Mihin on kadonnut kaupunginjohtaja kun ei juurikaan ole esillä missään ollut oikeastaan koko virkakautenaan? Tarvitaanko yleensä Heinolassa kj;tä ja jos niin mihin ?
Mitä tekee hallituksen ohjenuorassa pyristelevä ohjailtavalla kj;llä ei miusta mitään.
Tekeeko tekemättömyys ja komeroon luikkiminen vai pitäisikö sanoa äiteen helmoihin kj;stä hyvän? kun ei mitään uskalla vastaan sanoa tai tuo asioita esiin ja itsekkin esiin.
Missä on Teittinen kun ei kuulu eikä näy?
26
121
Vastaukset
- Uimaannyt
Mihin on kadonnut se laituri?
- tuleapuunanja
Heinola on päättäjiensä aikaansaamattomuuden ja kunnan talouden musertavien investointien kanssa sellaisessa suossa, että nyt tarvittaisiin vahvaa johtajuutta. Tai sitten lipasta täynnä ilmasta rahaa :)
- vääräsuunta
Ainoa vahva johtaja on taas Raili Hilden. Mutta hän on johtanut Heinolaa ihan väärään suuntaan...
- Johtaja-esiin
Olisi todella mielenkiintoista kuulla kaupunginjohtajan ajatukset ja suunnitelmat Heinolan kehittämiseksi ja pelastamiseksi nykyisestä surkeudesta. Siitähän hänelle kai palkkakin maksetaan, että antaa asukkaille jotain toivoa asioiden kääntymisestä parempaan suuntaan.
- PysyPiilossa
Jospa hän on piilossa vanhuksen selän takana, ettei vain tulisi vahingossakaan sanomaan sellaista, joka olisi vastoin vanhuksen toiveita. Siitähän syntyisi uusi ajojahti uusine adresseineen.
Hartaasti toivon tavallisena veronmaksajana, että pysyykin piilossa, sillä edellisen ajojahdin seurauksista on aivan riittävästi maksamista. Kaksia isoja korvauksia ei tarvita samalla vaalikaudella. - huonoapolitiikkaa
Valitettavasti Heinolassa ei riitä, vaikka olisi kuinka osaava kaupunginjohtaja, koska päättäjät ovat hyvin huonoja. Jos kj:n ei anneta johtaa kaupunkia, vaan poliitikot katsovat sen olevan heidän tehtävänsä, ei ammattitaidosta ole mitään hyötyä.
Sitä ihmettelen, eivätkö poliitikot itse huomaa, että he eivät ole saaneet kuluvallakaan valtuustokaudella mitään aikaan eli olisiko syytä antaa virkamiesten tehdä työtään siihen jatkuvasti puuttumatta? Ei kaupungissa saada mitään aikaan, kun poliitikot suhmuroivat lähes joka asian kimpussa tavoitellen milloin kenenkin etuja. Kuka tavoittelisi etua tavallisille kunnan veronmaksajille? Tällä hetkellä sitä ei näytä tekevän kukaan. Ehkäpä kaupunginjohto pyrkisi siihen, jos poliitikot pysyisivät lestissään eivätkä sotkisi aivan kaikkea.
Jos tarkastellaan Heinolan pari edellisen kaupunginjohtajan tilannetta, on ihan yksiselitteisesti nähtävissä, että ongelma ei ole kaupunginjohtajissa vaan kaupungin poliittisissa päättäjissä. - Päästäisen_sukuako
Teittinen lupasi siirtää kirjansa Heinolaa 6 kk:n koeajan päättymisen jälkeen. Koeaika päättyi syyskuussa 2014.
Onko Teittisen kirjat Heinolassa, ja mikä vielä hämärämpää, asuuko Teittinen Heinolassa? Voiko mieheen luottaa?- SutTunnetaan
Asuu aivan melkein sun naapurissasi, ovessa lukee Teittinen.
- Erkkipena
Eiköhän se oo yksi vitun hailee missä majailee, jokaisella kansalaisella lienee oikeus päättää missä oleilee, hoitaa virkansa tai vähemmän virkansa ja lappaa suuhunsa mitä haluaa ja nauttia ihan mitä juomaa tahansa, vaikka kuule konjakkia jos on siihen varaa, jos ei niin vaikka Jorma-pulloa huuleen, perkele tätä Heinolan ahdistunutta kyylämeininkiä, antakaa kaikkien "kukkien" kukkia ....
- Palkanmaksaja
Erkkipena kirjoitti:
Eiköhän se oo yksi vitun hailee missä majailee, jokaisella kansalaisella lienee oikeus päättää missä oleilee, hoitaa virkansa tai vähemmän virkansa ja lappaa suuhunsa mitä haluaa ja nauttia ihan mitä juomaa tahansa, vaikka kuule konjakkia jos on siihen varaa, jos ei niin vaikka Jorma-pulloa huuleen, perkele tätä Heinolan ahdistunutta kyylämeininkiä, antakaa kaikkien "kukkien" kukkia ....
Ei se nyt niin yks hailee ole, missä tärkeään tehtävään hyvällä liksalla palkkaamamme henkilö oleilee. Kyllä kiinnostaisi tietää hänen suunnitelmansa siitä, miten Heinola nostetaan taas selville vesille. Nyt ei varsin hyvältä näytä,
- Jormaolen
Virka-aikana paikalla ja piste, oma vapaa-aika se on virastakin jokaisella. Eikä se mikään kaupunginjohtajan vika ole jos Heinolassa menee kaikki päin vittua, kyllä se tilanne on useiden vuosien kertymä josta sopii syyttää vain niin kaikkia Heinolassa asuvia kuin viranhaltijoita!!
- Urakkatyötä
Jormaolen kirjoitti:
Virka-aikana paikalla ja piste, oma vapaa-aika se on virastakin jokaisella. Eikä se mikään kaupunginjohtajan vika ole jos Heinolassa menee kaikki päin vittua, kyllä se tilanne on useiden vuosien kertymä josta sopii syyttää vain niin kaikkia Heinolassa asuvia kuin viranhaltijoita!!
Eiköhän sitä kovaa palkkaa makseta senkin vuoksi, että ei ole virka-aikaan sidottu, vaan on paikalla silloin kun tarvitaan. Tehtävänä Heinolan hyvinvoinnin parantaminen eikä vain kaupungintalolla virka-aikana oleminen.
- Warrellevirtaa
Saman näköinen mies oli soutellut virtaa alas päin.
Menossa Mäntyharjun reitille tai Kimolaan. Onkohan sulut jo auki.
Hopeasillan kohdalla vilkutellut jollekkin ´´mummelille``mikä olllut politiikassa....? - Kasvi
Minä näin tämän kyseisen herran eilen, moikattiin siinä ohikulkiessa. Oltiin silloin Heinolassa.
- Warrellevirtaa
Tais olla pahvi Sauli jota moikkailit. Tippunut ``lökäpöksy`` Timon kainalosta.
- kjteitt
Kaupunginjohtajlla ei ole työaikaa, siksi liksaa enempi
- Katoamisilmoitusko
Onko kukaan nähnyt häntä viime aikoina? Olen jo kaipaillut.
- jgfyjugyjtgyitgj
Eipä ole näkyillyt koko kautenaan.
- Hämmästyttää
Tosi On. Ei ole Teittistä näkynyt julkisuudessa lainkaan.
Malin ottanut johtajan nuijan, heiluttelee sitä kuin heinämies konsanaan.
Kepuloinniksi menee. Tämä ei ole Hildenin vika. Tiedoksi rinnevaaralaisille.- OutoatapahtuuHlassa
Onko Malin kaapannut kaupunginjohtajan viran? Tiettävästi me kaupungin asukkaat emme ole häntä siihen tehtävään valinneet. Kuka on valinnut??
- Syntinenpäättäjä
Taitaa nimimerkki 'Hämmästyttää' ripittää omia tekojaan. Hyvä, että sielläkin on jo tiedossa karsea totuus. Kaikki kasaantuu nahjustelevan kaupunginhallituksen piikkiin.
Joko taas alkaa kaupunginjohtajan vaino? Ottaa näköjään koville, kun Malinista ei saatu kaupunginjohtaa. Piti palkata kallis marionetti väistelemään. Paljonkohan tämäkin sossuvetoinen pelleily maksaa kaupungille? - IhanDorkaa
OutoatapahtuuHlassa kirjoitti:
Onko Malin kaapannut kaupunginjohtajan viran? Tiettävästi me kaupungin asukkaat emme ole häntä siihen tehtävään valinneet. Kuka on valinnut??
Kaupunginjohtajalla on sijainen, joka määritelty säännöissä. Sijaista ei siten valita.
Äänestäjät valitsevat kaupunginvaltuuston. Tämä puolestaan lautakunnat ja hallituksen. Työntekijöiden ( viranhaltijoiden ) valinta taas säännöissä määrätyllä tavalla valtuuston, hallituksen, lautakuntien tai virkamiesten tehtävä.
Jos kaupunginjohtajalla sijainen, hän lienee estynyt pätevästä syystä? - PysytäänAsiassa
Syntinenpäättäjä kirjoitti:
Taitaa nimimerkki 'Hämmästyttää' ripittää omia tekojaan. Hyvä, että sielläkin on jo tiedossa karsea totuus. Kaikki kasaantuu nahjustelevan kaupunginhallituksen piikkiin.
Joko taas alkaa kaupunginjohtajan vaino? Ottaa näköjään koville, kun Malinista ei saatu kaupunginjohtaa. Piti palkata kallis marionetti väistelemään. Paljonkohan tämäkin sossuvetoinen pelleily maksaa kaupungille?Syntinenpäättäjä alias patamustaporvari taas vauhdissa, nimeä en viitsi julkistaa. Laskettelee normaaleja aivopiurujaan. Hyh Hyh.
Malin (kepu) Teittinen (kok), muistin virkistämiseksi. - Hilsukratia
PysytäänAsiassa kirjoitti:
Syntinenpäättäjä alias patamustaporvari taas vauhdissa, nimeä en viitsi julkistaa. Laskettelee normaaleja aivopiurujaan. Hyh Hyh.
Malin (kepu) Teittinen (kok), muistin virkistämiseksi.Sosiaalidemokratia on hieno aate, joka on saanut paljon hyvää Suomessa.
Hilsukratia on demokratian sisälle rakennettu nepotistinen sekä pelon ja keskinäisen kiitollisuuden velan pohjalle rakennettu kaupunkia tuhoava voima.
Avoimuutta ja läpinävyyttä kiitos. Kun kähmintä loppuu, loppuu myös Heinolan syöksykierre.
- Kettukassi
Oisko mennyt Hartolassa käymään?
- Tsempitvaan
En tiedä tällä palstalla useimmiten haukuttujen ihmisten tekemisistä tarkalleen - eli en ole kahlannut läpi kaikkia kaupungin toimielinten kokousaineistoja jne. Mutta sen näen että täällä riittää moitetta ja yleistämistä usein ilman faktaa. Helpointa on sivusta haukkuminen, asioista pitää ja saa sanoa, mutta niistä voi sanoa rakentavastikin. Realistisesti ajatellen kukaan meistä ei pystyisi 100 prosenttisesti pitämään vaalilupaustaan tai ylipäätään onnistumaan noissa hommissa. Enpä viitsisi itse noihin lähteä, teet mitä tahansa, haukut tulee ja perehdyttävien asioiden kirjo ja vaativuus on melkoinen. Kiitos niille jotka jaksavat ja viitsivät
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422