Eri käytös öisin ja päivisin..?

Miten dementian voi erottaa huonokuuloisuudesta ja ilkeästä mielenlaadusta? Minun ja äitini suhde on ollut aina huono. Minusta ei tullut nöyrää kodinhengetärtä, vaan tieteeseen suuntautunut terhakka poikatyttö. Meillä ei ole koskaan ollut edes yhteisiä puheenaiheita, sillä äiti rakastaa kevyttä humpuukia ja minä, noh, en voisi olla vähemmän kiinnostunut.

Äiti on alkanut eristäytyä ulkomaailmasta eikä poistu kotoaan viikkokausiin, kunhan ruoka ei lopu kesken. Yksinoloa sävyttää runsas alkoholinkäyttö. Välillä tullessani vierailulle kodin asiat ovat hassusti; jääkaapista löytyy asioita jotka eivät sinne kuulu jne. Olen pistänyt ne alkoholin piikkiin. Lisäksi äidin kanssa keskustelusta on tullut vaikeaa, sillä hän poimii puheistani vain yksittäisiä sanoja, joiden perusteella meidän olisi tarkoitus keskustella. Esimerkiksi, jos kysyn haluaako hän syödä X:ää jälkiruuaksi, niin hän ei vastaa kyllä/ei. Hän tarttuu jälkiruoan nimeen ja alkaa kerrata valmistusohjetta. Keskustelut ylipäätään etenevät täysin hänen poimintojensa ehdoilla. Olen kuitenkin pitänyt sitä huonokuuloisuuden syynä (äiti ei suostu kuulotesteihin).

Nyt kotona on alkanut tapahtua outoja. Öisin tapahtuu ilkeitä jekkuja, jotka on kohdistettu aina minuun eikä esim. isääni. Eräänä aamuna on hammasharjani haissut kirjaimellisesti p*skalle. Tänä aamuna kahvikupistani löytyi häpykarva. Se ei ole voinut joutua sinne vahingossa.

Olen käynyt kotona lähinnä isän takia, sillä hänkin on hiukan yksinäinen (vaikka onkin muuten terhakka ja puhelias persoona). Ällöttävä kiusanteko tekee minut kuitenkin varautuneeksi lapsuudenkodissani.

Äidin käytös on pysynyt samanlaisen etäisenä päiväsaikaan. Yöllä vain tapahtuu kummia.

Onko äitini vain ilkeä, vai voiko tämä olla sairauden oire?