Vanha kansa yritti lukea ja nähdä tulevia tapahtumia monesta luonnonilmiöstä. Oravien, tupsuhäntien, touhut olivat eräs sellainen.
Viime keväänä näin, kun oravat juoksivat edestakaisin puisella aidalla ja tähyilivät välillä taivasta kohden, aivan kuin siellä jokin pahanilman siipiniekka muka mekastelisi. Heti mietin, että mitä sellainen oikein voi merkitä.
Nyt olen alkanut epäillä, että oravat kokivat suurien mullistusten olevan tulossa. Näkeehän sen, kun maailmaa katsoo ja mitä on tapahtunut viimeisenkin vuoden aikana. Syyrian tilanne on pahentunut ja pakolaiskriisi on laittanut Euroopan polvilleen, äärioikeistolaiset voimat nousevat ympäri Eurooppaa. Ameriikassa Trumpit ja Cruzit lasauttavat ilmoille sellaisia mustia näkemyksiä, joita Reagan ja Nixonkin olisivat kavahtaneet. Taloustieteilijät pelkäävät uutta vuoden 2008 kaltaista romahdusta taloudessa. Britannia harkitsee eroa EU:sta. Venäjä ja Turkki uhittelevat toisilleen Syyriassa. Suomi vain tarpoo lamassa ja hallitus vain leikkaa, eikä varsinaista "uutta Nokiaa" näy tulevaksi. Ja kuka muistaa ilmastonmuutoksen uhan tässä kaikessa kalabaliikissa?
Minusta oravien viestiä kannattaa toden teolla pohtia. Luonnossa on monia salaperäisiä voimia, joista vanhat olivat osin perillä. Voisin kertoa joitain tarinoita, mutta jääköön tuonnemmaksi.
Oravien ennustus
6
125
Vastaukset
- SepeteusSusi
Olet sä toisaalta oikeassa noissa huolenaiheissa, mutta en tiedä onko oravat se paras tietolähde silti
- mitäkettusannoo
Oliko se orava raumalainen?
- Shlassen
Jos näet sosiaalisesti työrajoitteisia "Odinin soldaatteja" (elävät kelakorvauksilla ja toimeentulotuella) lorvailevan kaduilla, on se merkki tulevista jengitappeluista.
- Kirjokeppi
Asustelen Raumalla, joten kyllä, näkemäni oravaiset olivat myös raumalaisia. Sitä en tiedä että olivatko kurret syntyperäisiä vai "tullista tulleita", eli muualta vaeltaneita tupsukorvia.
- HäkämiesMutEiSahamies
Lauri Lylyn ja Ann Selin (ellei anna takaa) näköiset liitto-oravat tässä edestakaisin juoksevat ja aiheuttavat tämän maan konkurssin!
- Kirjokeppi
Minusta kyllä tämä aihe ansaitsee aiheellisen noston. Paljon on kummallista ja synkkää viriä ollut maailman tuulilla liikenteessä sitten viimeksi ylös kirjatun. Trump nousi Yhdysvaltain johtoon ja kirjoittelee Tvitteriinsä kuin viiripää. Erdogan ryhtyi diktaattoriksi ja Aleppo sortui verisesti. Britannia irtisanoutuu Euroopan unioonista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406