Miksi uimarit menestyvät niin nuorina?

kysymyssssss

Selittääkö lajin teknisyys asian? Tekniikan osaaminen olisi olennaista? Myös treenimäärät käsittääkseni ovat IKM-tasolta asti suuria, jos vertaa muihin lajeihin.

Mutta ei ole harvinaista, että mm- ja a olympiafinaaleissa on kasapäin teinejä

3

496

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EitodellakaanEMtasonex

      Olin kilpauimari vuonna kirves ja vasara eli huomattavasti ennen Sivisen, Kasvion, Seppälän tai Laukkasen uraa. Emme menestyneet ennen heitä Euroopan tai maailman tasolla enkä missään vaiheessa ollut yhtä loistava kuin he.
      Minut pudotettiin uima-altaaseen alle 7-vuotiaana ja nousin altaasta vasta 17-vuotiaana. Tekniikka hiottiin ensin kohdalleen, hiottiin sitä ja uitiin, uitiin, uitiin, käytiin salilla hakemassa lihasvoimaa, taas uitiin ja käytiin välillä lenkillä. Harjoiteltiin lähtöä, käännöksiä jne.
      Treenit oli valmennusaikaan kuusi kertaa viikossa ellei ollut kisoja. Treeni oli ensin kuntosalia tai juoksua ja sen jälkeen verryttelyä. Altaaseen pääsi kun valmentaja sai vedettyä kyynärpäät lapaluiden kohdalta yhteen. Silloin lihakset oli vetreät. Treeniaikaa oli yleensä 1,5 tuntia ja matkaa taittui 4000m/treenikerta ellei hiottu tekniikkaa, silloin uitiin vain 2-3km.
      Uinti on puhdasoppinen tekniikkalaji ja varmaan tästä syystä uimarit menestyvät nuorina.
      Laukkanen tosin on vaihtanut lajiin vasta 11 vuotiaana ja hyvin on menestynyt (nuorihan hän on vieläkin).
      Sievinen taisi treenata uimalla 20 km päivässä.
      Vaikka olen jo vähän kääk olen tyytyväinen siihen että uin koko kasvuikäni koska kroppa ei ole rupsahtanut vieläkään.
      Uinti on myös halpa harrastus moneen muuhun lajiin verrattuna.

    • Vanha nyrkkisääntö uinnissa on viisi vuotta tekniikkaa ja viisi vuotta kovaa treeniä huipulle. Tästä voikin laskea, milloin teinit ovat aloittaneet tavoitteellisen harjoittelun. Jos tyttö on aloittanut harjoittelun 6-vuotiaana, 11-vuotiaana murrosikä ja sitten treeniä, niin periaatteessa on mahdollista olla hyvin lähellä kansainvälistä huippua 16-vuotiaana, jos kaikki tekijät ovat kohdallaan: perintötekijät, valmennus, kotiväki, ei sairastelua jne. Sievisen Jani vastaavasti ryhtyi peruskoulun jälkeen ammattiuimariksi (kävi tosin myöhemmin lukiossa kääntymässä ja toteamassa että opiskelu ei ollut hänen juttunsa) ja oli jo teinivuosina huipulla.

      Mikäli uimarilla on vahva liikunnallinen tausta (jos muisti ei petä, niin Välimaan Tero aloitti 14-vuotiaana) niin aloittaminen ei ole myöhäistä vähän vanhempanakaan. Joskus kuulee suositeltavan, että jos haluaa lapsen lajivalinnan tehdä myöhemmin, niin kannattaa pienenä laittaa (teline)voimistelemaan, niin motoriikka ja tasapaino kehittyvät parhaiten.

      Suuri harjoitusmäärä vaikuttaa myös toiseen suuntaan, eli siinä vaiheessa kun uimaria alkaa kiinnostaa vaikkapa perheen perustaminen, niin yhtäkkiä kolmet treenit päivässä (lämmittelyineen ja vaihtoineen pari-kolme tuntia per treeni, kahdet altaassa ja yhdet kuivilla) kaikkine oheistekemisineen saattavat tuntua vähän liiallisilta. Puhtaasti teoreettiselta kannalta urheilijan parasta aikaa on 25 - 30 ikävuoden väli, jossa (jos loukkaantumisilta on säilytty) kroppa ei ole vielä alkanut rupsahtaa, mutta ollaan hyvin lähellä luontaista voimamaksimia. Mikäli uimareilla ei ole ollut puhtaita harjoitusolosuhteita, niin tässä vaiheessa tosin voi olla jo esim. hengitysvaikeuksia, tietyt altaan puhdistuksen tuotteet (ei puhdistusaineet, vaan desinfionnin lopputulos) voivat arpeuttaa keuhkoja. Pitoisuudet nousevat haitalliseksi lähinnä (hikisen ja pissaisen) uimahallin suurkäyttäjillä ja henkilökunnalla.

    • kysymyssssss

      Kiitos vastauksista!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1030
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      984
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      920
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      834
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      86
      767
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      3
      654
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      187
      610
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      597
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      597
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      593
    Aihe