14 v helsingistä en usko paranormaaliin eikä kokemuksia näistä olekkaan. kaikki alkoi tyyliin viikko sitten kun valvoin pitkästä aikaa sängyssä maaten unettomana youtube videoita katsellen, sängystäni näkee suoraan huoneeni pari oville jotka on ihan joka yö auki. ovihan on aina auki että oma koira (kultainen noutaja) pääsee käväseen ovella toivottamaan hyvää yötä, siis ihan vaan kurkkaamalla siitä ovesta sillei että vaan pää näkyy ja loppu kroppa on oven takana. No niimpä sitten yöllä kun kuulin tassuttelua ja silmäkulmassa näin mun koiran vaalean ison pään kurkkaamassa oven takaa...paitsi että se oli jumalauta 180cm korkealla maasta ja kello oli noin 3 aamuyöllä eli ei noihin aikoihin se ole edes ikinä ollut hereillä. Mä käänsin mun silmät ja ppän aivan älyttömän nopeesti ja se mikä olikin vetäyty saman tien oven taakke täysin pois näkyvistä, tässä kohtaa sukka oli jo täynnä kusta ja sydän oli pysähtyny. Youtube moska jäi sikseen ja aloin purkamaan tätä mitä juuri näin kerta se niin selvästi vilkahti siinä silmäkulmassa. Sama kävi yön aikana ainakin kolmesti ja jatkui heti keskiviikko yönä ja torstaina. lauantaina tuli tehtyä vähän hätiköidysti, olen harrastanut jo neljä vuotta "puukon heittoa" ja niimpä pöydältä löytyy kaksi oikein terävää ja kallista pikku tikaria... Kello oli jo nyt siis melkein neljä ja mulla oli vasemmassa kädessä perhanan tiukassa otteessa terä Valmiina heitettäväksi...joo heh he. Tuijotin ovea ja silmät alko tuntumaan todella raskailta sitten muistin että viimeksi näin tuon vaalean varjon sivusilmällä niin sitten otin katseen seinään ja meni kaksi minuuttia kun keskitys herpaantui jostain liikkeestä sivussa ja Siinä se oli.. Melkein paskoin housuun mutta sitten keho heräs ja tulin iha älyttömän energiseks ja vihaiseksi, niimpä heitin puukon kovempaa kuin koskaan ennen ovea päin ja ovi SULKEUTUI!!! Siis se löi sen oven kiinni.. Puukko meni oveen syvälle ja ihan melkein läpi siispä meni ovetkin vaihtoon!. Siinä olin kokenut jotain ihan oikeasti paranormaalia. Minulla on ollu tuosta hetkestä saakka pahoja kipuja rintakehässä, aina välillä siis ihan sillo tällöi ku olen päivällä katsonu kohtaa mihin suuri piirtein heitin niin alkaa polttamaan otsasta ja takaraivosta ihan perkeleesti. Ainoa mitä haluan on apua tämän ymmärtämiseksi ja selitystä miten pääsen tästä jutusta eroon? Tosiaan vielä kerran. en tiennyt näistä varjo ihmisistä eikä ole mitään uutta elämässä tapahtunut, myöskään paranormaaliin en uskonut ennen tapahtumaa.
Taidan nähdä "Varjo ihmisiä" apua.
NSjason
2
257
Vastaukset
- hoöh
Mistä tiedät, ettei se ollut hallusinaatio?
- uskomatonasia
Minäkin näin erään kaverin, jota en ollut nähnyt moneen vuoteen. Nyt hän oli vain varjo entisestään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972