Vanhemmille tehty työ

Pitää löytyä näyttöä.Työsopimus verotus tiedot esm. ynm.

Kai niistä jonkunlaisen summan voi molemmat laskuttaa, ja vähentäähän se perintöveroa. Eikö se velipoika puhunut sinulle mitään etukäteen?

Perintökaaren 8. luku http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040#L8

5 § (25.2.1983/209)

"Jos perillinen on 18 vuotta täytettyään jatkuvasti työllään avustanut perittävää tämän elinkeinon tai ammatin harjoittamisessa taikka taloudessa saamatta siitä kohtuullista korvausta, on hän oikeutettu vaadittaessa saamaan jäämistöstä hyvityksen, vaikka työn tekeminen ei ole perustunut osapuolten väliseen sopimukseen.

Hyvitystä voidaan vaatia yhteensä enintään viideltä vuodelta, ei kuitenkaan työstä, joka on tehty aikaisemmin kuin kymmenen vuotta ennen perittävän kuolemaa.

Hyvityksen määrää harkittaessa on otettava huomioon jäämistön varat, tehdyn työn laatu ja määrä, työn suorittajan ammattitaito, hänen perittävältä luontoissuorituksena tai muutoin saamansa vastike sekä muut erityiset asianhaarat. Hyvityksen antamisella ei kuitenkaan saa loukata perillisen oikeutta lakiosaan."

8 § (25.2.1983/209)

"Avustusta, josta säädetään 1 ja 2 §:ssä, sekä 5 §:n mukaista hyvitystä on vaadittava viimeistään perinnönjaossa. Jos perinnönjakoa ei ole toimitettava, avustusta on 2 §:n nojalla vaadittava viimeistään puolisoiden omaisuuden osituksessa tai avopuolisoiden omaisuuden erottelussa. (14.1.2011/27)"

Itselläni vähän samanlainen ...toinen vanhempani kyllä vielä elää ja asuu omassa kotonaan.Veljeni tietysti "miehenä" osaa tehdä tietyt pikku korjaukset ym .paremmin kuin minä naisena.Ja vetoaa myös tehtyihin töihin ja sanoo että mitään ei rupea ilmaiseksi enää tekemään ja kuinka talonkin arvo noussut hänen tekemillään töillä. Ja jos hänen lapsensa jotain "oikeaa työtä" siellä tekevät niin heillekkin maksetaan.Kaikki menee nyt perikunnan yhteiseltä tililtä jota ei ole jaettu!En tiedä onko oikein vai ei!

Kuntäällä keskustelupalstalla ja elämässä ympärillä katselee nätä perintä juttuja niin melkein jokaisessa suvussa tuntuu olevan vähintään yksi osakas jota ilman ei koko suku olisi tullut toimeen. Hän tehnyt suvun kaikki tärkeät työt kautta maailman sivun. Hoivannut vanhemmat, korjannut rakennukset, istuttanut marjapensaat ja omenapuut yms. ja ei tietysti ole saanut koskaan mitään korvausta. Ja mikä pahinta muita perheenjäseniä ei ole ollut mailla halmeilla silloin kun apua on tarvittu. Ironista on vielä että nämä tarmokkuudet heräävät vasta perinnönjakokirjaa tehtäessä. Siinä vaiheessa heidän pitäisi saada ”palkkansa”. Kiristetään vielä että jako ei tule onnistumaan ellei hänen 20 vuotta sitten tehtyä ”saunan oven korjausta” huomioida.

Mikähän se on että ihmiseltä häviää taju erottaa mikä on moraalisesti ja juridisesti oikein.

Omalla kohdalla koen ainakin vanhempien kanssa, silloin kun he vielä elivät, yhdessä tehdyt korjaustyöt joissa monena kesälomana saattoi mennä useampikin päivä ihan mukavaksi yhteiseksi ajanvietteeksi. Äiti laitto ruokaa ja kaikki oli valmista. Samalla Äiti sai vielä toteuttaa hoivaamisviettiä ja isäukko kertoilla miten sitä ennen tehtiin. Ei tullut mieleenkään pyytää mitään palkkaa vaan pikemminkin osallistuin vielä tarvikkeiden hankintaa. Oli mukavampaa tulla mummolaan kun oli paikat kunnossa ja tuli edistystä talouteen. Asennettiin mm. vesijohdot ja kaivettiin viemäri. Pääsivät vanhuksetkin vielä vanhoilla päivillään lämpimään suihkuun ja voivat asua kotipaikalla pitempään ennen palvelutaloon siirtymistä.

Niinhän siinä meilläkin kävi. Kun oli perunkirja viimeksi kuolleen vanhemman jälkeen jo tehty ja kaikki hyväksyneet sen, ryhdyttiin tekemään perinnönjakokirjaa. Siinä vaiheessa veljeni totesi olleensa ”korvaamaton” vanhusten hyvinvoinnissa. Yli kaksikymmentä vuotta sitten hänen tekemänsä työt olivat niin arvokkaita että ne nostivat jopa kotipaikan arvoa joten hänen täytyisi saada erillistä korvausta. Muuten jako ei onnistuisi. Lisäksi hänellä oli omenoiden ja viinimarjojen keräysoikeus koska hän oli niitä istuttanut. Sattumalta kyseinen paikka sijaitsee hiukan syrjäisellä maaseudulla ja on vuosikymmenien aikana jo parhaat päivänsä nähnyt. Markkinatalous on vienyt viimeisenkin arvon. Paikalla ei juuri ole arvoa, kesää siellä voi vaatimattomasti viettää.

Tällaisia paikkoja lienee suomen maaseudulla pilvin pimein.

Ohjeeksi kaikille, muistakaa ainakin ne arvokkaat työnne ja sijoituksenne sinne arvokkaaseen kotipaikkaanne vaatia huomioitavaksi jo perunkirjaan. Tarkkailkaa samalla hymyilyttääkö perunkirjan tekijää ja uskottuja miehiä.