En ole voinut henkisesti hyvin pitkään aikaan. En pysty hallitsemaan mieltäni ja tunteitani. Nukkuminen alkaa olla mahdotonta kun ennen nukkumaan menoa alan itkemään kuin joku helvetin viisivuotias.
Minulla ei ole todettu minkäänlaisia sairauksia. Minulla on ihana perhe ja kaikki asiat hyvin. Siitä huolimatta tunnen oloni paskaksi. En ole pystynyt kertomaan asiasta kenellekkään. Miten tälläisistä asioista voi ylipäätään puhua..?
Minulla ei ole todettu minkäänlaisia sairauksia. Minulla on ihana perhe ja kaikki asiat hyvin. Siitä huolimatta tunnen oloni paskaksi. En ole pystynyt kertomaan asiasta kenellekkään. Miten tälläisistä asioista voi ylipäätään puhua..?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksi et voi puhua, kuka estää?
Minutkin aivopestiin lapsuudessa kertomalla, että meillä on kaikki hyvin. Naapurin lapsilla meni huonommin, koska niitten isät riehuivat avoimesti kännissä ja pahoinpitelivät lapsiaan. Me olimme näiden perheiden yläpuolella. Meillä ollut mitään hätää, sanoi isä. Äiti hyssytteli, että hys hys. Koko elämä on mennyt sen ihmettelyyn, että miksi on niin paha olla. Terapiat ja sairaalatkin on tulleet tutuiksi meille lapsille.
Olen tullut siihen tulokseen, että lapsen kannalta olisi parempi, että olisi alkoholistivanhempi, tai vaikka avoimesti psyykkisesti sairas vanhempi, koska silloin lapsen pahalle ololle olisi selitys. Joku aikuinen näkisi lapsen tilanteen ja lapsi voisi saada tukea.
Kun on kyse muusta oudosta käytöksestä; tunnevammaisuudesta, lievemmästä persoonallisuushäiriöstä, läheisriippuvuudesta tms. , niin lapsi jää ihan yksin eikä ymmärrä mikä on vialla. Kun periaatteessa kaikki on hyvin, mutta kuitenkaan ei ole. Jos lapselle kerrottaisiin, että äidilläsi on sairaus nimeltä läheisriippuvuus, niin onhan se surullista, että äiti on sairas, mutta lapsi voisi ymmärtää, että miksi äiti on sellainen kuin on. Saada tukea ja päästä irtautumaan sairaasta ympäristöstä omaan elämään.