuuksien rajoissa. Tosin sitä ei saavuteta äärimmäisellä eli ääliömäisellä ohjelmien toteuttamisella. Olympiatasolla täytyy jo olla myöskin itsetuntemusta ja uskallusta toimia sen mukaan.
Sitä paitsi meidän nuorelle joukkueelle Peking ei ole mikään viimeinen eikä ainoa mahdollisuus. Turha siihen on kaikkia paineita lastata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k395268- 853762
- 503170
- 623045
- 113035
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562393- 411878
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1461867Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….101825- 181751