Tahdonvastainen maanpuolustus.

sotasankari

Kävin armeijan koska oli kirjaimellisesti pakko en olisi halunut ja tein koko 9kk ajan passiivista vastarintaa.

Alokasaikana ammunnoissa ammuin tahallisesti taulun ohi, sain nollat ampumisesta. En opetellut sotilasarvoja, vain ne jäivät muistiin joiden kanssa oli tekemisissä. En opetellut alokkaalle kuuluvia taitoja vältin jopa cooper-testin.

Välttelin muiden varusmiesten seuraa. En halunut oppia tuntemaan heitä edes nimeltä, vain tupakaverit opin.

En alokasaikana osallistunut yhteenkään sotaharjoitukseen. Vemppasin. En suorittanut taistelijan tutkintoa, vemppasin. Olin pitkiä aikoija vempassa toisella kasarmilla, mikä ei ollut palveluspaikkani.

Jatkokaudella en suorittanut sitä tutkintoa mihin koulutettiin, vaan sain hylätyn, silti minut määrättiin kyseiseen tehtävään. Sitten aloin todenteolla masentua kun 9kk tuomio iski. Sain masennuslääkityksen. Kävin toisella kasarmilla lääkärillä ja kaksi kertaa psykiatrilla. Esittelin lääkärille käsivarsissani olevia viiltoja, lääkäri kalpeni.

Jonkinajankuluttua jouduin jonkun everstin kuultavaksi ja se ehdoti, että minä keskeyttäisin armeijan. Se ei valitettavasti ollut mahdollista koska olin niin oikeistolaisesta perheestä, eikä minulla olisi ollut paikkaa mihin mennä.

Kävin joka toinen viikko 6kk ajan erikasarmilla lääkäriä tapaamassa, samalla popsin masennuslääkkeitä. Joskus olin viikonkin tyhjänpanttina tekemättä mitään vieraalla kasarmilla, koska kyseinen lääkäri oli metsäleirillä. Ja kun syynä kasarmissa oloon oli läkärinkäynti minua ei voitu pakottaa mihinkään.

Sain B-miehen paperit jo melkoaikaisessa vaihessa. Sekään ei valitettavasti auttanut siihen että olisin päässyt 6kk.

Armeija aikanani tuhlasin valtavasti yhteiskunnan varoja, sekä armeijan resursseja. Olin täydellinen hukkainvestointi. En ole ryhtynyt reservinkieltäytyjäksi koska se tietäisi viikonajan pakkotyötä tällä homeiselle ja petolliselle valtiolle.

Olin eräänlainen prototyyppi. Nyt jos kutsunnoissa huomataan, että kädet ovat viillelty ja on masennus niin armeijaan eikä sivariin joudu.

Mitä valtio hyötyi minun kouluttamisesta sotilaaksi?

10

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kjhgfhjhhj

      Olet turha koko ihmiskunnalle.

    • sghsfhsdfhj

      Aika tutulta kuullostaa. Itselläni vastaavanlaisia kokemuksia.

    • sotasankari

      Meidän venäläisten kaikin tavoin vastustettava Suomen armeijaa.

    • SuomiOnIsänmaa

      Vaikka oletkin pelkkä trolli, niin voin vastata sinulle.
      Ei yhteiskunta hyötynyt mitään sinun kouluttamisestasi, kuten ei hyödy trollaamisestasikaan.
      Yhteiskunnan tehtävä oli yrittää tehdä sinusta yhteiskuntakelpoinen. Kuten monessa muussakin asiassa, ei aina voi etukäteen tietää kenen kohdalla epäonnsistuu.
      Tärkeämpää kuitenkin on se, että yritys tuottaa tuloksia suurimmalle osalle. Näin onnistuessaan yhteiskunta voi elättää sinuakin muiden tuloksella.

    • sotasankari

      En ole trolli. Kaikki kirjoittamani on totta. Sitähän on tässä vaikea todistaa.

      Olen yhteiskuntakelpoinen töisääkäyvä perheellinen.

    • Maamme_puolesta

      Vittu se on munton mies, joka ei armeijaa suorita kunnilla. Sinusta nilviäisestä tehdään tulevassa sodassa miinanpolkija.

    • Elvas

      En viitsinyt edes lukea, mutta sanon vain ettei kannata tahallaan tehdä itsestään tyhmää, jos se onnistuu muutenkin. Suomessa vain nyt on niin, että jos täällä meinaa asua ja elää, on oltava tarpeenvaatiessa myös valmis puolustamaan maata. Jos et rintamalla tee niinkuin käsketään, sinut ammutaan niskurina siihen missä seisoit tai vähíntäänkin lähetetään vangittuna kenttäoikeuteen.

    • W___W

      Miksi aikuinen omista asioistaan päättävä mies pelkää oikeistolaisia vanhempiaan?
      Suoraselkäinen mies olisi kieltäytynyt asepalveluksesta kunniallisesti vakaumukseensa vedoten ja suorittanut vaihtoehtoisia ohjelmanumeroita kuten sivarin tai totaali kieltäytymisen.

      "Olen yhteiskuntakelpoinen töisääkäyvä perheellinen"
      Miksi haluat olla yhteiskuntakelpoinen "homeisessa ja petollisessa" yhteiskunnassa?

    • oikeistolainenvanhempi

      Hei trolli.
      Se on totaalikieltäytyminen.

    • Kaalisopanhaisija

      Suomeen on pian saatava Venäjän armeija ja MV-lehti ainoaksi sallituksi mediaksi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe