Meillä saarnataan että aina saa ja tulee uskoa eikä milloinkaan tule kieltää uskoaan. Ja Luther jossain sanoo että tulee uskoa vaikka olisi tehnyt 1000 murhaa.
Vee-ällät puhuvat tavan takaa uskon kieltämisestä, kielsi teoillaan uskon. Naapurini tunsi vl mielen, kertoi tämän sanoneen että oli kieltänyt uskonsa.
Tämä kuulostaa meidän korvissamme kauhealta puheelta ja kuvastaa eriseuran pimeyttä.
Eslest ja vl ero
4
58
Vastaukset
- kummia
Arpajaiset ovat meille esikoisille täysin outoa, näin meni voitonjako Laukaan rauhanyhdistyksellä:
http://www.laukaanrauhanyhdistys.fi/pages/show/Arpajaisten voitot- RahanHimo
Vanhoillislestadiolaisena ottaisin mielelläni lehtipuhaltimen rahana. Mitä lehtipuhaltimella tekee talvella? Lennättääkö se pihalla lumet jalankulkuteiltä pois?
- ei_yksiselitteinen
Eikö Luther sanonut, että huorintehnyt tai murhannut? Tarkottikohan hän todella lihan töitä, vai lain hengellisyyttä? Jeesus sanoi, että jos katsoo naisen päälle himoiten, on sama kuin olisi tehnyt huorin tämän kanssa. Toisen hulluksi ja tyhmäksi haukkuminen on sama kuin murha.
En usko, että kukaan voi tuhatta murhaa kantaa tunnollaa ja uskoa. Jumala katsoo mieleen. Jos vikaan joutuneella on tarkoitus korjata itsensa heti tilaisuuden tullen, niin Jumala antaa siihen myös mahdollisuuden, mutta ellei viallisella ole katumusta, niin Jumala voi paaduttaa hänet. - OlkaapaTarkkoina
Meän seura on oikea seura, naapurin seura on eriseura.
Eihän sitä tällä tavalla Jumalan kansassa eriseuraa määritellä.
Ellei tiedä mitä eriseura tarkoittaa, niin ei pitäisi kirjoittaa aiheesta mitään.
Miten voikin ihminen näin vakavissa asioissa elää täysin omissa tai jonkun yhdistyksen mielikuvitusmaailmoissa, kun on kysymys pelastumisesta iankaikkiseen elämään?
Eriseuran rakentaja on sellainen henkilö, jolle ei Jeesus Kristus kelpaa, tai ei riitä syntien sovitukseksi Jumalan kanssa. Kun näin on, niin ihmisestä tulee omanvanhurskauden rakantaja, tavalla taikka toisella.
Tällainen ihminen joka alkaa ansaita Jumalan suosiota muulla konstilla, kuin YKSIN USKON kautta, Kristukseen kastettuna, alkaa karttamaan sellaisia ihmisiä jotka ovat Jeesuksessa Kristuksessa tulleet uskon ja Kasteen kautta vanhurskutetuiksi. Siis Jumalalle kelpaaviksi pyhiksi puhtaiksi ja vanhurskaiksi.
Peellolla töissä ahertava alkaa kadehtimaan sellaisia Jumalan lapsia jotka saavat kaiken ilmaiseksi ja pilettävät iloiten syötetyn vasikan ympärillä.
Soittelevat, laulelevat, iloitsevat, vapaina kuten luonnollisetkin lapset tekevät. Äkkiä alkaa pilkkapuheet, kuten valtaosalla esikoislestadiolaisia on
tapana puhua vapaista uskovista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418